Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
15.06.2011 - 09:18

Mitähän viikonlopusta nyt sanoisi. Päällimmäiseksi mieleen jäi kolmenkympin helle.

Koko perjantain mietin että liekö jälkikokeeseen on järkeä edes lähteä mutta mentiin silti. Ja kannatti. :)

Ensin tottis, autosta melkein suoraan tottiskentälle. ALO-koiria oli kolme eli suoritettiin kiertävässä järjestyksessä. Meille onneksi nro 2 eli paras paikka. Huilattiin ensin, sitten liikesuoritukset joista paikallaanmakuuseen.

Seuraaminen hyvää, vasta henkilöryhmässä vähän aukesi. Tuota olisi syytä ihan treeniä.

Liikkeestä istu ok. Liikkeestä maahan jäi seisomaan. Luoksetulo ok. Kahdessa ekassa noudossa paiskasi kapulan luovutuksessa (minun) varpaille, piti ilmeisesti päästä läähättämään. Aurinkoisella kentällä oli tosi kuuma. Viimeisessä luovutuskin ok. Esteet ok. Eteenmeno ok, kaksi käskyä maahanmenoon. Ja joo, tuotakin voisi ihan treenata, ei näköjään toimi.

Pisteitä 85, Mustille ainoa yli koularirajan tottissuoritus luokassaan.

Sitten metsään. Ja huh, ihan yhtä kuuma oli sielläkin. Jana hieno, tosin jälki lähti jo noin 15 metriä janan alusta. Jätti tod näk ekan kepin + kutosen. Lopussa jälki kulki lähellä tietä tien suuntaisesti ja tuo pätkä jäi varmaan meillä jäljestämättä, eksyttiin yhdessä ryteikössä. Neljä keppiä jotka ilmaisi, ilmaisi hyvin. Etsi tosi sinnikkäästi, näki että kuumuus haittasi. Kepit luonnonkeppejä joita en itse nähnyt yhtään ilman koiraa.
Jäljeltä siis pisteitä 120. Lievät paineet esineille, täydet olisi saatava että koulari mahdollinen.

Esineille pienen odottamisen, koiran viilentämisen ja juottamisen jälkeen. Etsi pitkään takarajalla ja vihdoin toi alueen keskivaiheilta lelun. Toi nätisti mälväämättä käteen, huraa!

Eli Mustia voi jatkossa tituleerata myös koularilla JK1. :)

Ja niin, tuomarina siis Marita Packalen.

Oli kyllä melkoisen rankka koe kuumuuden takia. Koiruus jaksoi silti hyvin ja lähti joka osuudelle innokkaasti.

---

Seuraavana aamuna jatkettiin tokon joukkue-sm-karkeloihin. Avo-koiria oli päälle sata. Me startattiin onneksi jo toisessa ryhmässä jolloin lämpötila oli vielä vähän alle +30. Vaan ei auttanut, koiruus hyytyi totaalisesti.

Paikallaanmakuu nätti ja ryhdikäs kunnes tulin kehään. Olin jättänyt tapojen vastaisesti pannan kaulaan ja kun tulin kehään, Musti nousi istumaan ja alkoi antaumuksella rapsuttaa kaulaa. 8

Kaukokäskyissä teki nätisti (minulla aika isot käsimerkit tarkoituksella, nousu kun ei ole vielä kovin varmaa) viimeiseen vaihtoon asti, siihen kaksi käskyä. Ja taas, kun lähdin koiraa kohti, se nousi ja alkoi rapsuttaa. 7

Seuraaminen ihan kamalaa. Aukesi, vähän jätätti ja ties mitä.

Luoksetulo. Olisi ollut nätti jos oltaisi oltu alossa, tuli tasaista vauhtia laukalla koko ajan. Reagoimatta pysäytyskäskyyn mihinkään. Taisi myös tulla suoraan sivulle, mistähän lie tuo keksitty? 5

Nouto. Mitähän siinä oli ? Otin kapulan ennen liikkurin käskyä kun pelkäsin että pudottaa.

Liikkeestä maahan jäi istumaan. Vähän outo vaan liekö järjestys hämäsi, me taidettiin treenata tuo toisin päin, aina ensin istu tai seiso. 0

Liikkeestä seisomista luuli eteenmenoksi. Edisti seuraamisessa ihan kunnolla ja kun annoin käskyn, loikkasi eteenpäin. Jäi onneksi seisomaan niille sijoilleen.

Hypyssä tuli kanssa jotain kohellusta loppuun. Taisi jäädä seisomaan eteen ja siirtyä siitä hitaasti (ilman käskyä?) sivulle.

Loppupisteet 131 tai jotain sinne päin. Arvostelulappua en ole vielä saanut takaisin.

Aika kamalaa. Mutta oma moka, ei olisi pitänyt ottaa jälkikoetta tuohon niin lähelle, koira ei vaan jaksanut keskittyä yhtään vaikka olikin ihan pirteän oloinen.
Nyt pidetään vähän kisataukoa noissa lajeissa, syksyllä varmaan vielä jokunen koe.

Treenataan ehkä enemmän näitä vapaa-ajan juttuja. :D

Sarjaeste:

Okseri:

Mopoeste:

Hara kirjoitti 19.06.2011 - 12:51
Hei Musti tolta radalta sait kyllä HYL!! Mulle ainakin on opetettu, että okseri suoritetaan matalammalta puolelta hypäten. Toi okseri olis pitänyt tehdä takaakiertona, aika vaikee olis mullekin...

terv serkkusi Harald
Musti kirjoitti 19.06.2011 - 13:58
Oot muuten Hara ihan oikeassa. Mutta annetaan Mamskulle se HYL, sehän sen yleensä aina muutenkin aiheuttaa. Tai välillä tuomari kun laittaa ne numerot väärään järjestykseen.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
TK3 BH Dancing Skies Magic Penny

"Penni"
s. 11.2.2001, narttu
Dancing Skies Coyote Star x Dancing Skies Sunny Horizons
Penni KoiraNetissä

FI TVA KVA HK3 EK1 JK1 BH Delta River Buffalo Track

"Fresco"
s. 4.3.2003, uros
BH Dancing Skies Gambler x Los Barrancos Java
Fresco KoiraNetissä

TK1 EK1 HK2 JK1 BH Ardiente Valor Heroíco

"Musti"
s. 13.3.2008, uros
FI TVA KVA HK3 JK1 BH Delta River Buffalo Track x BH TK2 Ardiente Perrito Bendita
Musti KoiraNetissä