Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
11.08.2010 - 08:20

Blogi, mikä blogi ?
Eipä tullut lomalla paljon kirjoiteltua. Ihan kamalasti ei kyllä ollut kirjoiteltavaakaan, treenit jäivät kohtuullisen vähiin jo helteidenkin takia. Ei harmita yhtään, hyvää tuo tekee välillä sekä itselle että koirille.

Jotain sentään tehtiin. Mustin kanssa tehtiin kotitokoa jos ei nyt ihan päivittäin niin aika taajaan kuitenkin. Alokasluokan liikkeitä, noudon palautuksen vauhtia pallopalkalla (tulee kyllä lujaa mutta edelleen konflikti kapulan pudotuksen ja palloon vaihtamisen kanssa), kiertämisiä (vauhtia on!), kaukojen alkeita. Tunnariakin kokeiltiin joku kerta mutta se ei ihan vielä ottanut tulta alleen. Pihkura, sekin pitää ihan opettaa. ;)

Agia tehtiin jokuset treenit. Parit kouluttajatta, yhdet Anne Saviojan kouluttamana ja yhdet Jari Suomalaisen. Suomalaisen treenit kulkivat muuten ok mutta Mustin vauhti on kyllä auttamatta hidasta. Tuota pitää ihan itsekin pohtia, näillä vauhdeilla ei kolmosissa juhlita. Ei me siellä kyllä juhlita muutenkaan että sikäli ei tietty mitään uutta.

Hakua ei tehty lomalla yhtään. Ei siis yhtään. Ensin oli liian kuuma ja sitten liian vähän jengiä maisemissa (ja liian kuuma).

Jälkeä käytiin tekemässä muutama kerta viimeisellä viikolla. Mustilla homma edelleen hallussa. Frescolla takkuillaan samassa kuin ennenkin eli janassa. En vaan saa sitä tajuamaan suoraan etenemistä vaikka rautalangasta vääntäisin. Luovutan. Jäljestys ei niin luotettavaa kun Mustin mutta kun piuhaa muistaa pitää tiukalla niin yleensä pysytään jäljellä.

Kesäloman kisasaldo on tasan yksi, tokon sm-kisat Imatralla. Musti kisasi alokasluokassa ATDn joukkueessa. Suoritus oli ok, Musti teki ihan mitä osasi.

Pisteet about näin, voin muistaa jotain väärinkin:
Luoksepäästävyys 10 - ei ihan nauttinut hampaiden katsomisesta mutta istua nakotti paikallaan kuitenkin.
Paikallaanmakuu 9,5 - vähän nuuski lopussa.
Remmiseuraaminen 10 - oikein nättiä tokoseuraamista.
Liikkeestä maahan 9
Luoksetulo 9 - vähän hidas
Vapaana seuraaminen 9,5
Liikkeestä seiso 10
Hyppy 8 - joku ohjaaja nytkäytti olkapäätään tehosteeksi kun koira ei olevinaan ollut ihan kartalla käskyä annettaessa
Kokonaisvaikutelma 9

Liikkeet kolmessa kehässä, tuomareina Vesa Rantaharju, Pirkko Bellaoui ja Timo Pussinen.

Kehien yksi ja kaksi välillä oli yli tunnin odotus mutta vire pysyi ihan kivasti yllä. En vienyt koiraa autoon tai häkkiin koska molemmille oli kehän laidalta aika pitkä matka.

Kokonaispisteet 186,5 p. ja KP. Sijoitus superyllätyksellinen 2. / 73. Huimaa Musti !


Kuva Kimmo P.

Ilma oli varsin viileä, n. +13 koko päivän. Aamulla satoi ihan kunnolla, sen jälkeen onneksi ei. Kisapaikka oli ihan huippu, ihana pohja ja muutenkin tarpeeksi tilaa.

Kisojen jälkeen jäätiin mökille. Ah ihanaa, järvi vieressä ja ilma helteinen. :)
Mustin kanssa kokeiltiin kotikutoista vepeä, se hinasi minut damin kanssa ulapalta kotirantaan. Toimisi poika varmaan tuossakin lajissa jos vaan olisi aikaa harrastaa.

Sorsia oli tosi paljon, enimmillään lahdenpohjukassa ruokaili samaan aikaan lähes parikymmentä yksilöä.

Mökiltä lähdettiin kirjaimellisesti kreivin aikaan eli Asta-myrskyä edeltävänä päivänä. Myrskyn jälkeen näkymä mökkitieltä mökille (mökki tuossa kuvan keskellä, normaalisti ihan nähtävillä) oli tällainen:

Mökin päällä oli puita mutta vahingot eivät ole onneksi kovin pahat. Vene meni ja auto olisi mennyt jos oltaisi mökillä vielä oltu.

Tässä kuva ensiraivauksen jälkeen, kuva otettu about samasta suunnasta kuin tuo eka:

Lomaan mahtui myös pennuttelua. Ensin kävin katsomassa koiranpentuja:

Ja myöhemmin kissanpentuja (ja hyvinvoivaa emoa ;)):

Nuo jälkimmäiset ovat Nuupin nuorimmaiset lapset Gimmie's-kissalassa. Ihania pieniä Ruusuja !

Tällainen söpöläinen neiti olisi vielä sijoituskotia vailla. Yhteydessä voi olla allekirjoitaneeseen jos kiinnostuu. :)

Ja lopuksi vielä terveysasiaa:

Penniltä operoitiin lapaluun päähän ilmestynyt "patti". Se osoittautui hyvänlaatuiseksi rustokasvaimeksi, ei hätää siis. Penneli toipui tapansa mukaan nopeasti, tosin veli musti valkoinen yritti kovasti avittaa nuolemalla haavaa aina kun silmä vähänkään vältti.

Tessu-pennun toinen palli seilaa huolettavan ylhäällä. Välillä sitä ei tunnu ollenkaan ja parhaimmillaankaan se ei ole paikallaan. Voi Tesu. :(

Kesän ehkä paras uutinen on kuitenkin se että Mytylle löytyi vihdoin sopiva ruoka! Se syö nyt Hill'sin ddtä kuivana eli riistaa ja vihreää hernettä.

Tältä kaula näytti vielä heinäkuun puolessa välissä. Tuolloin siis oltiin syöty vastaavan pöperön purkkiversiota jo hetkenkin. Sen aikana ihovaurioita ei tullut enää lisää mutta entiset eivät silti parantuneet kunnolla.

Hetki kuivaversioon siirtymisen jälkeen kaula näyttää tältä:

Ei kummoinen kuva yksin kuvattuna mutta ihon tilasta tuosta sentään saa käsityksen. :)

Ja sitten ei kun back to work ja treenaamaan !

04.08.2008 - 08:36

Maanantaina ennen hakutreenejä metsäjäljelle Porvooseen. Mustille merkkaamaton jälki n. 200 m, neljä purkkia ja kolme keppiä. Vanhentui alta puoli tuntia. Musti selvisi taas urakastaan kovin hienosti. Ilmaisi kaikki purkit menemällä itsenäisesti maahan. Kepeistä yksi jäi, yhdellä hidastin sitä vähän jolloin meni maahan ja yhden ilmaisi itsenäisesti. Hyvä pentu !
Frescon jälki ehkä noin 400 m (?), kuusi keppiä. Ajoi nätisti, meno alkaa tuntumaan jo ihan rauhalliselta höyryjyrä-Mustiin verrattuna. :D Toiseksi viimeinen keppi jäi, muuten homma sujui mukavasti.

Jäljen jälkeen lenkille samoihin maastoihin. Päästin koirat autosta ja laitoin auton lukkoon. Ja hups, Musti oli hävinnyt. Frescon jäljelle tietysti, olisihan tuo pitänyt arvata. Nenä kun vie niin tuo poika ei kuule eikä pysty ajattelemaan mitään. Kymmenen minuuttia odoteltiin kunnes pentu palasi autolle. Pitää kiinnittää itse enemmän huomiota noihin tilanteisiin.

Seuraavaksi hakutreeneihin lähimaastoihin. Mustille neljä maalimiestä valmiina 20-30 metrissä. Lähdettiin lähestymään liinassa ja päästin irti kun tuntui että poika sai hajun. Parilla meni suoraan, viimeisellä tarkasti alkualueen ja kiersi jostain tosi pitkältä takaa maalimiehelle. Kaikilla lyhyt ilmaisu.
Pitää jatkossa jättää pari jäljetöntä päivää ennen hakua. Tai ainakaan ei treenata samana päivänä. Nyt sotki vähän jonka seurauksena pentu eteni turhan nenä maassa. Ihmekös tuo, käytetään vielä samoja valjaitakin molemmissa. Pitää kohta hankkia kunnon jälkivaljaat ja unohtaa valjaat haussa kun poika vielä vähän kasvaa.
Frescolle käytettiin tallattuja kaistaleita vasemmalla puolella. Maalimiehet kaistaleiden (2) päässä, samoin kaksi toisella puolella. Kaikki valmiina, ihan nätit pistot, löytyi kivasti. Ei huomauttamista vaan ihan helppo treenihän tuo olikin.

Viikonloppuna saatiin viimeinen iso portti käyttökelpoiseksi eli koko piha on nyt aidattu ja koirat ovatkin viettäneet huomattavasti enemmän aikaa itsekseen ulkona.
Mustilla on tuon myötä uusi harrastus: se kiipeilee verannan tuoleilla ja pienellä pöydällä nähdäkseen sisään.

Pöydällä on mukava myös makailla (ja järsiä korista pöllittyä tunnaripalikkaa):

Tiistaina aamupäivällä Petikkoon tottistamaan Sinin kanssa. Kiva treeni, Frescolle vähän nostattavaa seuraamista ampumisella ja tunnari. Jälkimmäinen oli taas älyttömän hidas ja epävarma kun se tehtiin vieraassa paikassa vierailla hajuilla.
Iltapäivällä Itikseen luovuttamaan verta. Mielenkiintoinen uusi kokemus, pitääpä mennä toistekin.

Keskiviikkona lenkillä Lauran kanssa jonka jälkeen meidän pihalle tokoamaan. Sama kuin eilen, hidas tunnari vierailla hajuilla. Ismon avustuksella tuo sujuu jo mallikkaasti ja reippaasti mutta muut hajut vetävät vielä epävarmaksi. No, ehkä se siitä muotoutuu aikanaan.

Torstaina Aijalle ruokkimaan kissanpennut jonka jälkeen jäljelle Lemmenlaaksoon. Älyttömän kuuma, en jaksanut tallata kuin vajaat 200-metriset pätkät molemmille. Mustilla neljä purkkia, Frescolla sama määrä keppejä. Musti oli hyvä, Fresco vähän heikompi kun eka keppi ja viimeinenkin meinasi.
Jälkien jälkeen lenkki samoissa maisemissa ja sitten Agitokolaan Pennin agitreeneihin, Jonna Väyrynen taas kouluttamassa. Omassa ohjauksessa löytyy edelleen rukkaamista aika lailla. Penni on kyllä ihan pätevä.

Perjantaina edelleen järkkykuuma ja hiostava ilma. Lähdettiin linjoille lenkeille ja ajettiin samalla linjojen päässä peltojäljet.

Tässä matkalla linjoille, sivistyneesti remmissä:

Vaikka nuo paperilla ovatkin samanvärisiä niin silti ovat niin eri näköisiä. :)

Mustille jälki ehkä reilut 200 metriä, kolme purkkia ja kaksi keppiä. Purkit ilmaisi taas hyvin, kepeistä eka jäi kun mentiin liian lujaa yli. Toisen ilmaisi hienosti itsenäisesti.

Musti loikkaa jäljelle:

Tämä ei siis ole oikeaoppista peltojäljestystä. ;)

Avaa jo, avaa jo ! Ihan itse löysin !

Musti sai myös harjoitella puussa kytkettynä olemista. Alussa se piti kamalaa räksytystä mutta pikkuhiljaa sille valkeni ettei äänenkäyttö vie mihinkään. Ajoin ensin Mustin jäljen ja se väsytti sen verran että Frescon jäljen aikana pentu oli jo ihan hiljaa.

Frescolle jälki ehkä 300 metriä, kuusi keppiä. Kaikki nousivat ja muutenkin jäljestys oli suorastaan tarkkaa. Yhdessä kulmassa vähän pyörähti, muuten nekin sujuivat.

Fresco jäljestää:

Ja tuo keppiä:

Molemmat pojat ovat saaneet valita keppejen ilmaisutavan omien taipumustensa mukaan. Frescolla oli keppejä opetettaessa jo nouto valmiina ja se otti heti keppiä suuhun ja toi luokse. Mustilla taas oli tuossa vaiheessa vahva maahanmeno jota se muutenkin tarjoaa ties missä. Aika näyttää miten toimivat kokeissa jos sellaisiin joskus mennään mutta nyt tuntuu hyvältä näin.

Koko lenkin ajan katselin osittaista auringonpimennystä hitsauslasin läpi. Olipa vinhan näköistä.

Lauantaina kissanäyttelyyn kaapelitehtaalle. Nuupilla oli samassa luokassa venäläinen kilpailija joka oli ehkä kaksi kertaa Nuupanderin kokoinen. Onneksi tuomari ei ollut sitä mieltä että kyseessä on kokokilpailu ja antoi CACEn Nuupille. Lisäksi poika oli vielä teepeekin. :) Hienoa.
Tassulähteeläisiä oli mukana Lassi (Tassulähteen Lilliputti) joka tällä kertaa joutui tyytymään Ex kakkoseen ruotsalaisen kissan saadessa jaossa olleen CAPEn. Sama kohtalo oli pikkusiskollaan Selmalla (Tassulähteen Xelda) joka jäniksenkorvineen hävisi sievälle Lotalle. Selman sisko Siiri Sinitiikeri oli tapansa mukaan ainokainen värissään ja sai Ex ykkösensä hienoin arvosteluin. Se onkin kyllä erityisen nätti ja tasapainoinen tyttö.

Sunnuntaina Maunulaan ATDn järkkäämään Sanna Alanderin agilitykoulutukseen. Teemana olivat keppikulmat. Opettavaista taas oli. Tehtiin neljä pätkää jotka kaikki saatiin toimimaan Pennillä nätisti osa parillakin eri tavalla vietynä. Yksi huomionarvoinen asia oli että yksikään ei onnistunut ensiyrittämällä. Pitäisiköhän itse vähän tsempata lisää heti alussa eikä antaa koiran huiskaista ekaa yritystä ties minne ?
Mukavaa oli myös se että Penni käyttäytyi hyvin. Ei kiihtynyt mahdottomasti kentälle kävellessä eikä ujeltanut vieraille koirille kuin vähän ihan alussa.

Illalla pizzat ja kebabit Nikkilän Servicestä (uusi tuttavuus koko paikka ja erittäin hyvää smetanapizzaa !) ja koirille luut. Mustilla on ihme pakkomielle syödä luunsa aina jonkun kyljessä kiinni.
Tässä uhrina Penni:

Meillä on olohuoneessa tosi leveä ikkuna. Ostin siihen pari tällaista killutinta:

Jos vaikka jatkossa ikkunaan kopsahtelisi vähän vähemmän lintuja. Kissatkin ovat antaneet killuttimien olla ihmeen rauhassa mitä nyt Valo on vähän pureskellut niitä ja Tenkanen olisi tykännyt että ovat kivoja leluja.

Vuodatus tökkii näköjään pahasti kuvien kanssa, välillä näkyvät ja välillä eivät. Kärsivällisyyttä, kyllä ne kuitenkin siellä ovat.  

08.10.2007 - 09:01

Aussieyhdistyksen Riihimäen agilityviikonloppu vol 2. Ja olipa vaan mukavaa ! Säät suosivat, kouluttajat olivat hyviä ja tunnelma erityisen rento. :)

Lauantaina treenattiin Frescon kanssa. Mukavia ratapätkiä joista viimeinen varsinkin sujui yli odotusten, kaksi kertaa läpi ilman virheen virhettä. Tuo ei ole ihan tavallista Frescon kanssa, yleensä aina jotain pääsee tapahtumaan. Tuolla pätkällä oli vielä oikein pikantti kepeillemeno josta Fresco selvisi hienosti.
Ainoa miinus päivään oli se että herra höyrypää innolla mennessään tipahti ryminällä puomilta. Ensin näytti ettei tuo aiheuttanut mitään mutta illalla Fresco ontui vasenta etujalkaa levon jälkeen noustessaan muutaman askeleen ajan.


kuvat: Kati Koivu

Tuosta johtuen sunnuntaiksi pääsi remmiin Penni Frescon jäädessä Ismon kanssa kotihommiin. Frescon liike näytti aamulla jo ihan normaalilta mutta agility on se juttu jota en uskalla tuon kanssa tehdä yhtään jos jotain vammaa on lähiaikoina ollut. Se kun ei varsinaisesti osaa ottaa treeniä alkuunkaan varovasti.

Penni teki hienosti hommia. Ekalla ratapätkällä pääsi lipsahtamaan käsistä kerran ja jatkoi matkaa kohti auringonlaskua (väärien) esteiden yli. Eli taas kerran, tuolle ei saa antaa aikaa ajatella itse. Sen ajatukset kun kovin harvoin osuvat yksiin radantekijän ajatusten kanssa.
Muuten sujui enimmäkseen hyvin. Pari rimanpudotusta, kerran lopetti kepit kesken. Sisäänmenot onnistuivat joka kerralla. :)) Tosin olivatkin kyllä suoria ja helppoja.
Viimeinen pätkä varsinkin oli erittäin mukava ja uudenlainen Pennille. Rataantutustumisessa en löytänyt millään alkuun sopivaa ja hyvältä tuntuvaa vientiä ja ekalla yrityksella koiruus suhahtikin odotuksen mukaan aalle takaa kierrettävän hypyn sijaan. Siinä vaiheessa ohjaajalla onneksi (vihdoin ja viimein!) välähti se oikea vienti ja valssilla homma sujui hyvin.

Pennin käytös kaikkiaan päivän aikana oli hienoa. Oli rento ja seesteinen. Ekalla kerralla autosta otettaessa kiihtyi mutta en mennyt hommaan mukaan tai ottanut siihen muutenkaan kantaa niin rauhoittui aika nopsaan. Seuraavilla autosta otoilla oli ihan rauhallinen alusta asti. Kummallista suorastaan. Mutta ah niin mukavaa. :)


kuvat: Kati Koivu

Täällä lisää Kati Koivun viikonlopun aikana ottamia kuvia.

22.05.2007 - 10:35

Illalla Frescon kanssa Maunulan kentälle jossa Jaakko Suoknuutin parin tunnin agilitykoulutus. Jossa meinasi tulla äitiä ikävä, oli sen verran vaikea rata. Koulutus sinänsä oli loistava mutta meidän taso ei tainnut siihen ihan riittää. Hyviäkin pätkiä tuolla oli mutta kaikkiaan homma ei mennyt ihan putkeen johtuen ihan tyystin tumpelosta ohjaajasta. Jotenkin tuntuu että oma kapasiteetti ei vaan enää riitä pidemmälle tässä lajissa, ainakaan tuollaisen vähän vikkelämpiliikkeisen elikon kanssa. Mutta koira tykkää ihan kympillä eli jatketaan entiseen malliin.

Päivällä omalla pihalla vähän tarkkuusetsintää.

Nähtiin Frescon kanssa kettu. Nätisti tuo katseli sitä ja naapurin kissaa eikä yrittänytkään häipyä pihalta. Kettu ja kissa ilmeisesti keskustelivat että kumpi lähtee paikalta ensin. Kettu hävisi kun paikalle tullut auto säikytti sen pois. Kissa kipitti sen perässä kaikki karvat pystyssä, aika mainio näky.

Pirokin näyttelyssä Nuupin lapsista kaksi Vera-Belleläistä jotka molemmat saivat tiukalta tuomarilta ensimmäiset sertinsä. Ja Ella (Ruusutarhan Ghisella), Nuupin tytär sekin, oli kuulema pelastanut tuomarin päivän ollen myös TP.

18.09.2006 - 12:05

Kolmen tunnin intensiivinen pläjäys, kaksi rataa.

Ensimmäisellä vaikeuksia startissa, Fresco tykkäsi että rataan ei kuulu 180 asteen käännöstä kahden aidan jälkeen vaan jatketaan suoraan kolmannelle. Tuokin sitten onnistui kun muistin ettei rintamalinjaa saa missään vaiheessa hetkeksikään kääntää ylimääräiselle aidalle. Eli kutsu lähes toiselta aidalta, peruutusta, valssi ja oikea kolmas este. Kontaktit, kepit ja putkenpäät sujuivat hyvin. Toinen vaikeus radan loppupäässä. Keppejen jälkeen valssaus ja kolme aitaa ennen puomia. En saanut tarpeeksi nopeasti ekan jälkeen käännettyä joka aiheutti sen että koira tuli toiselle väärin eikä pystynyt kääntymään lähellä olevalle kolmoselle. Peruutusta kehiin taas niin sujui.

Toisella radalla taas alku vaikea, paukkasi aalle aidan sijasta. Itse vauhtiin nopeammin, aita, pituus ja valssi kolmannen aidan taakse (vauhtia, siellä pitää olla kun koira laskeutuu pituudelta) jolta vaikea kulma kepeille. Niiden jälkeen työntö ulospäin pussille johon koira sotkeutui totaalisesti useamman kerran. Loppurata välistävetoineen (voi tehdä selvästi lähempänä aitoja kuin olen aiemmin tehnyt. Ehkä puolitoista metriä aidoista ?) meni ihan hyvin.

Pudotti jokusen riman ja kaatoi yhden aidan. Enimmäkseen omia mokia kohdissa jotka olivat itselleni vaikeita. Ei toruja koiralle. Vaikeat radat vaan selvittiinhän niistä. Ei kuitenkaan ensi yrittämällä. Lisää vauhtia, terävyyttä ja uskallusta ohjaajalle. Koiralle paremmat haltuunotot, ei osaa asiaa. Tee uusiksi.

TK3 BH Dancing Skies Magic Penny

"Penni"
s. 11.2.2001, narttu
Dancing Skies Coyote Star x Dancing Skies Sunny Horizons
Penni KoiraNetissä

FI TVA KVA HK3 EK1 JK1 BH Delta River Buffalo Track

"Fresco"
s. 4.3.2003, uros
BH Dancing Skies Gambler x Los Barrancos Java
Fresco KoiraNetissä

TK1 EK1 HK2 JK1 BH Ardiente Valor Heroíco

"Musti"
s. 13.3.2008, uros
FI TVA KVA HK3 JK1 BH Delta River Buffalo Track x BH TK2 Ardiente Perrito Bendita
Musti KoiraNetissä