Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
05.08.2009 - 13:08

Maanantaina aamupäivästä viikottainen (ainakin näin lomalla, sitten taitaa lopahtaa ...) 10 km fillarilenkki.
Illalla Mosabackaan. Tällä kertaa treeniporukka kutistui niin pieneksi että tehtiin Niinan kanssa haun sijasta jälkeä.
Frescolle jana samaan tyyliin kuin viimeksi eli releet päälle, näytettiin jäljentekijä jäljen alussa, koira autoon ja myöhemmin ajamaan. Kiitti vaan Niina painostuksesta ja ideasta alunperin, tuo tuntuu ainakin tällä hetkellä toimivan. 
Jana ja jäljennosto menivät taas hienosti, samoin jäljen alku. Ekan neljänneksen jälkeen tuli vastaan kaksi kovaäänistä sakemannia omistajineen. Fresco jäljesti tyylikkäästi niiden ohi nenä maassa. Hieno suoritus, toisesta mentiin muutaman metrin päästä ohi ja ääntä todellakin lähti. No, ohituksen jälkeen eksyttiin noiden jäljelle ja siinä piti vähän auttaa että löydettiin taas oma.
Muutama keppi jäi, muuten ok työtä.

Mustille keppijälki n. 100 m ja kymmenen keppiä. Kiirettä oli sen verran että nenä ei tainnut auta keppejä etsimään heti edellisen jälkeen sillä seurauksella että puolet noista jäi metsään.

Illalla kotipihassa vähän tottista ja Mustille keppejä. Frescon eteenmenot vähän huonot, ekassa ei tarpeeksi vauhtia ja tokassa kaartoi lopussa oikealle jossa vajan takana oli palloarsenaali. Jos jatkossa lähettäisi eri kohdasta tuon suhteen.

Tiistaina puolilta päivin Ojankoon. Frescon kanssa tottis ja pk-esteet. Ei moittimista.
Sen jälkeen agiloimaan. Musti oli tosi erikoinen. Kuumui jostain ja päästeli radan kuin isänsä konsanaan. Hyvä tietää että siitä löytyy tuollainenkin vaihde mutta voisi pysyä pienemmällä vielä hetken, turbo-Mustin ohjaaminen on jo huomattavasti nykyversiota vaikeampaa.
Pennikin pääsi suhaamaan vähän agilityä. Mitään ei enää vaadita, kunhan pitää kivaa. Ja sehän piti. :D

Kotimatkalla pysähdyttiin metsänlaitaan tekemään Frescon kanssa pari pudotetun noutoa (noutomatka n. 100 m) ja tarkkuutta. Tarkkuudessa hylsy nousi hyvin ja nopeasti, viiden sentin kolikon kanssa kesti.

Illalla taas vähän tottista ja keppejä.

Keskiviikkoaamuna n. seitsemän kilsan fillarilenkki kera Frescon.

Illalla Mustin agitreeneihin kera kouluttajan taas pitkästä aikaa. Tehtiin pari aika näennäisen suoraviivaista pätkää joilla sitten riittikin taas vääntämistä. Teemana irtoaminen ja esteen jälkeiset pienet kaarrokset. Huomattiin että pituutta on tehtävä lisää, se kolisi tai vastaavasti jos vein pidemmälle, sen jälkeen tuli aikamoista kaarrosta.

Torstaina suursiivousta kotona. Kaikki Valoa itseään lukuunottamatta on siis varsin valmiina pentujen saapumiseen.

Jaa mitkä pennut ? Ikinä en ole moisista kuullutkaan, tuumaa Valo.

Niukasti lauantain puolella eli vähän ennen yhtä yöllä Valo vihdoin päätti ruveta tositoimiin. Synnytys oli suhteellisen helppo mutta jotain oli mennyt pieleen, pennut olivat ihan liian pieniä. Painot 45-96 g. Pentuja oli seitsemän joista kolme pienintä olivat kuolleita jo syntyessään ja yksi kuoli lauantai-iltana.

Pääasia kuitenkin että kolme jäljelle jäänyttä ovat hyvävointisen oloisia ja painotkin jo nousussa. Meillä on siis musta uros sekä kaksi todennäköisesti kilpikonnahopeatäplikästä naarasta. Täplikkäitä ovat varmasti ja kilpikonna löytyy, toisen hopea vielä vähän kysymysmerkillä. Vieraita värejä minulle nuo.

Pennuista viimeinen syntyi 5.40 eli ihan hyvin jäi vielä aikaa katsella että kaikki lähtee toimimaan ja pakata itse kamat kasaan Frescon parin tunnin päästä alkavaa hakukoetta varten. :D Hulluja on monenlaisia, montaa tuntia ei yön aikana siis ehtinyt nukkua. Pari tuntia ennen synnytyksen alkua, siitä eteenpäin sitten valvottiin.

Kouvolassa oli lämmintä +25 ja koe oli suhteellisen pieni kolmella tuomarilla. Meidän luokka teki kaikki tiiviisti putkeen, maastoon mentiin Frescon kanssa joskus puoli yhdentoista maissa ja tottikseen kahdeltatoista. Ilma veti veronsa ja koira oli selvästi tahmeampi kuin yleensä.

Tulos kuitenkin tuli, HK3-koulari pistein 266 eli neljä (!!) pistettä vaille ykköstulos. Tyytyväinen kai tuohon pitäisi olla olosuhteet ja ohjaajan väsymys huomioon ottaen.

Ensin mentiin etsimään ukkoja. Rata oli mukava, aavistuksen nousevassa rinteessä suhteellisen tasaista kosteaa kangasmetsää. Noin sadan metrin kohdalla ylitettiin sähkölinja jossa oli erittäin kuivaa ja kuumaa. Sää siis kuiva ja melkein täysin seisovan tuuleton. 
Eka maalimies muistaakseni n. 150 metrissä oikealla. Toiset 250 metrissä molemmin puolin. Fresco oli hidas ja tahmea ja irtosi metsään suhteellisen huonosti. Maalimiehille irtosi hyvin, ilmaisut kohtuullisia. Ekalle maalimiehelle karkasi pistolta tullessaan keskilinjan yli. Näin että sai hajun mutten huutanut luokse kun oli niin hyytynyt, tykkäsin että tarvitsi tsemppiä.
Pisteitä ukoilta 160.

Sitten vartin huilin jälkeen esineruutuun. Ruutu suurinpiirtein samanlaista metsää, taaempaa tiheämpää niin ettei koiraa nähnyt koko ajan. Kolme esinettä nousi, tosin viimeinen ihan nippanappa ajan puitteissa. Pisteitä 29.

Sitten tottikseen. Lepäiltiin tuossa välissä varmaan reilut puoli tuntia ajo-matka mukaan lukien, sitten helteiselle kentälle. Voittajaluokan koiria oli kolme joita pyöritettiin. Me aloitettiin paikallaanmakuulla, ei huomauttamista. Sitten lepovuoroon.
Tottiksessa seuraaminen vähän epätarkkaan ja Frescoksi väljää. Istumaanjäänti ok. Maahan ok, luoksetulo hidas. Seisominen vähän hidas, oli ottanut pari askelta perään. Luoksetulo hidas. Tasamaanoudon takaisintulo hidas. Ja sitten katastrofi, törmäsi tosi lujaa reisistään hyppyesteeseen. :( Toi kapulan kuitenkin ilman eri käskyä, tosin esteen ohi. Aalla muisti tapahtuneen ja kiersi, takaisin tuli aan yli. Eteenmenossa meni 15 m, jäi miettimään ja jatkoi toisella käskyllä. Maahan suhteellisen ok, olisi voinut olla nopeampi. Pisteitä 77.

Otettiin kokeen päätyttyä muutamaan kertaan vielä hyppy. Toivottavasti koiralle ei jää kammoa tuosta, ohjaajalle ainakin jäi.

Sunnuntaina sankaria sitten väsytti oikein urakalla, näytti enimmän aikaa tältä:

Vaan taisi helle ottaa voimille muillakin:

29.07.2009 - 12:20

Maanantaina Armi muutti uuteen kotiinsa. Itselle tuo oli aika raskas paikka, Armiin oli jo ennen sen syntymää ladattu henkisesti isot panokset. :( Vaan niin knikki muutti kaiken. Onneksi Armille löytyi erinomaisen hyvän tuntuinen koti, onnea vaan koko perheelle jatkoon !

Illalla hakutreeneihin vähän turhankin pienellä porukalla. Treenattiin kuitenkin kun viime viikkokin jäi väliin.
Mustille neljä maalimiestä, suoraa ja vähän laatikkomaista pistoa. Ekalla pistolla oli ihan ihmeissään ja lähti normaalia hitaammin, ehkä siksi koska keskilinjalla ei ollut minun lisäkseni ketään. Lähti ja löysi kuitenkin. Ilmaisut 35, 35, 45, 45. Hyvin jaksoi poika kuumasta ilmasta huolimatta.

Frescolle löytö, löytö, tyhjä, tyhjä, löytö, löytö. Ekalle lähetin kunnon risukon ja vadelmapuskan läpi. Vasta kolmanella yrityksellä lähti tarpeeksi suoraan. Pitää treenata noita huonompiakin lähetyspaikkoja välillä. Ekat pistot nättejä laatikoita, maalimiehet eivät siis kulmissa vaan selvästi edempänä. Tyhjät samaten nättejä, ehkä vähän leveitä. Toiseksi viimeiselle maalimiehelle kaksi lähetystä, ei löytänyt ekalla. Mietti varmaan jo viimeistä jonka kuuli menevän metsään. Tai sitten helle ja läähätys vaikeutti nenän käyttöä. Viimeinen taas ok. Ekoilla ilmaisut siihen asti että tulin paikalle, toiseksi viimeisellä ehkä 25 haukkua ja viimeisellä vielä vähemmän. 
Pistot nättejä ja kaikki oikeaan suuntaan. Toimiiko tuo nyt etten jätä tyhjää pistojen väliin ? Voisiko se olla noin helppoa ?

Tiistaina aamusta Frescon kanssa tunnin fillarilenkki kera uuden hienon pyöräilykypärän. :D Ihan uusi tuttavuus moinen minulle. Minun nuoruudessani ei tuollaisia ollut vielä olemassakaan ja sen jälkeen ovat fillaroinnit jääneet väliin. Seuraava hankinta voisi olla springeri. Kokemuksia kellään ?
Vähän ehti tulla turhan kuuma kun aurinko alkoi helottaa kesken lenkin mutta hyvin Fresco jaksoi. Oli reilu puolet lenkistä vapaana ja määräsi tahdin aika reippaaksi.

Iltapäivällä lenkille, samalla pojille jäljet ja Frescolle tarkkuusetsintä. Ensin tarkkuus. F toi nätisi ruudusta ison hylsyn. Viisisenttinen toisena esineenä tuotti enemmän vaikeuksia, yritti ensin tuoda merkattua kulmakeppiä parii kertaan.
Mustin jälki n. 150 m, kolme 90 asteen kulmaa. Jana noin 20 m, eteni hienosti suoraan. Kulmat menivät aika mukavasti. Keppejä kolme joista kakkonen jäi jonnekin. Kepit tosi pieniä tuskin lyijykynän paksuisia. Muut kaksi nousivat hyvin. Vaan liian lyhyt jälki, tykkäsi Musti. Tuossahan ei vielä päässyt kuin vähän vauhtiin.
Frescolle kolme janaa n. 20-30 m. Ekalla takkusi, koira ei lähtenyt etenemään. Vaihdoin käskyksi "eteen" ja sehän toimi kuin junan vessa, kaikilla kolmella yrityksellä suoraan eteenpäin. Viimeisellä jäljen löytyminen takkusi hieman. Vauhtia noista pitäisi ehdottamasti saada pois, nousisi jälkikin helpommin kun ei koira paahda miljoonaa yli.

Metsässä oli jo kypsiä vattuja ! Pitää käydä poimimassa joku päivä kun niitä kypsyy vielä lisää.

Illalla kylään tuli kultainen Saku. Mustilla jäi vaan tällä kertaa leikitykset vähiin kun mielessä oli vaan uuden uutukainen A-este.

Keskiviikkona lyhyempi fillarilenkki. Tuli muuten mitattua meidän vakilenkkejen pituudet (autolla kylläkin :D). Pidempi on aika tarkkaan 10 km ja lyhyempi 4,5 km ja rapiat päälle.
Illalla agitreenit. Tehtiin paria helppoa aika suoraa pätkää. Musti toimi kivasti, mitä nyt lopputunnista alkoi aavistuksen hyytyä kun ehdittiin tekemään aika paljon. Keppejä pitäisi treenata itsenäisesti paljon, samoin poispäinkäännöstä jota en kyllä tajua ja joka ei suju ei niin yhtään. Koira on yhtä kysymysmerkkiä ja ohjaaja sitten varmaan ainakin kymmentä. :D

Torstaina liikenteeseen 6.30, suunnattiin Jäniksenlinnaan tekemään jäljet ja lenkille. Vein siis samalla reissulla isännän töihin, muuten en olisi ollut noin ajoissa liikenteessä. Vaan hyvä niin, ehdittiin jälkimään ja lenkille mukavan viileällä ilmalla.

Frescolle kaksi janaa joista toiselta jälki jatkui ehkä reilut 200 m. Jäljellä ikää tunnin verran. Janoissa ei taas tänään kehumista. Meni suoraan liinanmitan, sitten kääntyi 90 astetta oikealle kummallakin kerralla. Pääh, että ärsyttää. En vaan näköjään saa tuota kuntoon. Painostan vielä koiraa niin että koko janalle lähtökin varmaan hajoaa piakkoin.
Positiivista oli että itse jälki meni ok. Kerran jälki hukkui ja koira jäi patsastelemaan kunnes annoin uuden käskyn. Jälki ei ollut ihan helpointa, siinä oli paljon polunylityksiä, kulmia, polun seuraamista ja siltä poistumista. Yksi keppi jäi tai ei, en ole ihan varma jätinkö sinne kuusi vai seitsemän keppiä. Noissa voisi olla itse tarkempi.

Mustin jälki 1,5 h vanha ja noin 600 m pitkä. 10 metrin jana, meni suoraan ja nappasi jäljen hyvin. Jäljesti hienosti ja nosti kaksi ekaa keppiä mutta sitten itselleen hyvin epätavallisesti hukkasi jäljen. Ilmeisesti ajoi jostain kulmasta vauhdilla yli ja kesti pitkään ennen kuin osuttiin uudestaan jäljelle. Penne teki hienosti hommia koko ajan vaikka näkyi että väsy alkoi vähän painaa. Loppujäljen ajoi Mustiksi aika rauhassa. Seitsemästä kepistä kaksi jäi sinne sähläyspaikkaan, muut nousivat hyvin.

Illalla Koivukylään agiepiksiin, mukana vain Musti ja kisa Mustille ensimmäinen laatuaan. Hienolla säällä liikenteessä oli muitakin kuin me, jo pelkästään maximöllejä oli 39 kpl.
Rata oli mukava, ei ihan pelkkää suoraa. Mukana hyppyjä, putkia sekä aa ja puomi.
Musti teki täsmälleen mitä osasi eli kaiken muun puhtaasti ja vitosen aan ylösmenolta. Muutenkin tuntui ihan samalta kuin treeneissä, kiva ! Pitää katsella lisää noita ja miettiä edelleen aata. Hyvin kesti poika pitkän illan, oltiin kisapaikalla pari tuntia jo ennen omaa starttia.

Perjantaina käytiin vaan aamulenkki, sitten mutsin kanssa Jumboilemaan.

Lauantaina aamusta Mosabackaan ja jäljet Niinan kanssa. Frescolle tuttuun tapaan janaa. Otettiin jälki ylös kahteen kertaan, jana oli varsinkin toisella kerralla piiiitkä. Näytettiin jäljentekijä jäljen alussa Frescolle ja noin tunnin päästä kun ajettiin jälki, lähetin sen kohti sitä pistettä missä oli jäljentekijän nähnyt. Tämä toimi ainakin tällä kertaa ja jana meni hienosti. Toinen takelteli vähän, johtui varmaan pituudestakin. Otin muutaman kerran koiran takaisin kun lähti menemään niin vinoon ja lähetin uudestaan.

Mustille n. 600 m pitkä jälki hankalassa maastossa. Oli kalliota, kivikkoa, nousua ja laskua. Yksi keppi jäi ja kerran harhauduttiin vieraan koirakon jäljille mutta muuten poika ajoi kyllä taas ihan huipusti. Janakin oli pitkä mutta koiruus vaan eteni kunnes saapui jäljelle jonka nosti nätisti heti.

Iltapäivällä käytiin broidin tiluksilla josssa Penni ja Musti pääsivät lampeen uimaan kepin perässä. Mustia vähän mietitytti alussa mutta sinnehän se sitten sukelsi. :)
Ja Penni pisti palasiksi veljenpoikien rantapallon ja kumiveneen. Nice. Mistähän sitä löytää uuden kumiveneen tähän aikaan vuodesta ? Kaikki myyvät jo ei-oota, ensi kesänä sitten. Hölmöä, kai kansa vielä elokuussa ostaa mieluummin uintikamaa kuin suksia ?

Illalla Mustille keppejä etenkin vasemmalta puolelta, sujui hienosti tauon jälkeen ! Pitää ottaa nyt kuuri noita. Myös pientä tottistelua on tehty useanakin päivänä. Parina kolmena päivänä on tehty Frescon kanssa 4,5-7 kilsan fillarilenkkejä.

Sunnuntaina aamulenkin jälkeen (vattuja taas, nam !) ATD:n luonnetestiin työntekijäksi. Kivoja koiria seurattavana, etenkin Lauran Nessan 170 pisteen suoritus oli mielestäni tosi kiva katsottavaa. Nessalla oli hauskaa, se reagoi järkevän tasapainoisesti ja palautui nopeasti.

Illalla Mustille keppejä, vähän tottista (pallopalkka, intensiviteetti paranee koko ajan) ja kontaktinpitoa ammuttaessa. Ampumista pitäisi alkaa tehdä silloin tällöin, sitä ei ole tehty niin yhtään. Käänsi päätään ampujaa kohti, ei muuta.
Frescolle pk-tottista, oli innossaan. Eteenmenot eivät ihan priimoja, muuten toimi hienosti. Ja ampumisesta alkaa näköjään vähän edistää kun on palkattu tuosta pariin kertaan, tuota voisi vähän ottaa haltuun vielä ensi viikolla.

Valo mahoineen alkaa olemaan jo aikamoinen pallero. Torstaina tulee 66 vrk täyteen, toivoisin tuon melkein synnyttävän enemmän alku- kuin loppuviikosta.

17.07.2009 - 12:24

Maanantaina pidettiin koko päivä hakutreeneihin saakka sadetta sisällä. Ja kunnon sade olikin, vettä tuli päälle 30 mm. Pojat makailivat osan päivää verannalla mutta katoksen suojista eivät nekään poistuneet kun ei varsinaista syytä ollut.

Hakutreenit Jäniksenlinnassa. Joku tuolla ylhäällä taitaa tykätä meistä kun sadekin taukosi juuri treenejen ajaksi. Viimeisen koiran jälkeen alkoi taas vähän ripsimään.

Ei tallattu aluetta, hiekkakuopilla haju pysyy aika huonosti. Frescolle rata ehkä vajaa 200 m. Eka pisto vasemmalle kuopan rinnettä alaspäin. Maalimies n. 60 metrissä. Hieno suora pisto ja vähän laatikkoa oikeaan suuntaan. Sitten tyhjä oikealle. Haistoi ettei siellä ole ketään, lähti vähän normaalia hitaammin ja tuli  nopeasti piikkinä takaisin. Laitoin uudestaan että saatiin vähän parempi pisto.
Tyhjä vasemmalle, sikahieno laatikko ! Yliheitto oikealle jossa maalimies (ja kohta myös ilmaiseva koira) ison kiven päällä.
Viimeiseksi taas vasemmalle, tuohon olisi voinut tulla tyhjäkin mutta tuli ylileveä pisto. Eli ekaa pistoa lukuunottamatta kaikilla työskenteli oikein päin, hienoa ! Hyvä treeni.

Mustille 4 x maalimies, hakut 25 30 35 40. Yritettiin laatikoita mutta saatiin vinoja pistoja joiden lopussa koira sahasi keskilinjan suuntaisesti kunnes osui maalimiehelle. Muuten ei huomauttamista. Ai niin, lähetyksissä yrittää lähteä heti kun nostan kättä, tuohon puututtava.

Lempi pikkuinen on löytänyt uuden nukkumapaikan. Köllii tuossa tosi mielellään, taitaa olla helteelläkin viileä paikka:

Tiistaina aamulla jäljelle Jäniksenlinnaan Lauran ja tyttöjen kanssa.

Frescolle kolme janaa joista viimeiseltä lähti lyhyt jälki. Janoilla kepit, jäljellä lisäksi kolme. Kaikki kepit nousivat. Janoista eka huono, lähti epävarmana, pysähteli ja vinotti. Toinen kohtuuhyvä, vähän jäljestä ohi kun nosti päätään juuri sen kohdalla. Kolmas erittäin hyvä. Pituudet varmaan 10-15 metriä ?

Mustille jälki ehkä 200 m ? Kolme keppiä, jana 10 m ? Hieno jana, meni ihan suoraan ja nosti jäljen oikeaan suuntaan. Kaksi ekaa keppiä nousivat nätisti. Juuri ennen viimeistä harhauduttiin polulle jota meni vähän eri suuntaan kuin jälki. Otin takaisin, otti oikean jäljen ja nosti kepin.

Frescolle myös tarkkuusetsintä. Ison hylsyn löytäminen oli jostain syystä poikkeuksellisen vaikeaa. Kun löysi, otti nätisti suuhun ja toi.

Jälkien jälkeen pieni lenkki jossa Fresco katosi ihan hetkeksi. Autoon mennessä katoamisen syykin selvisi, F oli pyörinyt jonkun jätöksissä. Voi apua mikä haju ! Pahimmat sain huuhtaistua pois juomaveden lopuilla mutta pesullehan tuo kotona joutui. Pesu oli suunnitelmissa joten pesin Penninkin samalla kun letku pihalle viriteltiin. Ja auton koiraosaankin oli tarkoistus ostaa uusi matto, tulipahan sekin vihdoin hoidettua.

Fresco makaili pitkään pesun (lämpimällä vedellä) jälkeen varjossa ja veti siinä samalla itsensä ihan jumiin. Liikkui illan tosi huonosti, jätettiin sen takia fillarilenkkikin väliin.

Iltapäivällä kävin katsomassa Tenkasen kakkosia Feronian kissalassa. Söpösiä pentuja ! Joillain isänsä piirteitä tunnistettavissa mutta ehkä selvemmin näkyi kuitenkin äiti-Ella, Nuupin tytär.

Keskiviikkona tein raskaan matkan ja vein Grace lopetettavaksi. Sen jalka meni taas piirun verran huonommaksi viikonlopun aikana ja kun ei mikään hoito ole tuonut apua, päätin että sen aika on nyt tullut.

CH Kastanjeback's Grace 1.6.2000 - 15.7.2009

Illalla hain muuta ajateltavaa, tehtiin Frescon kanssa tunnin fillarilenkki ja käytiin Mustin kanssa agitreeneissä. Jälkimmäiset menivät vähän mitenkuten, virheitä tuli ihan kiitettävästi. Osa kyllä onnistuikin. Nyt pitäisi alkaa ihan vakavasti treenaamaan keppejä vasemmalta puolelta vietynä, niiden alkukin on ihan unohtunut.

Illalla vielä pikainen Mustitokotus kotona. Seuraaminen aika kivaa, lisäksi jääviä (seisominen asentona ok, pitäisi vaan olla vähän terävämpi, maahanmenoa piti vähän muistutella) ja luoksetuloa.

Torstaina totaalinen kotipäivä, pestiin mattoja ja pöyhin rehottavia marjapuskia. Joku kate niiden juureen pitäisi ajaa, nyt siellä kasvoi vaikka mitä asiaankuulumatonta. Ja vattupensaan alkuja. Lieköhän ne voisi siirtää jonnekin omaksi osiokseen ? Kuka tietää vattupuskien siirrosta jotain ?

Perjantainakin varmaan tehtiin jotain mutta en kyllä enää yhtään muista että mitä. Ainakin illalla käytiin Keravan Calientessa syömässä hyvin ja juomassa jokunen mojito jotka tuolla ovat aika taivaallisia.
Reissu taittui näppärästi fillareilla.

Lauantaina kylässä kävi Armin veli Mörkö. Jo vaan onkin pojasta kehittynyt komea ! Iso, mahtava luusto, hieno turkki ja kompakti kroppa. Pää vaatii vielä vähän kehittelyä mutta eiköhän sekin sieltä tule.

Pari kuvaa pojasta, ikää siis 6,5 kk:

Samaan reissuun Mörön kanssa lähti Tenkanen. Käy kokeilemassa elämää salolaisena, jos vaikka tärppäisi. Nuupin kanssahan noilla on vähän hankausta ja Tenkanen kun superseurallisena kissana haluaisi enemmän huomiota mitä meidän kollilassa saa, päädyttiin tällaiseen ratkaisuun.

Illalla pakattiin auto ja startattiin mökille. Tiedossa koirille treenivapaa viikko.

07.07.2009 - 10:49

Laiska lomaileva bloggari täällä hei. :) Eli hengissä ollaan vaikka kuulumiset viipyvät. Eikä varmaan jää viimeiseksi kerraksi.

Armin tilannetta seuraaville mahdollisille kotiehdokkaille tiedoksi, lisätietoa tilanteesta keskiviikkoiltana. Kiitos kärsivällisyydestä. :)

Maantaina oli aktiivipäivä. Ensin Nikkilään Söderblomin puutarhalle mutsin ja Allin kanssa. En ole tuolla ennen käynytkään vaikka se on siellä ollut vuodesta 1951. Erittäin mukava paikka, tullaan myöhemminkin. Jäljellä oli enää sesongin jämät mutta täytyy sanoa että vallan upeakuntoiset ja kohtuuhintaiset jämät. Muutama neilikka ja yksi amppeli sieltä tarttuikin mukaan.

Puutarhakeikan jälkeen metsälenkille omia ja koirain aivoja nollaamaan.

Ja heti tuon jälkeen Fresco (vedonesto)valjaisiin ja fillaroimaan. Käytiin Jussilla ja leikattiin samalla heillä hoidossa olevan anoppinsa tiibetinspanielin Iidan kynnet. Paljon porua ja vähän puremaa onneksi. ;)Fillaroinnille tuli mittaa yhteensä tunnin verran, kilsoina ehkä jotain 8-9 ? Pitää käydä ihan autolla mittaamassa joskus.

Illalla hakutreeneihin. Paikalla pieni porukka vaan onneksi edes se, kesällä ihmisillä on sen verran rientoja että varmaan kerta jos toinenkin jää väliin.
Nyt treenattiin kuitenkin Technopoliksen lähellä. Keskilinja suunnitelmista poiketen kallion päälle. Tuuli eturajalta takarajalle keskilinjan suuntaisesti. Ei tallattu.
Frescolle maalimiehet etukulmissa. Ilmaisu kunnes tulin paikalle, koira hallintaan ja keskilinjalle, ei palkkaa siis. Sivulletuloon tarvittiin molemmilla maalimiehillä kaksi käskyä. Sitten nätti tyhjä vasemmalle, kääntyi hienosti oikeaan suuntaan kun lähetin sen hyvin läheltä ykköspistoa eli väliin ei jäänyt paljoa tutkimatonta aluetta. Viimeinen maalimies oikealla takakulmassa. Lähetin kahteen kertaan, tuli ekalla kerralla piikkinä takaisin (enkä taas liikkunut, pah) kun ei edennyt tarpeeksi kallion yli. Toisella lähetyksellä pyöri pitkään ennen kallion kiertämistä. Ilmaisu 30 haukkua ja palkaksi puoli iltaruokaa ja herkkuja.

Mustille perustreeni, neljä maalimiestä. Ilmaisut 25, 35, 30, 45. Hyvät haukut. Nätit suorat pistot, viimeiselle meni hienosti kallion yli. :) Kolmoselle otettiin vähän laatikkomaisuutta, kääntyi oikeaan suuntaan. Hyvä treeni kaikkiaan siis.

Kotipihalla vielä Mustin kanssa vähän tottista jalkapallo palkkana. Seuraamista. Välillä väljenee vähän, odottaako palkkaa jota ohjaaja mahdollisesti heittää väärin ? Käännöksiä, kääntyy nätisti ja tiiviisti molempiin suuntiin. Jääviä istumista ja seisomista reiluilla käsiavuilla.

Tiistaina aamulenkin lisäksi lisää fillarointia, tällä kertaa suunnattiin Frescon kanssa mutsille sohvakangasnäytteitä puntaroimaan. Fresco sai sillä aikaa pitää seuraa hoidossa olevalle tädin terrierimummolle. Tai lähinnä olivat kyllä näkemättä toisiaan. Fresco osaa olla tosi herrasmies ja pistää laput silmille jos huomaa ettei toista kiinnosta seurustella.

Keskiviikkona lenkkiä jossa myös pojille jäljet ja Frescolle muutama toisto pudotettua. Ei kummoinen treeni jäjen osalta tällä kertaa. Frescolle pitkä jana jossa tuli etenemisvaikeuksia n. 20 metrin kohdalla. Lähettelin uudestaan jokusen kerran että jälki nousi. Mustille lyhyt jälki parilla kulmalla ja parilla kepillä. Tällä kertaa ekakin keppi nousi näppärästi, loppu sen sijaan oli vähän epätarkka.

Illalla Mustin agitreeni. Ville edelleen kesälomalla eli tehtiin yksi vanhoista treeneistä joita muu ryhmä teki sillä aikaa kun me podettiin polvea. Vaikean oloinen pyöritys mutta selvittiin siitä Mustin kanssa vallankin kunnialla, tosin veikkaan ettei Ville olisi ollut kovin tyytyväinen meidän valssipyöritykseen, paljon muita ohjausmuuveja kun tuolla ei tullut tehtyä.
Toisessa lyhyemmässä treenissä kontakteja ja keppejä. Ei ongelmaa muuten kuin tutusti aan ylösmenolla, kamalia loikkia. :( Pitää pistää mietintämyssy päähän taas kun saan jossain vaiheessa aan kotiin.

Iltatreeninä Frescolle pitkästä aikaa ampuminen. Kuppi kentälle, seuraamista, paukut ja vähän niiden jälkeen vapautus syömään. Korvakaan ei värähtänyt paukkujen aikana eli tuo on kunnossa edelleen.

Keskiviikkona 13-vuotissynttäriä vietti Tassulähteen B-pentue eli birmat Bisse, Beta, Jesse ja Juuli. Liekö nämä kaikki vielä vallan hengissä ? Muuta ei ole ainakaan kuulunut, osan kanssa ei kyllä olla ihan viime vuosina oltu yhteydessä.

Torstaina kaatosateessa aamulenkillä ja sen jälkeen mutsin kanssa shoppailemaan Itikseen josta löytyikin vaikka mitä.

Perjantaiaamuna Jäniksenlinnaan jäljelle Lauran kanssa.
Frescolle janatreeni, taisi tulla kuusi toistoa. Eka lyhyellä matkalla, kaksi seuraavaa aavistuksen pidemmät ja edelleen hyvää suoraa etenemistä. Kahdella viimeisellä jäljen löytäminen jostain syystä tökki ihan urakalla vaikka koira oikeasta kohdasta etenikin. Viimeinen keppi saatiin onneksi ylös ja päästiin palkkaamaan.
Mustin jäljen ajoin yksin Lauran kiirehdittyä töihin. Eka kerta kun Mustin kanssa oltiin jäljellä niin ettei minulla ollut mitään käsitystä siitä missä jälki meni. Vähän pyöritystä varsinkin alkuun taisi tulla mutta vaaditut kaksi keppiä löytyivät hyvin ja kulmatkin taisivat mennä about oikeaan suuntaan. :)

Jäljen jälkeen tehtiin vielä metsässä Frescon kanssa pudotettu (noutomatka reilu 50 m polkua pitkin) ja tarkkuusetsintä. Pudotettu oli hieno, tarkkuudessa etsi mutteria sammaleen sisästä melko pitkään. Paikansi nopeasti oikeaan kulmaan mutta mutterin kaivaminen esille kesti. Tiputti tuodessa kerran.

Iltapäivällä verenluovutukseen josta johtuen ilta lähinnä löhöttiin. Ei tuosta minulle muuta vaivaa tule mutta käsi kipeytyy sen verran ettei oikein mitään tee mieli tehdä. Paitsi näpyttää koneella. ;)

Vähän kissajuttua:
Kaikki A2-pennut ovat kotiutuneet hienosti. Kuulumiset kertovat hyvää ja perheet tuntuvat olevan tyytyväisiä uusiin perheenjäseniinsä. Hyvä, se on tärkeä osa tätä hommaa. Lempi meillä kotona on heittäytynyt varsin vaativaksi rapsutusten suhteen, osaa pyytää niitä vaikka keskellä yötä tuhisemalla nenässä kiinni.

Armin uusi koti löytyi ja vaikuttaa erittäin hyvältä. :) Armi muuttaa heinäkuun lopussa.

Tenkasen kolmannet pennut syntyivät perjantaina Sinisilkin kissalaan. Pentue on identtinen edellisen kanssa eli kaksi sinistä poikaa ja kaksi sinikilpikonnaa tyttöä. Onnea kasvattajalle ja emolle ! Isää unohtamatta. :) Pentusista muutama lienee vielä vapaana eli jos moinen kiinnostaa, kasvattajan yhteystiedot löytyvät yhdistyksemme sivuilta.


kuva: Jaana Laakso

Gracen ab- ja kortisonikuurit alkavat loppua ja jalka on taas matkalla huonompaan jos jotain. :( Ja minä en vaan tiedä mikä tässä olisi oikea ratkaisu.

Lauantaina taas heti aamusta liikenteeseen. Tallattiin Lauran kanssa ensin jäljet koirille ja jatkettiin sitten kuopille jossa tehtiin about tunnin lenkki. Ilma oli melkoisen kuuma ja Musti lepäilikin jo lenkillä välillä makaillen, vähän mietin miten se jälkensä myöhemmin jaksaa.

Ajettiin siis jäljet vajaa kaksi tuntia vanhoina. Frescolle kolme janaa ja korkeintaan muutaman sadan metrin jälki. Jäljennostot huonoja, kuten usein vanhemmilla jäljillä meni jäljen yli jokuseen kertaan. Itse jäljen ajo keppeineen parempaa. Vauhtia oli mukavasti eli selvästi vähemmän kuin yleensä.
Mustin jälki vallan kiva. Vauhtia oli melkein sama kuin yleensä, laukkapompulla välillä mentiin. Kaikki kolme keppiä ilmaistiin ongelmitta. Ja jäljen jälkeen piti vielä pitkään heitellä keppiä. Hyvä työmoraali pojalla. :)

Ai niin, ennen jälkien tallausta tein Frescolle tarkkuusetsinnän. Vähän ylikokoinen ruutu jossa viiden sentin kolikko ja ruuvi. Kolikko nousi hyvin ja nopeasti, tuodessaan tiputti taas. Mutteria etsi kuusen takaa sammaleen sisältä pidempään. Tuohon lopun tuomiseen pitää kiinnittä huomiota, nyt tiputtaa jalkoihin lähes poikkeuksetta. Alkaa tuntua että maahanmenemällä ilmaisu olisi järkevämpi mutta tuskin alan vaihtamaan kun se ei ole Frescolle ollenkaan luontaista.

Illaksi Aijan yhdistetyille kesä- ja 50-vuotisjuhlille. Oli kivaa ja hyvää seuraa, kiitos kaikille !

Sunnuntaina aamupäivällä raunioradalle, tehtiin umpparitreenit pikkuporukalla. Sari muuten näki käärmeitä puisessa pikkumökissä, sitä lie kannattaa vähän välttää ainakin alkutreenistä.
Mustille kaksi kierrosta, kummallakin kerralla ilmaistiin suljettuna olevia syviä kaivoja. Ensimmäinen haamuna, loput valmiina. Ekalla stintillä kolme, toisella neljä. Ekoilla ilmaisun alkaminen viipyi, koira kierteli, tarkasteli ja mietti. Toisella kerralla haukku alkoi heti kun totesi maalimihen sijainnin. Hyvä treeni.
Frescolle uusi koppi (ritiläalusta, kaikuva koppi tai siellä kolisevat tyhjät tölkit eivät häirinneet), betonilaattojen välikuoppa (jossa seisoi Sarin pään päällä, sori!) ja kaksi kaivoa. Aika entisellään tuo on raunioilla, tekee työtä itsenäisesti ja hyvin. :)

Sitten Jusslaan johon olin tallannut pojille jäljet. Jäljet pari tuntia vanhat. Yöllä oli satanut, nyt kuumaa ja kuivaa. Frescon jälki ihan käsille, ei nostanut sitä edes kunnolla. Myöhemmin sai jäljestä vähän kiinni, nosti yhden kepin ja hukkasi jäljen. Annoin etsiä aikansa ja vein autoon.
Musti nosti omansa nätisti mutta joutui aika alussa hukkajäljelle. Metsässä taisi olla muutakin liikennettä, kuulin sieltä ääniä Frescon aikana ja Musti veti niin pontevasti väärään suuntaan että jotain se jäljesti. Lopussa päästiin taas omalle jäljelle josta löytyi viimeinen keppi. Vajaa 10 ennen tuota teki muuten valeilmaisun, meni maahan vähän epävarmasti. Olin itse talloessani seisoskellut tuossa hetken kun mietin että mihin menen. Tarkka poika ! Jatkettiin tuosta eteenpäin sen kummempia ihmettelemättä.

Kävin Kuusisaaressa kukkienhoitoreissulla ja tein samalla Frescolle vajaa 200 metrin jäljen viidellä kepillä takanurmikolle. Ajettiin n. puoli tuntia vanhana. Nosto taas ehdottoman huono. Muuten kohtalaista, yhdessä kulmassa meinasi tulla hukka. Kepit nousivat hyvin.
Mutta ei me kyllä taideta jälkikokeeseen ihan heti mennä, on tuo jäljen nostaminen vielä niin huonoa.

Iltapäivästä kylään tuli pieni kultainen Saku jota Musti ansiokkaasti leikitti. Pojat saivatkin ihan kunnon painit aikaiseksi.

Hyökkäykseen:

No nyt se kuoli:

Illalla vielä vajaan puolen tunnin fillarilenkki Frescon kanssa. Lepopäiviä onkin ollut jo ihan tarpeeksi tuon suhteen, pitää taas skarpata.

02.07.2009 - 08:49

Loma ei kun lähestyy, vielä tämä viikko töitä. Työpaikalla on jo kuolemanhiljaista, pari hassua toimittajaa ja minä töissä.

Maanantai-iltana hakutreeneihin. Meni vähän soutamiseksi ja huopaamiseksi, peruin jo kerran treenit kun lämmintä oli päälle +25 ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Tuon tehtyäni taivas meni pilveen ja treenit tuntuivatkin taas varsin hyvältä idealta. Puolet alkuperäisestä porukasta pääsi vielä peruutuksen peruutuksen jälkeenkin paikalle eli saatiin näppärät pikkutreenit aikaiseksi.

Treenin alkuun sattui kunnon kaatosade eli sää oli lämmin ja kostea, ei kummoista tuulta.
Frescolle viuhka, maalimiehet lähtivät yhtä aikaa kohti takakulmia niin että koira näki. Lähetin ensin oikealle, sitten vasemmalle. Molemmilla pistoilla lähti vähän takaviistoon, näki maalimiehet viimeisen kerran turhan takana. Pitää ensi kerralla itse ohjeistaa tarkemmin.

Mustille kolme maalimiestä valmiina. Kivoja pistoja, tosin yhdellä kämmättiin taas kun maalimies olikin edellisen koiran ekassa piilossa kun minä tarkoitin tokaa. Noin se kommunikaatio välillä pelaa. :D

Haun jälkeen tehtiin vielä lähistölle esineruutu. Leveyttä ehkä 20 m ?, syvyyttä vajaa 50. Tuotin Frescolla kolme vierasta esinettä, nosti ja toi kaikki nätisti joskaan ei mitenkään supernopeasti. Mustille yksi vieras ja yksi oma. Oman etsiminen vieraan jälkeen oli selvästi vaikeampaa, hakiko se samaa vierasta hajua ? Tahtoo vähän mälvätä ja hidastella lopussa. Toisella esineellä lähdin itse karkuun, toimi paremmin. Mustin työskentelyyn pitäisi saada parempi irtoaminen takalaidalle sekä suoruutta.

Kotona vielä Frescolle nopea iltatreeni. Vähän seuraamista (keuli aika paljon), juoksusta seisomaan jääminen (hyvä ja nopea) ja siitä luoksetulo jolta suoraan ruokakupille.

Tiistai meni lähinnä eläinlääkärikäynnin merkeissä. Kissanpennut ja Musti rokotettiin ja yksi pennuista sirutettiin. Lisäksi Gracesta otettiin taas verikoe ja yllätys yllätys, hematokriitti oli tällä kertaa täysin normaali (35). Yllättävän nopeasti tuo on parantunut, vähän outoa. Illalla soitti vielä CatVetin lääkäri joka kertoi että viime viikolla otetussa näytteessä oli hemoglobiinikin ollut kovin alhainen. Jalka sen sijaan vaivaa edelleen enkä oikein tiedä mitä tuossa voisi enää tehdä. Ensi viikolla on tehtävä jonkunlaisia päätöksiä asian suhteen.

Musti muuten toteuttaa sananlaskua "suutarin lapsella ei ole kenkiä" mutta vähän muunneltuna. Eli eläinlääkärin kasvatti pelkää neuloja. Tuo on ensimmäinen koira minulla kun kimpoilee rokotettaessa niin että sitä saa jopa vähän pitää paikallaan.

Illalla koiria kävi taas viihdyttämässä pikku-Saku. Se on kyllä hauska heppu. :)

Keskiviikkona pitkästä aikaa Mustin kanssa agilityyn. Tehtiin Agirodun Open Class -rata ja kylläpä vaan olikin kivaa ! Musti suoriutui radasta keppeineen enimmäkseen oikein hienosti. Pari rimaa tippui eri yrittämillä mutta nuo menivät selvästi emännän piikkiin. Aan ylösmenokontakti pykii edelleen, yllätys yllätys. tuota ei pitäisi varmaan edes tehdä enää yhtään ennen kuin keksin miten sen voisi saada kuntoon.

Torstaina mininaamat elikkä kissanpennut täyttivät 12 viikkoa ja saavuttivat maagisen rajan eli luovutusiän. Talo alkoi hiljentyä kun suklainen Anselmi ja punainen Armas lähtivät omiin koteihinsa. Hei hei reippaat pojat !

Illalla Frescolle ja Mustille esineruutu yhdellä esineellä kumpaisellekin, palkkana iltaruoka. Hienot nopeat lähdöt suoraan perällä, etenkin Mustilla. Mustin palautus edelleen vähän mälväävä viimeiset reilu viisi metriä, tuohon pitää paneutua. Noudon kunnollinen opetus varmaan auttaisi .. Kun saisi aikaiseksi.
Mustilla etenkin pitää muistaa jatkossa laittaa välillä esine eteen, nyt se painoi niin vauhdilla että lieköhän nenä oli auki ennen kuin perällä ? No, tiedä vaikka olikin.

Perjantaina lähti kotiinsa viimeinen pojista eli Aki. Hauskoja hetkiä Akille labbiskaverin seurana !

Lauantaina aamulenkin yhteydessä tein pojille jäljet. Tai Frescolle lähinnä janaharjoituksen.
Jälkien vanhentuessa muisteltiin Frescon kanssa etsintäkokeen vähemmän treenattuja osioita. Tarkkuusetsintä oli muistissa, pysyi hyvin alueella ja löysi nopsaan. Palautukset vähän hitaat ja maata ruopii edelleen, löytää kyllä esineen kuopsutuksen lomastakin. Pudotetussa oli ensin ihan pihalla kun en näyttänyt pudotusta. Palattiin vähän takaisin päin, näytin pudotuksen jolloin lähti ja toi nätisti. Tehtiin useampi toisto erilaisilla matkoilla, muutamalla kerralla lopussa ei nähnyt enää pudotusta.

Sitten jäljille. Ensin Musti. Ajoi muuten nätisti mutta annoin taas mennä liian lujaa jolloin jätti ensimmäisen ja toiseksi viimeisen kepin. Muut neljä nousivat nätisti, myös se melkein tulitikun paksuinen risu jonka jäljelle kokeeksi jätin.
Frescon janatreeni meni päin häntiä. Nosti ekan jäljen n. 25 metrin janan jälkeen ihan nätisti. Tuossa vaiheessa päästin jostain syystä liinasta irti jolloin koira kirmasi iloisesti parinkin kepin ohi. Loppuun vielä muutama onnistunut jäljen (ja kepin) nosto vähän lyhyemmillä matkoilla. Enemmän treeniä tuo kyllä vaatii jos vielä joskus kokeeseenkin aiotaan.

Illalla aloitettiin Frescon kanssa uutena harrastuksena fillarilenkit. Tarkoituksena olisi luoda kuntoa sekä koiralle että ohjaajalle syksyn hakukokeitakin silmälläpitäen.
Fillaroitiin Kyllästämöntien lenkki, olisiko tuo jotain reilu 3 km ? Vermeet ovat vielä hakusessa, tänään koira oli vapaana. Ei ihan hyvä ratkaisu tuokaan, me kun fillaroidaan autoteiden laitoja. Pannassa ei voi pitää, siinä muistaa taannoiset potkukelkkaharrastukset ja tahtoo vetää. Kovaa.

Sunnuntaina aamusta Puolarmaariin katsomaan aussierkkaria. Pentujen ja urosten verran viihdyin paikalla, sitten alkoi riittää. Huomattavan vähän tuttuja liikenteessä eli ilmeisesti olin ihan väärässä paikassa. ;)

Iltapäivällä taas Frescon kanssa fillaroimaan, kokeiltiin tällä kertaa isoa kuonopantaa jossa pystyy läähättämään hyvin. Ei hyvä, Frescolla ei ole ollut tuollaista härveliä päässään ikinä eikä sitä nytkään oikein arvostanut.

Amelie-neiti lähti iltapäivällä kotiinsa. Nyt on talo melkein hiljainen kun menosta pitävät huolta enää puolivuotias Armi sekä meille ainakin toistaiseksi jäävä Lempi eli Perheen Pienimmäinen. Melkoinen pakkaus tuo viimeinen, temperamenttiä riittää. Ei yllätys, kilppari kun on.

Iltatreeninä Frescolla kaksikiloisen kapulan tasamaanoutoa. Tuota ei ole tehty hetkeen ja perhana kun tuota onkin taas vaikea heittää. Frescon ilme oli näkemisen arvoinen kun ekalla noudolla yritti vauhdissa napata kapulan mukaan. On vähän painavampi kuin vaikka ohjatun olematon kapula.

Tietääkö joku mikä tämä on ? Se löytyi pihaltamme metsän puolelta muutama viikko sitten, sijainnista päätellen oli laskeutunut taivaalta. Paksuhkoa ilmapallomateriaalia mutta ei pallo vaan enemmän "huivin" muotoinen, piiitkät hapsut päissä. Haisi tosi pahasti ja voimakkaasti kumilta, yäk.

 

07.10.2008 - 13:42

Maanantaina tottistamassa. Frescolle ensin pk-liikkeet. Muutama sikahyvä seuraamispätkä niin että koirakin pysyi vaihteeksi oikealla paikalla. Liikkeestä maahan jäädessään jätti kyynerpäät ilmaan, huomasin vasta luokse kutsuessa. Pahus soikoon, noita korjattavia tulee vaan lisää. Ja seisomisessa hipsi aavistuksen perään vaikka palkka oli takana. Eteenmeno hyvä paitsi valmistelevassa osuudessa edisti vähän.


kuvat: Niina Savela

Toisella treenipätkällä tehtiin viereisessä metsässä pudotettua. Frisbeellä edelleen, toi suoraan eikä vetänyt kunniakierroksiaan. Matka ennen pudotusta lyhyt, ehkä vain 10 m. Pudotuksen jälkeen edettiin reilu 50 m. Lähtee hienosti kovaa, menee suoraan esineelle, ottaa ja tuo reippaasti. Hyvä, matkaa vaan lisää niin alkaa tuokin muotoutua. Ja kisaesine peliin. Vaikka kai frisbeekin jonkunlainen käyttöesine on ? ;D
Metsässä seuraamiseen pitää kiinnittää huomiota, nyt alkoi tökkiä vähän ennen loppua kun halusi ilmeisesti päästä jo hakemaan.
Käskynä "tuo", virityssanana ennen metsää "putoo". Pakko laittaa näitä muistiin, unohdan nykyisin mitä käskyjä käytän. Frescolla oli alkuaikoina eri käsky esineruudussa ja perusnoudossa mutta nyt kesällä huomasin kisoissa käyttäväni niissä samaa käskyä kuten olen varmaan treeneissäkin tehnyt. Hemmetin lahopää, onneksi tuo ei tuntunut vaikuttaan koiraan.

Kolmannella pätkällä säästöpossutreeni kahden euron kolikolla. Niina tallasi ruudun ja vei kolikon etukäteen. Ekaa kertaa vieras ruutu ja vieraan hajuinen esine ja koiruusparka ihan pihalla. Lähti kyllä halukkaasti mutta pysyi aluksi aika huonosti ruudussa. Paikansi ja toi esineen heti kun sai hajun.
Toistin kolme kertaa, heitin itse koiran näkemättä esineen ruutuun. Paransi koko ajan.
Vähän mälvää tuodessaan, saattaa tiputtaa ja raapaista maata paikantaessaan. Mutta työskentelee halukkaasti tuossa niinkuin kaikessa muussakin. Eipä tuo ole koskaan vielä sanonut ettei huvita. Paitsi siinä avohaun tottiksen alussa.

Mustille leikkimistä. Leikki tosi halukkaasti, repi kunnon pörinällä. Vähän tuo äänenkäyttö on kyllä sellaista epävarman omistavaa, ei ehkä oikein vielä tajua että se on puhdasta hauskanpitoa eikä lelusta tappelua ?
Perusasentoja, parin askeleen seuraamisia (yritetään venyttää kolmeen pikkuhiljaa), paikallaistumisia ja -makuita.
Loppuun muutama ruutu ihan parin metrin päästä. Vietiin lelu yhdessä. Meni hienosti ja tarrasi leluun heti eli nyt passiivinenkin lelu alkaa kiinnostaa koulutustilanteessakin. Tuossa muistettava ottaa mukaan itselle toinen lelu että pennun saa vielä takaisin luoksekin eikä tarvitse ottaa namejä käyttöön, ne häiritsevät leikkivirettä.

Toisella stintillä samoja juttuja mutta nyt namilla ja naksulla toisten koirien lähellä niin että muillekin naksuteltiin. Hyvin toimi, tosin Niinan naksua vähän kuunteli kun siinä oli suht sama ääni kuin omassa. Ei häiriintynyt toisista yhtään, pystyi makaamaan paikallakin niiden välissä, ihan hetken tosin vaan. Ei me olla paikallaoloja muutenkaan vielä yli puolen minuutin otettu.


kuvat: Niina Savela

Pennikin oli mukana joten senkin kanssa tehtiin vähän. Seurata se ei enää osaa, vinkuu ja painaa ihan vimmatusti. :D Ruutuun oli kamala hinku, lähti sinne jo pelkästä sormen viittauksesta. Luoksetulon pysähdykset ja kaukokäskyt sujuvat edelleen hienosti. Kamala into tuolla on tehdä. Ja niin erilainen se on Frescoon verrattuna, tekee kaiken isommalla raivolla ja terävämmin. Pahus kun meidän kisatilanteet eivät vaan suju. :(

Niina otti treeneistä ihania kuvia, kaunis kiitos niistä !
Lisäsin myös viime viikon loppuun Nuupin näyttelykuvan.

Tiistaina lenkkeiltiin. Koitetaan ottaa tämä viikko vähän rauhallisemmin, sunnuntaina on edessä kauden viimeinen hakukoe jos ei ihmeitä satu.

Keskiviikkona käväisin Ojangossa, Frescon kanssa tottis estenoutoineen. Seuraamisissa edisti, muuten ok. Juoksuseuraamista tehtiin tokotyyliin käännöksin.
Pystyestenoutoon löysin vihdoin oikean heittoetäisyyden niin että sain kapulan esteen yli ja koiran askeleet sopivat lähestymiseen oikein. Hyppy oli oikein siisti eikä kamala roiskaisu mistä sattuu. Tuon kun löytäisi vielä kokeessakin. Ekalla yrityksellä toi kapulan takaisin aan kautta kun olivat melkein kiinni toisissaan. Vein takaisin, istutin esteen taakse kapulan kanssa ja pyysin tuomaan. Pari moitteetonta toistoa vielä perään. Muutaman kerran huomautin kun valui aavistuksen eteenpäin kapulaa heitettäessä.

Sitten ylämetsään jossa Sarin kanssa esineruutu. Frescolle takalaidalla kolme vierasta esinettä joista haetutin kaksi. Etsi kumpaakin pitkään, toi nätisti. Lähdöt suoria ja ripeitä, ehkä meni turhankin lujaa nenänkäytön kannalta.

Mustin kanssa vähän perusjuttuja, sivulletuloa, parin askeleen seuraamista, paikalla istumista ja makuuta plus seisomista. Seisominen uutena alkaa selvästi hahmottua, ei tarvitse enää kättä ihan nokan eteen joka kerta.

Torstaina seistiin aamulla junassa oikein urakalla. Tai itse asiassa enimmäkseen asemalla, junaliikenne oli poikki ja odotin asemalla melkein tunnin ennen kuin raiteella oli minkäännäköistä liikennettä. Mutta töihin taas päästiin, se on (kai) pääasia.
Jännä juttu muuten, kun juna on vartin verran myöhässä, kaikki puhkuvat ja puhisevat kiukkuisena. Kun juna on kaksi tuntia myöhässä (mitä tuo kyseinen yksilö Helsingissä ollessaan oli) ihmiset vaan istuvat rauhallisina (alistuneina?) ja melkein hyväntuulisen oloisina. Kummallista.

Illansuussa linjoille metsälenkille. Leppoisaa menoa.

Ja päivän lopuksi kauneusasiaa eli Mustin korvat liimattiin. Päivi ystävällisesti auttoi tuossa kun en minä itse tiedä noista jutuista mitään. Toinen korva oli ennen käsittelyäkin kohtuusievä vaikka vekkasi sivulle eikä eteen mutta toinen kapinallinen sojotti ison osan aikaa pystyssä eli pakkohan noille oli jotain tehdä. Ihmeen myöhään tuo alkoi nousta, Mustin 6 kk kuvissa se ei ole vielä pystyssä ollenkaan vaikka höröttimet ovatkin silloin jo eri paria.

Nyt herra korvineen näyttää tältä:

Perjantaina kuvailin Nuupia tähtäimessä saada muutama kunnollinen otos Brittipostin EC-valmistumisjuttua varten.
Ja mikäs se oli kuvaillessa, ilma oli kaunis

ja kissallakin tuntui olevan kivaa.

Lauantaina käytiin katsomassa VAPEn BH-kokeen tottisosuudet, onnea kaikille yhdeksälle koiralle jotka siis kaikki läpäisivät kokeen !
Ennen koetta (kun joku meni paikalle tuntia liian aikaisin, oikein sopivaa ajanvietettä näin lauantaiaamuksi ...) Tottistelut Frescon kanssa. Liikkeestä seiso huono, kääntyi jo takapalkkaa päin ennen lupaa. Hyppynoudossa kiersi esteen takaisin tullessa (!) ja toisella kerralla tuli takaisin aan yli.
Iltapäivällä lenkille.

Sunnuntaina Lohjalle hakukokeeseen.
Pistetään nyt tähän kisaraportti kuitenkin vaikkei tulosta tällä kertaa tullutkaan.

Aamusta tottikseen. Tottiskenttänä koulun kenttä joka oli kyllä ihan vimpan päälle kunnossa, lanattu varmaan ihan hiljan. Tosi ilo liikkua tuollaisella alustalla.
Seuraaminen oikein hyvää. Vähän edisti alussa, parani hitaan jälkeen.
Liikkeestä istuminen olisi voinut olla ripeämpi.
Liikkeestä maahan samoin, luoksetulokaan ei ollut tuhannen nopea. Vaihtoi raville reilu 5 m ennen minua.
Liikkeestä seiso huono. Edisti valmistelevassa osuudessa. Annoin käskyn kun koira aivasteli eli otti vielä askelia ennen pysähtymistä. En tiedä hipsikö sen jälkeen. Luoksetuloa saman hidas kuin edellinen, loppuasennot kuitenkin hyviä.
Tasamaanoudon palautus olisi voinut olla ripeämpi.
Hyppynouto hyvä, vingahti vaan lähdössä. Hyvät hypyt, ei roiskaisuja.
Aanouto ihan sama. Paitsi että kuulema toisella puolella hyppäsi aan harjalta ponnistaen lähes kapulalle, ei hyvä.
Eteenmeno erinomainen, maahanmeno olisi voinut olla ihan inan nopeampi.

Erinomaiset ainakin paikallaolosta, seuraamisesta, hyppynoudoista ja eteenmenosta. Hyvä fiilis ja pisteetkin 93. Tuomari sanoi että kiva katsella kun koiralla on kivaa ohjaajan kanssa vielä suorituksen jälkeenkin. :)

Sitten kentän laidalle esineruutuun. Ruutu kallion laella, reilu puolet ruudun takaosasta jäi näkemättä maastonmuodostelmien takia. Eka lähetys huono, koira jäi tuijottelemaan viiden metrin päähän. Ei tainnut tajuta mitä on tekemässä. Hajumaailma taisi olla aika erilainen kuin esineruudussa yleensä, tuo lienee ihan yleistä koiranulkoilutusaluetta, metsäpläntti koulun ja kerrostalojen vieressä.
Toisella lähti muttei erityisen ripeästi silläkään. Toi nopsaan kaksi esinettä, ihan vähän pureskeli lopussa. Kolmatta ei löytänyt vaikka kuulema meni läheltä monta kertaa. Kaikista voittajaluokan yhdestätoista koirasta vain yksi toi tuon eikä kukaan tuonut kaikkea kolmea.
Pisteet esineistä 21. Esineissä ja tottiksessa tuomarina Kimmo Simula.

Sitten maastoon jossa about kolmen tunnin odottelu ennen omaa vuoroa.
Vasen puoli radasta avointa kosteaa sammalpohjaista kuusikkoa, aika raskasta kun oli niin märkää. Vasemmalla puolella nousi kohtuujyrkkä kallio n parikymmentä metriä keskilinjasta.
Koira oli tosi tahmea heti alusta alkaen. Teki huonoja pistoja, vasemmalla (josta tuli jonkunlainen ilmavirtaus) kääntyi ihan liian aikaisin keskilinjan suuntaisesti, pistot syvyydeltään varmaan max 30 m. Korjasin pari mutten kaikkia kun tuntui että koko otus hyytyy. Työskenteli kuitenkin koko ajan oikein päin tuolla puolella.
Oikealle lähti paremmin ja pidemmälle mutta työskenteli joka ikisen piston taaksepäin.
Eka maalimies olisi ollut oikeassa etukulmassa kallionousun puolessa välissä. Koira kävi kallion alla, ei saanut hajua eikä nerokas ohjaajakaan laittanut sitä uudestaan sinne kun eihän nyt etukulmassa ketään ole ... Joo, jos jätetään etsintähommat kuitenkin koiralle.
Edettiin rataa pikkuhiljaa, pistoja tuli paljon kun oikealla ei tahtonut edetä niin yhtään. Kävi kuitenkin muilla pistoilla kalliolla.
Vasemmalta bongasi n. 200 metrissä olleen maalimiehen tosi ajoissa. Ilmaisu kohtuullinen ottaen huomioon että koira oli väsynyt.
Seuraava maalimies lähellä takakulmaa oikealla kalliolla. Koira entistä väsyneempi mutta jaksoi vielä ilmaista vaikka matkaan maalimiehelle tuntui tuhraantuvan älyttömästi aikaa, kalliolla piti kierrellä ja kaarrella että ylös yleensäkin pääsi.
Tuomarin mielestä työskentely oli aika mitätöntä, pistot huonoja. Ilmaisut erinomaisia hänen mielestään molemmat.
Pisteitä kahdella ukolla 110, tuomarina Kari Urhonen.

Paah. Vähän pettymys kyllä, etenkin kun aamu alkoi niin hyvin. Mutta maasto oli vaativampi missä treenataan tai ollaan koskaan kisattu. Ja koira jostain syystä älyttömän tahmea. Onneksi teki kuitenkin töitä, piristyi maalimiehistä ja ilmaisi ne ok.
Ei kun häntä pystyyn ja ensi vuonna jatketaan. Vähän tekisi mieli etsiä joku koe vielä tälle vuodelle mutta taidetaan nyt kuitenkin antaa olla.

30.09.2008 - 12:53

Maanantaina hakutreenit, viimeiset arki-iltana. Pimeys pukkasi päälle viimeisen koiran aikana vaikka aloitettiin 45 min tavanomaista aiemmin eli nyt on jo aikakin siirtyä lauantaille.

Uusi maasto hiekkakuopilla Tuusulassa. Keskilinjana tie, oikealla matalaa mänty"metsää" ja vasemmalla avointa. Vasemmalla alue tippui jyrkästi alussa, lopussa tasaisempaa. Mukava aurinkoinen enimmäkseen aika tyyni keli.

Frescolle kolme maalimiestä. Ensimmäinen vasemmassa etukulmassa n. 60 metrissä hiekkakasan takana. Lähetin pariin kertaan, ekalla ei edennyt tarpeeksi pitkälle suoraan. Toisella meni yli alueesta ja pyöri sivurajan takana metsässä aikansa. Löysi kuitenkin, ilmaisu suhteellisen ok.
Toinen maalimies oikeassa etukulmassa. Lähti ja löysi nätisti. Ei palkkaa maalimieheltä.
Väliin tyhjiä, pistotin aika tiuhaan. Yhdessä vaiheessa palkkasin kunnolla maalimiespalkalla kun tuli huudosta kivasti luokse.
Viimeinen maalimies vasemmassa takakulmassa. Lähetyksessä pieni (ihan turha, tyhmä omistaja!) konflikti lähetyksen kanssa. Niina valokuvasi lähellä ja Fresco meni parilla lähetyksellä Niinalle. Hain pois vähän turhankin kiukkuisena ja lähti sitten paineistuneena etenemään pistolle. Meni vinoon mutten viitsinyt kutsua enää pois kun olin ollut jo lähetyksessä epäreilu, pääasia että meni. Löysi onneksi maalimiehen heti.
Ihan turhaan tein tilanteen tuosta, koiran olisi voinut kutsua nätisti pois ja lähettää vaikka vähän edempää. Paah.

Kiva treeni Frescolta ihan uudenlaisessa vaikeahkossa (kuvittelisin) maastossa. Työskenteli enimmäkseen oikeinpäinkin.

Mustille viisi hajuhakua. Vasemmalla saatiin mennä tosi lähelle maalimiestä ennenkuin penne sai hajun, oikealla sai sen huomattavasti nopeammin. Hyvät ilmaisut, oikealla vaan turhan pitkät. Eteni lähetettäessä reippaasti ja suoraan. Loppuvaiheessa parilla vähän pyöri mutta tuo korjaantunee kun oppii paremmin käyttämään nenäänsä ja tarkentamaan. Kaikkiaan olen tosi tyytyväinen siihen miten lähetykset toimivat, tuohon hajuhaulla pyrinkin. Koira lähtee suoraan ja reippaasti nenä ilmassa (eikä maassa mihin se Mustilla aika helposti tuppaa menemään) ilman mitään metsästä tulevia apuja. Katsotaan nyt mitä tästä tulee, en ole näin koiraa ennen tehnyt enkä tiedä edes teenkö ihan oikein vain en.

Pitkästä aikaa kuvattiin treeneissä jonkun verran. Tosin valo taisi riittää vain kolmelle ensimmäiselle koiralle eli jatketaan joskus tulevaisuudessa.

Fresco lähdössä hommiin:

Ja ilmaisemassa:

Musti ilmaisee, ei siis suinkaan aio syödä maassa avuttomana makaavaa ihmispoloa:

Lähikuva vielä, ihan epätarkka mutta tuo ilme on niin mainio:

Musti palkkautuu, nam!

Tiistaina tottista. Sitä ennen yritettiin Niinan kanssa korjailla eilisiä töppejä mutta erinäisistä syistä johtuen tuli vähän kiire ja päädyttiin ottamaan vaan muutama ilmaisu. Maalimies käveli parinkymmenen metrin päähän metsätiellä, koira oli käännettynä toiseen suuntaan ja sitten perään. Ei näkynyt jääneen traumoja, meni miljoonaa ja haukkui hyvin. En kyllä olettanutkaan että mitään olisi jäänyt, lähinnähän tuossa korjailtiin ohjaajan omaa päätä.

Myös Mustille tottispaikalla muutama ilmaisu, ei ongelmaa. Ruoka maistui. ;)

Frescolle pk-tottiksen liikkeet. Edistää seuraamisessa, yrittää välillä vingahdusta liikkeelle lähdettäessä. Muuten ei isompia ongelmia. Liikkeestä seisomisessa palkka takana, ei hiipinyt perään.
Tokopuolta kaukokäskyjen verran, palkka takana. Eka sarja (seisomisella alkanut) hyvä, toisessa liikkui vähän eteenpäin ja vinoutui, alkaa tajuta että palkka on takana. Alkaa toimia kisaetäisyydelläkin. Muista seisomisessa hiljainen suullinen käsky ja vahvempi käsimerkki, istumisessa taas toisin päin.
Noudon heitto edelleen huono, nytkii perään.

Mustille perusasentoa ja paikallaanistumista. Palkkana pari kertaa juustonpala, rouhaisi heti sormeen. Palataan kuivaruokaan. Keskittyminen ei ihan kymppi, bongasi maasta jonkun kökön jota kyttäsi, samoin kuivia lehtiä piti käydä tarkistelemassa. Mistäs sitä tietää jos vaikka olisivat ruokaa ? Tuon kanssa saa olla tarkkana ettei palkkaa maahan, en tahdo vahvistaa tuota tarkistelua.

Keskiviikkona pitkästä aikaa remmilenkkeilyä. Josta tuli pääteltyä että tuota olisi syytä tehdä vähän useamminkin, sen verran vähän aavistusta oikeasta etenemistavasta esim. Mustilla oli. Päädyttiin kuitenkin suht koht kunnialla Kuusisaareen jossa tein takanurtsille Mustille jäljen. Jostain syystä turvotettua kuivaruokaa tuntui olevan mukana vähemmän kuin normaalisti ja jäljelle tuli pituutta vain about 100 metriä. Penne ajoi kivasti, ei sählännyt kamalasti eteenpäin eikä yhtään mihinkään muualle päin.

Torstainakin lähinnä lenkkeilyä. Johan nyt treenit vähenevät ! Vapaanajuoksulenkki linjoilla, sen päätteeksi Frescon kanssa pienet tottistelut. Ei isoa huomautettavaa.
Pari tarkkuusetsintäruutua tehtiin myös, ekassa haki tosi pitkään tyhjältä takalaidalta, seuraavassa esine löytyi nopeammin.
Myös pudotetun noutoa aloiteltiin. Huomautus, jos teet tuota, älä aloita koiran lempilelulla. :D Voipi käydä niin että nouto unohtuu ja hurtta tekee kunniakierrosta lelu suussa.

Lauantaina Tampereelle PIROKin kissanäyttelyyn poikien kanssa. Nuupista tykkättiin kovin, tulos KM, VP, TP ja isossa paneelissakin vielä yksi ääni. Nyt jäädäänkin sitten tarkemmin määrittelemättömälle tauolle, palataan ehkä vasta kastraattina tai sitten jokusen kerran ihan satunnaisesti aiemmin. Ei kiirettä.
Tenkaselle pakollinen Ex 1, kroppa hyvä mutta pään sietäisi vielä kehittyä. Ja eiköhän tuo kehitykin, eihän pojalla ole vielä ikää kuin 7 kk.
Rankka reissu taas, lähtö kotoa aamukuudelta ja paluu yhdeksän kieppeissä illalla. Ensi vuodeksi taitavat kissanäyttelyt jäädä vähän vähemmälle, ei välttämättä ole pelkästään huono juttu. Toisaalta tuo on kyllä mukava sosiaalinen tapahtumakin, noissa näkee muutamaa hyvää ystävää joita ei juuri muuten tule tavattua.

Kuvia näyttelystä ainakin Heikki Siltalan ja Markus Wikströmin sivuilla, jälkimmäiseltä löytyy myös pari Nuupia, kuten esim tämä:

kuva: Markus Wikström

Sunnuntaina jäljelle ja lenkille. Tallasin jäljet ennen lenkkiä ja ajoin pari tuntia myöhemmin. Ei satanut mutta metsä oli tosi märkä sateisen yön jäljiltä. Tuulinen ilma. 
Mustille jälki ehkä 400 m viidellä kepillä. Ekalla keppi-ilmaisulla kävi joku kämmi, meni maahan mutta nousi ylös ja tuli luokse. Vähän siinä sitten säädettiin että päädyttiin oikeaan asentoon ja päästiin palkkaamaan. Muut ilmaisut hyvät, yhdestä meinasi mennä vierestä ohi mutta kun jarrutin, kääntyi ja palasi etsimään kepin. Yleisesti ottaen jäljen ajo aika huonoa, nenä kävi välillä turhan ylhäällä ja kaiken maailman pyörimistä ilmeni. Oliko jälki liian vanha Mustille vai oliko metsässä käynyt muitakin kuin me ? Vai vaikuttiko tuuli pyörittäen hajuja ? Veikkaan jälkimmäistä, tuolla näkyi kohtuullisen nättinä päivänä paljon autoja ja porukkaa sienessä.
Frescon kanssa harjoiteltiin kulmia. Merkkasin kulmat ja laitoin kepin reilu 5 m kulman jälkeen. Ekat ajoi tavan mukaan yli mutta jarruttelulla alkoi ehkä hiffaamaan hommaa vähän. Tulipa taas todettua että Fresco ei tosiaan osaa ajaa kulmia, pitäisi nyt keskittyä niihin. Kaikki kepit nosti varmasti.

Lisäksi tehtiin vielä muutama säästöpossutreeni eli tarkkuusetsintäruutu. Ongelmana tuntuu olevan se että metsässä Fresco helposti kuopaisee kun esine ei heti satu suuhun ja kaikkihan tietävät miten tuossa käy. Jatkaa onneksi etsintää itsenäisesti sen jälkeen kunnes löytää esineen. Usein myös mälvää sitä sen verran että pudottaa tuodessaan ja sitten lähtee taas koko rumba alusta.
Olisi pitänyt opettaa se ilmaisemaan maahan menemällä. Pitää pohtia vieläkö tuota alkaisi muuttamaan.

Iltapäivällä kotona vähän tottista, ampumiset ja muut. Noudon lähdöt parempia, ei noussut tai hytkynyt kuten viime aikoina on tehnyt. En kyllä viritellyt ennen tekemistä juurikaan. Seuraamisessa pari edistystä, muuta ok, ei vingahduksia lähdössä.

Isosti onnea Nuupin pojalle Väinölle (Moonface's Eros) joka tänään Tampereella valmistui arvoon EC ! Nippanappa ehti isä ensin. ;)

---

Hyi hyi Alma Media. :(

Josta seuraa pohdinta. Vuodatus.net on siirtynyt Alman omistukseen. Pitää blogin nyt muuttaa muualle periaattellisista syistä vai ei ? En millään jaksaisi alkaa muuttopuuhiin mutta en kyllä yhtään hyväksy minkäänlaista sorsimista ihmisen sukupuolisten mieltymysten perusteella.

17.12.2007 - 10:01

kun kolikko puklautui eteiseen perjantaina. Fresco toimi ihan niinkuin arvelinkin, se pulauttaa ulos kaiken joka ei sula kunhan ensin hautoo niitä vuorokauden pari. Huh helpotusta.

Perjantaina kävin perinteisesti Vanhan joulumyyjäisissä. Tuolla on myynnissä aivan ihanaa tavaraa. Joskus pitäisi ostaa sieltä kaikki joululahjat, varmasti löytyisi helposti.

Nyt löytyi vain nätti kranssi itselle:

Samalla näppäsin kuvan pari vuotta sitten samasta paikasta ostetusta lasityöstä:

Mutta koiriin. Frescon kanssa lenkkeiltiin viikonlopun molempina päivinä niin että se oli tunnin lenkistä ehkä korkeintaan kolmanneksen vapaana. Liikkui normaaliin tapaansa jota ei varsinaisesti rauhalliseksi voi kuvata.
Lenkkien jälkeen ylös noustessaan näytti ehkä vähän jäykältä (vai johtuiko tuo siitä että ihmetteli mitä minä taas sitä tuijottelen, vaivautuu siitä) mutta ei suoranaisesti ontunut. Vielä, kyllä se sieltä varmaan taas tulee.
Lauantain lenkillä tavattiin lähimetsässä aussie Jaki (Capricole Lynyrd Skynyrd). Harvinaista, tuolla ei ollakaan aiemmin rotutovereita nähty. Omistajan kanssa jutellessa ilmeni että asutaan naapurikylissä.

La iltapäivällä lähdettiin vielä Annen, Liljan ja Kiddyn kanssa Jäniksenlinnaan kuoppalenkille. Mukaan meiltä pääsi vain Penni, Fresco jäi viettämään äijäaikaa Ismon kanssa.
Ihme lenkki. Penni ei ottanut montaakaan laukka-askelta koko lenkillä, köpöttelivät vaan Kiddyn kanssa menemään rauhallisella ravilla. Kerran Penni lähti jäniksen perään mutta tuli sieltäkin heti huutamalla pois. Kivan vaivattomia nuo keski-ikäiset heti kun nuoret jäävät matkasta pois. :)

Kissanpennuilla alkavat silmät aukeilla pikkuhiljaa. Pitkään ovatkin tuota pantanneet. Sinisellä tytöllä on toinen silmä ihan auki ja valkoinenkin raottelee. Kuviotyttö Nami tulee vähän muiden perässä.

13.12.2007 - 13:04

Ja ihan kirjaimellisesti. Se nimittäin nieli 50 sentin kolikon tarkkuusetsintäharjoituksissa. Olen tähän asti ottanut luovutukset itse sohvalla istuen mutta nyt edettiin sen verran että nousin seisomaan. Koira tuli hienosti eteen, nosti kuonoa ja - gulp, sinne meni esine.
Pitänee jatkossa tehdä pienemmillä kolikoilla ettei tule turhan kallis koira. ;)
Periaatteessa tuosta ei kuulema pitäisi tulla ongelmia mutta täytyy sanoa että oma olo on rauhallisempi kunhan kolikko on tulostunut ulos.

Illalla agitreenit Pennin kanssa. Pidin autossa radan rakentamisen ajan. Oli aika kuumana kun toin sen halliin ja kyttäsi muita. Oltiin ja rauhoituttiin hetki ja tehtiin sitten valvomatonta treeniä. Muuten hyvin mutta ekan kerran jäi aalta kyttäämään hetkeksi vieressä olevia koiria. Harmittaa tuo hallin pieni koko, siellä odottavat koira ovat väkisinkin lähellä jotain estettä ja tuo häiritsee Penniä alkutunnista. Ja minua koko ajan, luotto on nyt niin vähissä.
Valvottu treeni muuri, puomi, irtoaminen putkeen, valssi --> hyppy hyppy hyppy ja 180 astetta ja kepeille. Sitten vielä putki hyppy. Sujui hyvin, tehtiin pätkä viisi kuusi kertaa. Pari rimaa tippui ja kerran vein kepeille väärin, muuten oikein hienoa. :)

Milan pentuset kasvavat kivasti. :) Sinitäplikäs Nami muuttaa aikanaan todennäköisesti äitinsä mukana Korsoon ja valkoinen herra saattaa matkata Hämeenlinnaan. Siniselle tytölle olisi ottajia useampiakin ja viisaampi varmaan tuosta luopuisikin. Vaan saas nähdä.
Pennut näyttävät kivan pönöiltä. Valkoisella pojalla on aivan ihana pää eikä sinisenkään päästä kamalasti sanomista löydä.

29.11.2007 - 10:00

Nyt pännii oikein tosissaan. Penni hyökkäsi agissa toisen koiran päälle. :(  
Enemmän kai tuossa oli rähinää kuin muuta mutta ei ole oikein toiselle tuollainen, ei tehnyt mitään ja yksi idiootti tuli rähisemään. Reikiä ei paikanpäällä löytynyt, toivon mukaan ei kotonakaan.
Tehtiin rataa Pennin kanssa ja viimeisen esteen jälkeen se päätti vielä suorittaa vieressä olevan renkaan. Jonka lähellä olikin toinen koira ja soppa oli valmis.

Minulle tilanne tuli aika puun takaa. Tiedän toki että Penni on epäsosiaalinen ja joissain tilanteissa epäluotettava mutta ikinä ennen se ei ole kesken tekemisen lähtenyt noin. Eikä ole ennen mennyt noin suoraan päälle vaan lähinnä viereen pörräämään ja kukkoilemaan.

Nyt täytyy näköjään alkaa olemaan entistäkin varovaisempi. Toisaalta ei huvittaisi mennä tuon kanssa enää ikinä mihinkään missä on sille vieraita koiria.
Tuttujen kanssahan tuo on ihan ok, ei alun jälkeen kukkoile eikä pahemmin provoisoidukaan mutta vieraiden kanssa on heti puolustuskannalla.

Penteleen hurtta, tekisi mieli laittaa koko otus nahoiksi.

Treeni meni muuten hyvin, jopa kepit haki ja pujotteli loppuun (tehtiin tosin vain puolikasta) lähes poikkeuksetta mutta eipä noista tee mieli paljon iloita.

--

Tiistaina saatiin ensimmäisen suomalaisen virallisesti OFAssa lausutun britin lonkkatulokset julki. Helmi (Tassulähteen Pilkkumi) on siis lonkkastatukseltaan Fair. Ihan kelpo tulos, nyt kelpaa alkaa kissineidon lisääntyä. Onnea omistajalle Aijalle !
Nuupin kuvat ovat kaikkien kiemuroiden jälkeen lähdössä jenkkeihin toivottavasti vielä tällä viikolla. Ihan mielenkiinnolla odottelen tuloksia vaikkei Nuupin suhteen sen isompia kasvatussuunnitelmia tällä hetkellä olekaan.

Frescon kanssa on jatkettu remmilenkkeilyä. Liukkaimpina päivinä on käyty pienempää kun en uskalla tuota heinäsirkkaa jäällä remmissäkään kuskata nyt kun jalka ei ole kunnossa.
Ei-liukkailla ollaan kävelty noin tunnin lenkkiä, se menee hyvin. Vähän voisi tuosta varmaan taas pidentää. Harmi vaan että pehmeitä pohjia on nyt vähän hankala löytää kun kaikki on enemmän tai vähemmän jäässä. Mikä tietysti on sinänsä kiva etteivät koirat ole ravassa uitettuja joka lenkin jälkeen.

Kolikontuontia on myös harrastettu. Poimii kolikon kivasti, pitää näppärästi suussa eikä mähjää. Luovutukset ok kunhan otan kolikon suht nopsaan enkä pidätytä. Pitämisaikaa pitää alkaa pidentämään.
Kaukokäskyjen seisomisessa on otettu uusi taktiikka, heitän sille namin kun nousee. Tuota on jalan takia tehtävä aika vähän, menee rynnimiseksi. Ennen tein tuota rauhallisemmin namipalkalla kädestä. Nousua vaan en saanut sillä varmaksi, meni usein toiseen tai kolmanteen käskyyn. Nyt nousi ekalla joka kerta kun nami alkoi lentää. Eteni vähän mutta kun nami lentää taakse, alkaa toivon mukaan pysyä paikallaan.

22.05.2007 - 10:27

Aamulla käytiin tekemässä muutama jälki piiitkästä aikaa. Toinen pellolla, toinen metsässä lenkin lomassa. Ajoin kummatkin melkein heti tallaamisen jälkeen, ei nameja jäljellä. Pari esinettä oli joista palkka. Esineet nousivat erinomaisesti ilman mitään apuja mutta jäljen "ajo" oli kyllä ihan kamalaa. :D Fresco poukkoili sata lasissa ympäriinsä sen minkä liina salli, nippa nappa pysyi jäljillä niin että päästiin loppuun saakka. Pellolla tuulikin kohtalaisen kovaa, se varmaan sekoitti hajua entisestään.

Jälkeähän tuolla on tehty hyvin satunnaisesti ihan muutama kerta. Ja totuttuun tyyliin tuokin on hoidettu sen kummempia opettamatta, valjaat koiralle ja menoksi. Nyt olisi varmaan hyvä aika ihan oikeasti opettaakin se alusta alkaen, nykyisellä tyylillä hommasta ei tule mitään.

Mutta koira kun ei tyyliseikoista ymmärrä niin sillä oli kyllä hauskaa. Ja omistajallakin siinä vaiheessa kun sain sen lenkillä pois jäniksen perästä, varmaan ekaa kertaa. Penni ei huomannut koko pitkäkorvaa, sillä oli muuta tekemistä.

Otettiin myös tarkkuusetsintää omalla pihalla. Tallasin metri x metri -ruudun, kolikko sinne ja koira etsimään. Tehtiin aika monta toistoa. Enimmäkseen löysi tuon aika näppärästi ja toi käteen. Sai itse valita ilmaisutavan ja valitsi tuomisen vaikka maahanmeno voisi olla järkevämpi, tuo kun tuppaa kaivamaan kun saa hajun esineestä ja sitten tietysti hukkaa esineen sinne kaivuunsa keskelle. Mutta sieltäkin se löytyi ilman apuja.

Koko tarkkuusetsintä on minulle ihan uusi homma, en ole sitä ikinä kokeissa tai treeneissäkään nähnyt. Mutta katsotaan tuleeko tuosta mitään meidän metodeilla ja jos ei niin viimeistään sitten kysytään viisaammilta apuja. Toki niitä saa nyt jo kertoa jos tuntuu että mennään ihan metsään.

Iltapäivällä veljenpojan ristiäisiin. Pojasta tuli Jonne Salvador, aika ihana nimi. :)

Pirokin kissanäyttelyssä oli Nuupin lapsia ainakin kolme, pärjäsivät oikein mukavasti. Gioia (Ruusutarhan Gioia) taas TP, kuinkahan mones kerta tuo oli putkeen ?

Eilen rokotettiin U-pennut Linus ja Finsson. Eivät olleet tuosta moksiskaan. Kolmen viikon päästä vahvistus plus eka rokotus pienemmille.

Brittipentuja !

Fia on astutettu
tammikuussa 2010.

Lisätietoa pentusivulta.

 ***

kävijöitä 24.2.2009 alkaen

BH TK3 Dancing Skies Magic Penny

"Penni"
s. 11.2.2001, narttu
Dancing Skies Coyote Star x Dancing Skies Sunny Horizons
Penni KoiraNetissä

FI TVA HK3 BH Delta River Buffalo Track

"Fresco"
s. 4.3.2003, uros
BH Dancing Skies Gambler x Los Barrancos Java
Fresco KoiraNetissä

Ardiente Valor Heroíco

"Musti"
s. 13.3.2008, uros
TVA HK3 BH Delta River Buffalo Track x BH TK2 Ardiente Perrito Bendita
Musti KoiraNetissä