Koirain treeni- ja yleispäiväkirja sekä juttua Tassulähteen brittikasvatuksen iloista ja suruista.
Maanantaina Gracella töiden jälkeen epikohtaus. Pojat olivat onneksi ulkona, tuossa on ihan tarpeeksi härdelliä ilman huolestunutta Frescoa ja poliisi-Mustia tallomassa pissoja ympäriinsä. Grace kun aina laskee alleen kohtauksen aikana. Mikähän noita kohtauksia nyt noin tiuhaan tekee ? Kaksi viikon sisään jo. :(
Illalla hakutreeneihin. Meitä oli vaihteeksi tosi vähän, omien poikien lisäksi vain Bingo, Nemo ja Nova. Tehtiin ensin ilmaisutreenit. Frescolle ihan perusilmaisua, maalimies muutaman kymmenen metrin päässä metsätiellä, koira luo ja haukkumaan. Hienoja ilmaisuja, paukutti taukoamatta ihan lähellä muttei koskenut maalimieheen. Kuljin itse ympärillä, ei häirinnyt. Pari kertaa taputtelin koiraa mutta siitä ei tykkää tuossa tilanteessa, haukku pätkii.
Mustille neljä maalimiestä, pari hajuhakua. Maalimies 20-30 metrissä piilossa, käytiin lähempänä hakemassa haju, takaisin keskilinjalle ja lähetys. Muutaman kerran meni aika suoraan maalimiehelle, ekalla kävi pyörimässä pitkään maalimiehen jäljellä sivumpana. Yhdelle laitoin ilman apuja tai hajuja, vähän kaarteli mutta meni reippaasti sinnekin. Musti on kyllä siitä kiva että se lähtee metsään jo nyt vauhdilla vaikkei saisi sieltä minkäänlaisia apuja. Hajun saaminen ja tarkentaminen vielä vähän kestää. Ja saa kestääkin, ei pennulla ole varsinaista etsintää vielä juurikaan tehty.
Musti on kyllä ehdollistunut purkkejen ilmaisuun hyvin. Viskoin käytettyjä namipurkkeja keskilinjalle pitkin treeniä ja kun tultiin takaisin treenin jälkeen, Musti löi purkille maahan ilman minkäänlaista vihjettä. :) Hieno poika, toki siitä tuli palkkaakin vaikkei tuota tässä varsinaisesti haettukaan.
Jäljellähän tuota on käytetty. Suuri on ruoan mahti. :D
Ilmaisun jälkeen Frescolle ja Nemolle esineruutu. Ruutu tallattu valmiiksi ennen ilmaisua, Fresco ruutuun toisena. Ei ihan tiennyt mitä oli tekemässä, ollaan aina ennen tehty tuolla kohdalla hakua ja etsi minusta nytkin enemmän maalimiestä pistoista päätellen. Kaksi esinettä kuitenkin nousi, toinen nopeasti ja toinen vähän hitaammin. Toi reippaasti suoraan käteen molemmat. Palkka kisanomaisesti rasiassa vähän kauempana.
Lopuksi vielä ampumista. Ensin neljä paukkua parissa seuraamispätkässä, ei mitään reagointia koiralta. Sitten vielä seitsemän paukkua (lähinnä Nemolle) paikallaanmakuussa. Fresco oli erittäin tarkkaavainen muttei huolestuneen oloinen.
Treenipaikalla auton vieressä oli runsaasti ravunperkeitä. En ymmärrä mitä ne tuolla tekevät, lähistöllä ei ole minkään valtakunnan vesistöjä. Musti sen sijaan oli noista ihan innoissaan ja olisi syönyt kaikki ja heti. Tyhmä emäntä taas esti pojan aikeet ainakin melkein kokonaan.
Penni illan isännän kanssa kotona ja lenkillä. Ihan tyytyväiseltähän tuokin näyttää: 
Tiistaina lenkkipäivä. Käytiin piiiitkä metsälenkki sateessa ja tuulessa ja nähtiin vaihtelun vuoksi hirvikärpästen sijaan itse hirvi. Otus seisoskeli pellolla Kulloontien ja linjojen välissä kun tultiin lenkin ekaa remmiosuutta. Odoteltiin kunnes se poistui linjoille päin, ei viitsitty lähestyä aiemmin ettei se vaan mene tielle liikenteen sekaan. Koirat olivat innoissaan kun lähdettiin metsään samasta kohdasta mistä hirvi oli mennyt mutteivät olleet häipymässä sen matkaan.
Lenkin jälkeen Frescon kanssa pikaiset sadetottikset, seuraamista, jääviä, luoksetulo ja kaksikiloisen nouto. Maahanmeno vähän hidas, muuten hyvää. Luoksetulo tosi nopea. Mistähän se on nyt tuonkin keksinyt ? Selvästi joku lukko on auennut noissa itseä päin suuntautuvissa liikkeissä.
Lapsineron kanssa tehtiin kosketusalustaa. Se keksi homman ihan välittömästi, ainoa vaan että se koskettamisen sijasta raapaisee alustaa. Ehtii tehdä tuon melkein aina juuri kun naksautan, tuli siis vahvistettua vähän väärää juttua. Mitähän hommalle kannattaisi tehdä vai tehdäkö mitään ? Onko se kamalaa jos se raapaisee ? Oppiiko itse pois siitä pikkuhiljaa kun huomaa että pelkkä kosketus riittää ?
Mustihan on ensimmäinen koira jolle opetan joitain uusia asioita puhtaasti naksulla. Uskomaton väline (naksu sekä koira molemmat) kyllä, oppiminen on ihan älyttömän nopeaa. Mustin kanssa noita on kiva tehdä koska se tarjoaa toimintaa koko ajan eikä passivoidu ihan helposti.
Illalla teeveestä tuli koskettava Tosi Tarina hukkuneiden etsijä Reino Savukoskesta. Tuossa on kyllä ihminen joka tekee pyytettömästi uskomattoman tärkeää työtä. Ohjelma on nähtävissä Yle Areenalla varmaan sen viikon verran, katsokaa jos ette vielä nähneet.
Ja liittykää ainakin tukiyhdistykseen, lisätietoja täältä.

Keskiviikkona Mustin pentukoulu, viimeistä kertaa.
Tehtiin kokooma jo opittuja liikkeitä. Musti tekee kuulema erittäin hienosti sen minkä tekee mutta repertuaaria voisi pikkuhiljaa alkaa laajentamaan irtoaviin liikkeisiin (ruutu, kosketusalustalla ehkä ?) ja ainakin kaukokäskyihin. Alettiinkin toisten treenatessa tehdä maahan-seiso -hissiä joka sujui namin perässä oikein mallikkaasti.
Noudoa pohdittiin kanssa vähän, pitää vielä miettiä miten sitä alan eteenpäin viedä.
Koulutuksen jälkeen mentiin kolmen muun pennelin kanssa riehumaan vähäksi aikaa. Musti oli oikein nätisti ja kuulolla. Pyysin luokse pois muiden seasta muutaman kerran kun Tomera-pentua vähän ujostutti, tuli oikein hienosti. Vähän aikaa jaksoi juosta katraan kanssa, sitten alkoi kyselemään että eikö jo lähdettäisi aikuisten hommiin. On tuo vähän tosikko kakara. Mutta hienosti kuulolla tuon ikäiseksi.
Frescon kanssa pikainen tottis. Jääviä, seuraamista. Maahanmeno edelleen ajoittain vähän vajaa.
Torstaina etätyöpäivä ja koirat pitkälti ulkona päivän. Paitsi Penni joka näkyy nukkuvan sohvalla kun kukaan ei näe.
Illalla Pennin agitreenit, kouluttajana Timo Liuhto ja ratana oikein mukava vauhtirata. Pennin kanssa tuollaisia kelpaa mennä kun se irtoaa halukkaasti ja pitkälle. Välillä liiankin kanssa, tuli taas huomattua. Kaikkiaan treeni meni oikein hyvin, kepeille pienestä avokulmasta takaleikkauksen kera joka kerta oikein, hyvä Penni ! Porukasta oli puolet poissa eli ehdittiin paneutua rataan tosi perusteellisesti. Se kai auttoi kun viimeisellä yrityksellä saatiin Pennin kanssa jopa tehtyä treeninolla. :) Yleensä kun vähintäänkin huudan muutaman riman alas (käskytän esteen päällä) jos ei muuta.
Vähän säälittävät ilonaiheet meillä kyllä.
Lauantaina Frescon hakukokeeseen Lahden lähelle Kärkölään. Kolmosluokan hakukoirat eli me lähdettiin heti aamusta maastoon. Arvottiin suoritusnumeroksi neljä eli viimeinen. Eipä haitannut kun ei tuosta pitkää odotusta kuitenkaan tullut tuolla koiramäärällä.
Ensin henkilöetsintään. Keskilinjana metsäautotie, maasto ihan tasaista kuivaa enimmäkseen mäntymetsää. Paikoittain koiran työskentelyn näki hyvin, paikoittain metsä oli tiheämpää. Maassa ajoittain aika paljon risua ja kaatunutta ohutta mäntyä.
Frescon työskentely ei ollut sitä kauneinta mahdollista, se työskenteli paljon taaksepäin ja teki piikkimäisiä pistoja. Vauhti oli tasaista laukkaa, ei raamit kaulassa -menoa kuten treeneissä.
Eka maalimies oikealla jossain reilussa 150 metrissä, meinasi jo ohjaajalta usko loppua ! Vaan tätä kai se tässä luokassa on. Fresco sai hajun tuosta pistolta jo pois tullessaan monta kymmentä metriä ennen maalimiestä ja teki loppujen lopuksi tosi laajan piston. En viitsinyt huudella takaisin kun näin että hajulle meni. Mielestäni hyvä ilmaisu, tosin tuomari rokotti kaksi pistettä kun koira yritti tunkeutua harvaan risupiiloon ennen ilmaisun aloittamista.
Toinen maalimies vasemmalla reilusti yli 200 metrissä. Kai. Ilmaisu taas hyvä, tuomarin mielestä vähän pätki eli yhdeksän pistettä. Viimeinen maalimies lähellä oikeaa takakulmaa, nyt ilmaisu jo tuomarinkin mielestä 10.
Fresco toimi kivasti joskaan ei teknisesti kauniisti pistojen osalta. Se ei vaikuttanut radan jälkeen väsyneeltä eikä hyytynyt pitkästä tyhjästä alusta tai radan pituudesta. Aikaa tuohon kaikkeen meni 13 minuuttia eli ei mennyt edes tiukoille. Pisteitä tuli 161.
Pienen odottelun jälkeen jatkettiin esineruutuun. Maasto avointa ja tasaista eli koiran näki koko ajan. Ensimmäinen esine hanska, nousi nopeasti vasemmasta takakulmasta. Sitten etsittiinkin koko alue tuloksetta läpi kunnes oikean laidan läheltä nousi rulla eli siis vesiletkun pätkä. Tuon pudotti vahingossa pahkeinen pari metriä ennen luovutusta josta ilmeisesti hämääntyi sen verran että loppumatkan toi mälväten esinettä.
Kolmas esine löytyi ajassa 4 min 30 sek alueen keskivaiheilta. Se oli kova kuminen donitsin ja jääkiekon risteytymän näköinen juttu, mikähän lie.
Pisteitä esineruudusta 27.
Ruutuun olen tosi tyytyväinen toista tuontia lukuunottamatta, Fresco työskenteli hyvin koko ajan ja löysi myös sille yleensä vaikeammin löydettäviä kovempia esineitä.
Seuraavaksi ajeltiin takaisin urheilukentälle ja siitä alkoikin odottelu. Kisat olivat isommat kuin odotin, kaikkien hakuluokkien lisäksi mukana oli jälki ykkönen ja lisäksi suursnautsereiden mestaruuskisat.
Joskus neljäna maissa (?) iltapäivällä päästiin päivän viimeisinä tottistamaan.
Fresco oli heti autosta otettaessa hyvän tuntuinen. Leikittiin vähän frisbeellä ja tehtiin lyhyitä seuraamisia ja pari jättöä.
Kentällä ensin paikallaanmakuuseen, pah. Oli kuulema nostanut etupäätään ylös pian jättämisen jälkeen ja mennyt sitten itsenäisesti takaisin makaamaan. Tuo onkin ihan uutta. Kävi kyllä aika kuumana makuuseen viedessä, johtuisikohan siitä ettei ihan keskittynyt ?
Seuraamisen ekat parikymmentä metriä olisivat voineet olla vähän tiiviimmät. Ekasta paukusta käänsi vähän päätään, tokasta tiivisti seuraamista. Liikkeestä istuminen ok, olisi voinut kuulema istua vähän nopsemmin. Liikkeestä maahan sama (jee, meni maahan !), hyvä nopea luoksetulo. Samoin liikkeestä seiso, siinä oli ottanut pari askelta perään. Pahkeinen taas.
Kaksikiloisen kapulan tasamaanoudossa nousi kapulaa heitettäessä seisomaan. Meni itse istumaan ennen lähetystä jossa taisi tulla vinkaisu. Meni lujaa, otti kapulan vähän huolimattomasti ja toi puoleen väliin asti laukalla.
Hyppynoudossa menohyppy lähti taas älyttömän kaukaa, tuomarikin vetäisi henkeä takana. Kiersi esteen takaisin tullessaan. Tuota ei ole jalan takia treenattu juuri koko vuonna. Estenouto ok, tosin noissa kummassakin ainakin nytki kapulaa heitettäessä ellei peräti nostanut pyrstöään. Tuota treenattava.
Eteenmenossa ei juuri huomauttamista, vähän edisti seuraamisessa.
Pisteitä tottiksesta juuri ykköstulokseen riittävät 82. :D Yhteispisteet siis 270 ja eka kiinnitys käyttövalion arvoon. Joka kyllä tuntuu vielä aika kaukaiselta ajatukselta.
Olen tottikseen tosi tyytyväinen. Iso osa virheistä tuli liiasta innosta jota otan sata kertaa mieluummin kun viime kokeessa tapaamani lapasen josta ei onneksi nyt näkynyt vilaustakaan.
Tuomarina kokeessa toimi Antti Konttinen, ylituomarina Ossi Harjula jota me ei päästy tapaamaan lainkaan.
Onnea vielä samassa kokeessa ykkösluokan koularin saaneille Lauralle ja Nessalle sekä kakkosluokan koularin saaneille Marille ja Rivalle ! Olipa hieno aussie-edustus !
Lauantain mainittaviin asioihin kuuluu vielä Mustin 6 kk synttärit joita pikkuherra juhli hakukokeen ilmapiiriä tyytyväisenä nuuskutellen. Omaan debyyttiinsä lienee vielä vuosia mutta tunnelmaahan voi haistella nyt jo.
Sunnuntaina heti aamusta Ojankoon häiriökoiraksi (Fresco siis) PERA-A -kokeeseen. Fresco hoiti häiriköinnin hienosti aiheuttamatta minkäänlaista häiriötä, pyöri siis henkilöryhmässä mukana kuten pelastuskoirakokeissa on tapana.

kuva: Niina Savela / Sari Huovinen
Koe oli taas aussieille suosiolllinen, viikonlopun ahertaja Laura Nessoineen sekä Nina ja Frescon isä Caddy 10,5 v. suorittivat kokeen hyväksytysti. Edelleen onnea !
Onnea myös Niinalle ja tolleri Nemolle jotka aloittivat uransa meidän raunioryhmässä jokunen vuosi sitten ja suorittivat nyt ensimmäisen hyväksytyn kokeensa. Niin ne lapset kasvavat. ;)
Ojanko-osuuden jälkeen meidän revohka suori itsensä Jäniksenlinnaan pitkälle rentouttavalle lenkille ja sitten kotisohvalle jonne Mustikin sovitti itsensä protestoimatta tylsyyttä.
Mainitsemisen arvoista tässä yhteydessä on vielä se että Frescon jalka näytti kestävän hyvin eilisen hakukoepäivän, ei pienintäkään ontumista tai epäpuhtautta havaittavissa loppuviikonlopun aikana. Sikahieno homma, jalan takia ei tarvitse ainakaan haun osalta jarrutella.
Päivän synttärisankari puolestaan on Nuupi joka täyttää tänään sunnuntaina viisi vuotta. Onnea Nuupi Nuupander !

kuva: Heikki Siltala
Maanantaina tuttuun tapaan hakutreenit. Oma porukka oli vielä aika vähissä joten vahvistuksena Sini ja Minni. Kiva kuiva keli, suhteellisen kova tuuli alueen etulaidasta päin.
Frescolle kolme maalimiestä, en tiennyt kuin ensimmäisen sijainnin joka vasemmassa etukulmassa umpipiilossa.
Eka lähetys oikealle, meni vinoon joten kutsuin takaisin. Toisella lähetyksellä nätti pisto kulmaan. Pistolta tullessa suoraan vasemmalle, meni nätisti ja ilmaisi. Tosin yritti ensin pungata piiloon.
Väliin tyhjiä. Varsinkin oikealla ongelmia upota tarpeeksi syvälle (tiesi ettei ole maalimiestä) ja suoraan. Työskenteli välillä myös taaksepäin. Otin huonoimmilta takaisin.
Seuraava maalimies bunkkerin takana oikealla. Ilmaisu ok, ehkä vähän pätki.
Taas muutama tyhjä ja viimeinen maalimies vasemmassa takakulmassa.
Kohtuu ok treeni vaikkei ihan priima tuokaan. Pistot saisivat olla parempia.
Kahdella ekalla ilmaisi siihen asti että annoin luvan palkata, kolmannella 15 haukkua ja palkka.
Mustille umpipiilotreeniä, viisi ilmaisua. Suurimmalla osalla piilo kiinni, alkoi haukun oma-aloitteisesti ja vahvistui koko ajan. Ruoka maistui tuttuun tyyliin. ;D
Musti on kehittänyt jonkinlaisen hamsteritaipumuksen. Sehän syö ruokinta-aikana (ja aina muulloinkin kun annetaan) oman ruokansa nanosekunnissa ja syöksyy (tai ainakin yrittää) sitten Pennin kupille vaikka minä olen lähes aina välissä vartioimassa. Sitten se kiskoo nielemättä ruokaa suuhun minkä ehtii ja kun nostan sen muualle, se pullauttaa ruokaa suustaan ja alkaa tyytyväisenä aterioida. Aika luovaa, sanoisin.
Tiistaina Niina kanssa Keinukallioon. Ensin esineruutu Frescolle ja Nemolle. Mitähän tuon koko olisi ollut, 40 x 50 vai enemmän ? Frescolle kolme vierasta esinettä. Kaksi ekaa toi hienoilla pistoilla. Kolmatta paikansi kanssa nopeasti mutta jatkoi sitten matkaa, pahkeinen. Kiersi aluetta pitkään, teki hommia muttei kulkenut esineen läheltä. Kävi eturajalla pariin kertaan, lähettelin uudestaan. Lopulta toi kolmannenkin, ehkä nippa nappa viidessä minuutissa taikka sitten ei, ei kellotettu. Motivaatio kuitenkin säilyi kivasti loppuun saakka ja koira teki hommia koko ajan. Kahdesta ekasta palkkana pari kuivanappulaa ja kolmannesta kissanruokavuoka.
Sitten ilmaisutreenit pikkupojille Mustille ja Novalle. Musti räyskytti taas nätisti, ehkä pidempi sarja oli vähän hukassa ? Ei mainittavaa ongelmaa kuitenkaan. Vähän etsimistäkin tuossa oli, ei näytetty parin viimeisen maalimiehen sijaintipaikkaa.
Lopuksi vielä tokottelua. Frescolle juoksusta seisomaan jäänti, hyvä. Jonkun verran seuraamista, edistää. Yksi luoksetulo, ihan kelvollisen reipas. Merkkiä, hidas heitetyllä lelulla mutta nopea kun lelu oli merkin takana. Jälkimmäistä jatkossa vähän aikaa.
Musti tokotteli pentujuttuja, sivulletuloa ja muutaman hetken imuutusseurausta. Vähän naksuttelin myös eteentuloa, jää kauas mutta nyt ei enää punkaa sivulle koko ajan. Tekee intensiivisesti hommia, ei välitä muista koirista tai ihmisistä.
Illalla pojille ampumiset ruokakupilla. Ammuin aika lähellä, Fresco nytkähti aavistuksen mutta pää ei noussut kupista. Musti luonnollisesti ei reagoi ruokakupilla mihinkään. No, ei se kyllä ampumiseen ole missään muuallakaan reagoinut.
Tuoreita kuvia mistään ei ole kun kameraa ei ehdi käteen ottamaan mutta tässä piristykseksi vähän rähjäisen näköinen Valo alkukuussa kuvattuna: 
Keskiviikkona Mustin pentukoulu Vanhankylänniemessä. Kerrattiin aiemmin opittua ja katsottiin uutena vähän seisomaan pysähtymistä sekä kaukokäskyjä. Hyviä vinkkiä tuli taas, jotain olisi opettanut vähän erilailla tai ehkä ennemminkin eri järjestyksessä jos olisi päästy kurssille jo aikaisemmin.
Ennen Mustia Frescolle pieni tottis merkkeineen, ei isompaa ongelmaa. Penni Pennonen isännän kanssa kotona ja lenkkeilemässä.
Torstaiaamuna Gracella epikohtaus. Musti oli paikalla vahtaamassa tilannetta tosi täpäkän oloisena. Pikkuherraa saa näköjään noissa pitää silmällä ihan oikeasti. Pennihän ei välitä Gracen kohtauksista mitään. Fresco ilmaisee ne aina mutta lähinnä huolestuneesti mutta tuo pienin tuntuu tykkäävän ettei laumassa tarvita tuollaista heikkoutta.
Päivällä Mustilla oli käynyt ekaa kertaa nyt syksyisen yksinolon aikana vahinko (tai useampikin) kotona. Massu oli vähän löysällä jo aamulla mutta jostain syystä en tilannetta rekisteröinyt vaan annoin täyden satsin ruokaa joka sitten kostautui. Muutenhan poika on ollut esimerkillisen siisti ja käyttäytynyt hienosti, vain pehmoleluja on suolistettu jokunen kappale.
Tuossa Mustin päivälukaali elikkä kodinhoitohuone: 
Illalla Pennin agitreeneihin. Eka pyörähdys meni ihan kirmaamiseksi, koira ulos ja myöhemmin uusi yritys niin että itsekin keskityin. Sinänsä helpohkon näköisellä radalla riitti vaikeita ja hiottavia paikkoja oikein urakalla ja kaikki saatiinkin toimimaan - ainakin yksittäin. Kouluttaja Timo Liuhto.
Perjantaina koti- ja kauppahommia plus pienen Ronda-sekarotuisen palauttaminen kotiinsa Talmantieltä. Aika paniikissa reppana juoksi, onneksi antoi kiinni. Ja onneksi pannassa oli puhelinnumero niin pääsi suorinta tietä kotiin eikä Juppsguardiin.
Mustilla on ikää 24 viikkoa.
Tässä muutama potretti, ensin vähän huonovaloinen muuten nätti kuva: 
Ja sitten sama koira ihan oudossa asennossa, pelkkää kaulaa koko otus: 
Isänsä samanikäisenä: 
Lauantaina Lauran kanssa Jäniksenlinnaan lenkille. Tallasin matkalla pojille jäljet ja ajoin ne takaisintulomatkalla pari tuntia myöhemmin.
Frescon jälki ehkä n. 600 m, useampia kulmia ja kahdeksan keppiä. Alku oli vähän epävarmaa, koira sahasi edestakaisin jäljen päällä. Kulmat sujuivat vaihtelevasti, jokusesta ajoi suoraan yli. Noita on tehty ihan selvästi liian vähän. Kepeistä nousi yhtä vaille kaikki eli seitsemän, en muista mihin se yksi mahtoi jäädä. Fresco ajoi aika rauhassa, välillä mentiin suorastaan löysällä liinalla. Lenkkikin alla varmaan väsytti.
Mustin jälki n. 400 metriä kaarteilla ja yhdellä kulmalla. Muuten ajoi kuin (pika)juna kiskoilla mutta kulmasta meni yli. Tuohan oli sen eka kunnon kulma. Lopussa meinasi hukata jäljen kerran ja pyöri ympyrän jatkaen sitten itsenäisesti matkaa. Molempien jälkien loput olivat turhan lähellä toisiaan, voi olla että Frescon kanssa käytiin Mustin jäljen päälläkin. Mustille neljä keppiä. Osalla meni itse maahan, parilla piti vähän muistuttaa jarrun muodossa. Alkaa yhdistää maahanmenon ja hajun keppiin.
Kotiin tultua vielä pihahommia. Illalla Musti näyttikin sitten tältä: 
Sunnuntaina pojat pääsivät treffeille Porvoon Musti-tytön kanssa. Musteilla oli hauskaa keskenään leikkiessään ja Frescollakin leikkisedän roolissa. Mennään toistekin !




Lenkin jälkeen oli taas odottelemassa pari tuntia vanhat jäljet mutta tälläkertaa ajamisesta ei tullut kummallakaan mitään, metsästä löytyi huomattavasti enemmän sienestäjiä (jotka olivat siis talloneet koko metsäpläntin ristiin rastiin) ja hirvikärpäsiä kuin keppejä. Musti osui parille kepilleen ja ilmaisi ne nätisti, samoin Fresco toi sen yhden mille osuttiin. Kumpikin jäljesteli pontevasti mutta enemmän sienestäjiä kuin minua.
Gracella taas aamulla epikohtaus. Pistää miettimään, edellinen oli vain reilu viikko sitten. Nyt kohtaus ei ollut kovin raju mutta kohtaus kuitenkin. Ja tällaiset pienemmät kun eivät jätä jälkiä niin en tiedä edes kuinka usein näitä on silloin kun en ole kotona.
Lääkitystä en haluaisi lisätä, se tekee kissan tokkuraiseksi ja vaikuttaa koordinaatiokykyyn. Tämä on nyt toinen lääke mitä tuolla käytetään.
Illalla Ojankoon, agitreenit omien kanssa ennen raunioporukan telinetreenejä. Tehtiin kiharaista radanpätkää, paljon haltuunottoja ja kuljetuksia. Pennin kanssa sujui oikein kivasti kunhan ekan kämmin jälkeen taas muistin Ohjata. Frescon kanssakin sujui, lennokkaammin vaan. Kuljetukset Frescon kanssa sujuivat kivasti kun vaan itse etenin reippaasti enkä jäänyt varmistelemaan tai kuikuilemaan ansaesteitä.
Jännä taas huomata kuinka erilaiset paikat noille ovat vaikeita.
Agin jälkeen jäähdyttelylenkille. Käveltiin reilu vartti ja autolle päin tultaessa huomasin että Fresco liikkuu epäpuhtaasti. Ei selvästi ontunut mutta jotain outoa etupään liikkeessä oli. Jätettiin suunnitellut pk-esteet väliin ja käveltiin vähän lisää.
Telinetreenin jälkeen otin Frescon autosta ja silloin se ontui vasenta etujalkaa muutaman askeleen jo ihan selvästi, vertyi kyllä liikkuessaan.
Illalla kotona levon jälkeen oli ihan kolmijalkainen, samoin seuraavana aamuna. Katsellaan levolla hetki ja mennään lekuriin jos ei koipi parane.
Työporukan kanssa päiväksi Vierumäelle virkistymään. Käytiin syömässä ja tunnin issikkamaastossa. Vaellustalli Toreson oli oikein mukava tuttavuus. Kivat puitteet, hyvä palvelu ja ihanat maastot. Bina oli oikein mukava ratsastettava, aika rauhallinen tosin kuten kuulema kaikki hevoset nyt kun valmistautuvat talven tuloon.
Illalla hakutreeneihin. Ennen treeniä ukkosessa ja kaatosateessa pari A-estenoutoa Frescon kanssa. Meni ok, tosin alussa yritti varastaa. Kerran ärähdin kun yritti lähteä ilman käskyä. Ehkä tuosta johtuen jäi seuraavalla kerralla katselemaan kapulaa esteen taakse. Tuota ei ole ikinä ennen tehnytkään. Tuli nätisti kutsulla. Samoin seuraavilla yrityksilä toimi hyvin. Heittoa täytyy edelleen treenata. Osaan heittää omaa kapulaa päästä pitäen, siitä kun puuttuu palanen peukalon kohdalta. Toisesta ehjästä päästä pitäen onnistuu jo hankalammin ja keskeltä pitäen ei ollenkaan. Että voikin olla hankalaa. Ja nuo kuitenkin ovat palveluskoirakokeita, eivät mitään hemmetin heittokisoja.
Sitten metsään. Oltiin samassa paikassa ja samalla maastolla kuin epäonnistuneessa möllikokeessa jokunen viikko sitten. Huomasin heti mistä Frescon silloinen vasemmalle irtoamattomuus johtui. Kohdassa josta kääntyi etenemään alueen suuntaisesti, meni leveä ja paljon käytetty polku. Nytkin polun ylitys tuotti vähän vaikeuksia mutta toisella yrityksellä meni. Maalimies oli n 10 metriä polun jälkeen eli löytyi kivan nopeasti.
Tyhjä toiselle puolelle ja taas polun yli umpparille. Kääntyi vähän alueen suuntaisesti mutta sai hajun juuri kun aloin huutaa eikä siis reagoinut kutsuun.
Taas tyhjä, sen jälkeen edelleen polun yli viimeiselle maalimiehelle joka palkkasi isolla ruoalla kymmenestä haukusta. Kahdella ekalla maalimiehellä haukkui loppuun saakka, ei palkkaa.
Haukun aloitukset aavistuksen hitaampia kuin yleensä. Johtuiko palkkaamattomuudesta ? Aloitti kuitenkin oma-aloitteisesti. Polun ylityksiä harjoiteltava. Tyhjillä meni syvälle kohti sivulinjoja mutta ei edennyt alueella tarpeeksi vaan teki turhan piikkimäiset pistot. Hallinta ok, ei kuitenkaan yhtä hyvää kuin viimeksi.
Gracella kohtuuraju epikohtaus aamulla. :(

"Penni"
s. 11.2.2001, narttu
Dancing Skies Coyote Star x Dancing Skies Sunny Horizons
Penni KoiraNetissä

"Musti"
s. 13.3.2008, uros
TVA HK3 BH Delta River Buffalo Track x BH TK2 Ardiente Perrito Bendita
Musti KoiraNetissä