Maanantaina hakutreenit.
Aika tyyni viileä ilma. Vierailemassa Elina ja spu Casper.
Frescolle suht helppo kisoista palauttava treeni. Eka maalimies vasemmalla etukulmassa. Laitoin koiran sinne kahteen kertaan, aina kaarsi vähän aluetta eteenpäin ylämäkeen. Kuten muuten tekivät myös useimmat muut koirat, hajut tuntuivat tulevan sieltä tosi vahvasti. Toisella pistolla löysikin sitten kolmosmaalimiehen umpparista kallion takaa. Tooosi pitkä ilmaisu, kesti vähän itseltä päästä paikalle.
Tuolta tultiin takaisin alkuun jossa tyhjä oikealle. Tyhjä oli suht ok, työskenteli nyt eteenpäin mutta pisto olisi voinut olla vähän leveämpi.
Sitten taas vasempaan etukulmaan johon nyt meni hienosti ihan suoraan. Lyhyt ilmaisu ja palkka.
Viimeinen maalimies oikealla. Lähetin reilusti maalimiehen sijaintia alempaa, teki hienon laatikkopiston ja päätyi maalimiehelle jossa lyhyt ilmaisu ja ruokapalkka plus tavanomainen viimeisen maalimiehen lelu.
Hyvä treeni, koira työskenteli kaikilla pistoilla oikein päin ja oli muutenkin ihan into pinkeänä. Sama ilmiö kuin viime kisan jälkeen, tuo käy tosi kuumana kisan jälkeisissä treeneissä.
Mustille oli tarkoitus tehdä hajuhakua pellolla. Ei oikein onnistunut, metsästä tuli niin paljon hajuja että pentu oli koko ajan menossa sinne. Edettiin kuitenkin maalimiehiä kohti remmissä niin pitkään että penne otti hajun, sitten päästin sen irti jonka jälkeen n. 10 haukun ilmaisu per maalimies. Tehtiin kolme maalimiestä noin, onnistui ihan ok, koira eteni hajun saatuaan suoraan piilolle. Lähetin Mustin n. 5-15 metrin päästä maalimiehestä eli aika lähelle vielä mennään.
Sitten vielä kaksi maalimiestä metsässä hajuhaulla. Menee hienosti, etenee suoraan ainakin 40 m kun on palattu hajun haun jälkeen takaisin päin.
Hyvä pojat !
Penni oli kotihommissa ja lenkillä isännän kanssa.
Kiitti Niina muistamisesta. :) Vaikka kyllä te olisitte ihan yhtä hyviä ilman minuakin.
Ennen hakutreenejä tehtiin Frescon kanssa vähän tottista pihassa. Puutuin noutokapulan heiton yhteydessä alkaneeseen nytkimiseen ja vingahteluun sekä esteellä että tasamaalla. Namipalkka ja nouto kun oli hiljaa, nyppäsy rauhattomuudesta jolloin ei myöskään päässyt noutamaan. Parani. Tosin intoa riitti sen verran että kerran hypätessään kaatoi etujaloillaan koko tokoesteen joka on oikeasti ihan tukevaa mallia. Ei häiriintynyt tuosta, haki kapulan ja toi sen luo.
Tiistaina tottistreenit Paijalassa, mukana muutama hakuporukan koirakko. Mustin kanssa ensin leikkihetki. Leikki hienosti kun sen teki heti autosta ottamisen jälkeen nameja ensin vilauttamattakaan. Kamalalla pörinällä veti vastaan, passiivisesta lelusta ei ollut niin kiinnostunut. Tehtiin muutamia sivulletuloja ja askeleen seuraamisia lelulla, toimi ihan ok.
Toisella pätkällä myöhemmin sivulletuloa, peruskontaktia ja askeleen parin seuraamisia namilla, ei namia vasemmassa kädessä. Toimi paremmin kuin lelulla, koira oli terävämpi ja aktiivisempi. Myös maahanmenoja, seisomista, istumista ja kaukokäskyalkeita plus häiriötreeniä. Hyvin jaksaa pikkupoika tehdä ja tosiaan tuntuu että nami toimii edelleen paremmin kuin lelu. Ei ihme tuolla ruokahalulla.
Frescolle seuraamista (edisti hetkittäin), jääviä (hipsi seisomisessa kun lelua ei ollut takana, Niina kielsi jolloin pysähtyi, katsotaan vaikuttiko mitään), merkkiä (kaatoi merkin, meni kyllä reippaasti), eteenmenoa (hyvä).
Jotenkin treenistä jäi ristiriitainen fiilis. Koira oli hyvässä mielentilassa eikä tehnyt vääriä jääviä asentoja tai mitään. Tuo seisomisen hiippailu häiritsee, samoin edistäminen ja vingahtelu jota nyt korkeammassa vietissä on tullut mukaan.
No, ehkä se on vaan se että oma vaatimustaso kasvaa koko ajan ja yritän itse kouluttajana kasvaa mukana. Tällä hetkellä tuntuu että jään jälkeen, pahus.
Ruotsista tuli mukavia uutisia. Linus (Tassulähteen Uusi Kuu) rutiiniultrattiin HCM:n varalta ja poika oli terve. :)
Seuraavan Tassulähteen pentueen astutussuunnitelmatkin alkavat seljetä. Niistä lisää kun aika on kypsempi mutta jo nyt voin kertoa että jos suunnitelmat toteutuvat, luvassa on sinisiä pentuja. Tai mahdollisesti lilojakin.
Keskiviikkona esineruutu Frescolle, kisapalauttelua tämäkin. Tykkään tehdä kisan jälkeen seuraavalla viikolla kaikki kisassakin tehdyt osiot kunnon palkalla. Tiedä minkä verran tuo sitten mihinkään vaikuttaa mutta eipä siitä haittaakaan ole, rutiinia itselle ainakin.
Tallasin ruudun n. 30 x 40 m. Kuusimetsää, sateinen tyyni ilma.
Ensimmäisellä lähetyksellä Fresco kiersi ulkorajat. Harvinaista, tuota ei yleensä tee. Voisi varmaan jatkossa lähettää vähän kauempaa eikä ihan reunaa pitkin kuten nyt jostain syystä tein. Toisella pistolla nousi vasemman takakulman esine (sukka), toi hyvin käteen. Ehkä ihan pientä pureskelua lopussa. Myös toinen esine (hanska) läheltä etulaitaa nousi nopsaan. Kolmatta (kova vyö) etsi vähän pidempään, kivasti käteen sekin.
Nopea hauska ruutu, palkka kaikista esineistä. Lähti joka lähetyksellä hyvin reipasta laukkaa suoraan eteenpäin.
Ruudun jälkeen lenkki samoissa maisemissa. Kuulostaa varmaan kivalta, löydettiin suo jossa kasvaa karpaloita sekä metsästä muutama kanttarelli ja suppilovahvero. Valitettavasti vaan hirvikärpäsiäkin oli ihan tuhottomasti, en ole varmaan ikinä törmännyt noin moneen samalla kertaa. Yyyyh.
Koirien turkeissa on eroja. Fresco lenkin jälkeen: 
Ja huom, se on siis enimmäkseen vaan märkä, ei rapainen kuten jaloistakin näkee. Ei käyty suihkun kautta tai mitään sisälle mennessä.
Ja saman lenkin liikkunut poikansa: 
Fresco kyllä kierii enemmän kuin Musti (joka itse asiassa ei juurikaan kieri) mutta silti, kyllä noilla on ihan erilainen turkinlaatu. Frescon turkkihan suorastaan imee veden itseensä ja kuivaakin sitten tuhottoman pitkään. Eli jos Frescosta täytyisi joku huono puoli esille kaivaa, se olisi ehdottomasti tuo turkinlaatu. Mutta senkin kanssa elää ilman sen kummempia ongelmia, koskaan ei ole esim hotspotteja tms ollut.
Illalla Musti pissi piiiiiiitkästä aikaa sisään. Pyysi kyllä ulos noin tunti lenkin jälkeen mutta luulin että haikailee vaan verannalla olevan luun perään. Tyhmä omistaja kun ei tajua, joihan se joka plutakosta lenkillä ja juoksi hullun lailla, varmaan siinä sitten pissihätäkin tulee nopeammin kuin yleensä.
Torstaina matkalla AgiTokolaan pyörähdin Ojangossa. Frescon kanssa tottista. Seuraamisessa edisti. Jäävät ok, seisomisessa palkka takana. Eteenmeno olisi voinut olla vähän nopeampi.
Noudoissa yritettiin edelleen saada heittovaiheeseen ilmaantunutta piipahdusta hallintaan.
Hyppynoutojakin tehtiin ihan treenimielessä pitkästä aikaa. Jalka näkyy kestävän nekin eli jatkossakin varmaan ainakin satunnaisesti voi noita tehdä. Yleisesti ottaen ne menivät hyvin, tosin vingahduksesta keskusteltiin ja välillä se sitten tulikin vasta kun annoin luvan noutaa. Kerran täräytti takareitensä esteeseen oikein kunnolla, karvat vaan pölisivät. Toivottavasti tuosta nyt ei tule mitään ongelmia jatkossa. Tässä treenissä ei ainakaan näkynyt, meni ja tuli halukkaasti tuon jälkeenkin. Ei yrittänyt kiertää takaisin missään vaiheessa.
Omaa heittoetäisyyttä pitää alkaa miettimään kun tuo ponnistaa niin älyttömän kaukaa. Heitänkö väärältä etäisyydeltä koiran askelvälin huomioon ottaen ?
Aakin tehtiin pariin kertaan, siinä ei ongelmia.
Sitten Pennin kanssa agiloimaan, viimeistä kertaa tänä syksynä. Kouluttajana Nina Manner ja teemana kontaktit. Pennin kontakteihin ei ihan hirveästi puututtu kun tavoitteellinen treenihän ei enää jatku sen osalta. Puhuttiin lähinnä Mustista ja siitä miten Nina tekisi kontaktit pennulle. Ehkä me aletaan niitä työstämään talven aikana, katsotaan nyt. Tai sitten ei, ehditään aloittaa koko laji myöhemminkin tai olla aloittamatta.
Perjantaina pakattiin koirakatras autoon ja suunnattiin mökille viikonlopuksi. Rentouttavaa, ei tehty treenillisesti niin yhtään mitään koko viikonloppuna, oltiin vaan ja lenkkeiltiin.
Lauantaina käytiin lenkillä mökin läheisellä suolla jossa varsinkin Musti kauhoi raakoja karpaloita napaansa kaksin tassuin.
Päätön Musti lenkille lähdössä: 

Räyh vaan sullekin !

Sunnuntaina poikettiin "kotimatkalla" Mustin kasvattajalla Kiteellä. Sekä Fresco että Musti pääsivät näkemään lampaita ja ankkoja. Ankat olivat molempien mielestä aika ällöjä otuksia eivätkä jaksaneet oikein kiinnostaa. Lampaat kiinnostivat Frescoa ihan normaalisti mutta Musti ei tällä kertaa oikein syttynyt, lampaantuloste oli paljon mielenkiintoisempaa.



Totisten hommien jälkeen Musti pääsi leikkimään pikku-Ansan kanssa. Vähän tuo oli ihmeissään kun toinen naskalihampailla roikkui kaulanahkassa mutta oikein asiallisesti osasi kyllä olla.

Alkuviikosta edelleen mökillä, maanantaina ei siis hakutreenejä. Muutama tunnari tehtiin Frescolle, muuten koulutuspuoli sai mäkkireissun ajan lepäillä ihan kokonaan.
Paitsi että tiistaina käytiin Pialla Kiteella katsomassa lampaita. Tuo nyt taisi olla enemmän hauskanpitoa kuin koulutusta. Frescolta löytyi ääntä ja vauhtia enemmän kuin tarpeeksi, kovin päämäärätietoista homma ei tainnut olla.
Mustille pyrittiin luomaan lampaista mukava mielikuva.
Tässä mietitään kenen kantti loppuu ensin: 
Ja kun Iso Paha otettiin katraasta pois, mentiinkin jo häntä töröllään: 


Musti tykkäsi että kivaa oli. Poika käyttäytyi nätisti, ei näpsinyt lampaisiin kiinni eikä kuumunut liiaksi. Ihan alussa vähän ihmetteli että mitäs nuo villakerät ovat mutta äkkiä ihmettelyt katosivat.
Keskiviikkona ajeltiin mökiltä kotiin. Tultiin pidempää reittiä eli Vihreän Kullan Kulttuuritietä pitkin. Nähtävyyksiä katseltiin kyllä hävyttömän vähän, pysähdeltiin lähinnä metsäpätkillä vähän juoksuttamaan ja uittamaan koiria. Tai Pennihän noista vain ui.
Koirat matkustivat hienosti vaikka matka kesti kaikkiaan seitsemisen tuntia, inaustakaan ei auton takaosastosta kuulunut.
Torstaina Pennin agitreenit, kouluttajana Jonna Väyrynen. Penni oli taas oikein räyhäkkäällä tuulella mutta enimmäkseen mentiin samaa rataa.
Loppuviikko menikin sitten aika lomailuksi, kävin pari kertaa terassilla (!) ja tehtiin jonkun verran pihahommia. Pikkuportit ovat nyt valmiit, se ihan isoin enää puuttuu. 
Ja kerrankin kuvassa arvokas Penni-rouva. Sen kuvaaminen on jostain syystä jäänyt vähemmälle vaikka yleensä se on meidän koirista se kuvauksellisin, sen kuvat jopa onnistuvat: 
Sunnuntaina katsastin parit Nuupin lapsenlapset eli Ruusutarhan ja Feronian pennut. Hienoja lapsosia molemmat !
Tässä pari kuvaa Ruusutarhalta: 



Tenkasestakin yritin ottaa kuvia mutta jostain syystä se ei niissä ikinä näytä itseltään. Yritys jatkuu, ehkä tännekin joskus jotain saadaan.
Koko viime viikon loppu ja vielä maanantaikin meni koirain kannalta täysin levon kannalta kun itse olin kissanäyttelyssä ja pukuostoksilla. Eipä tuo tuntunut niitä vaivaavan, pihalla viihtyivät muidenkin aktiviteettien edestä.
Tiistaina sitten startattiinkin kohti Kausalaa johon Frescon kasvattaja oli järjestänyt paimennusmahdollisuuden. Mukana oli Frescon emä Java ja puoliveljet Echo ja Ice sekä ei-sukulainen Wanda, australianpaimenkoiria siis kaikki.
Fresco on nähnyt lampaita muutaman kerran nuorempana, nyt pariin vuoteen ei ole tehty tuolla saralla mitään. Taitavasti poika silti homman hoiti tumpelosta ohjaajasta huolimatta. Se tekee intensiivisesti töitä, pitää luontaisesti suht kivan etäisyyden lampaisiin eikä pyri puremaan tai pöläyttelemään lainkaan. Hyvä Rekku !
Lisää kuvia tulossa johonkin päin nettiä jossain vaiheessa kunhan ehdin noita siirtämään, tuossa yksi maistiaiseksi.

Illalla vielä Maunulaan Sarin pitämälle tunnille agiloimaan, mukana molemmat koirat. Penniltä taas kohtuukelposuoritus treenimäärään nähden, kepit pykivät. Sisään itseasiassa meni jopa oikein mutta lopetti sitten kesken.
Frescolla oli väsyttävän päivän jälkeen vauhti ennallaan mutta kuuntelukyky tavallistakin huonompi eli siellä sitten pyörittiin mitenkuten. Vaan kai tuo olisi voinut pahempikin olla, rimoi kohtuuvähän. Keinun meni lentona kerran, jatkossa jo pysähtyikin.

"Penni"
s. 11.2.2001, narttu
Dancing Skies Coyote Star x Dancing Skies Sunny Horizons
Penni KoiraNetissä

"Musti"
s. 13.3.2008, uros
FI TVA KVA HK3 JK1 BH Delta River Buffalo Track x BH TK2 Ardiente Perrito Bendita
Musti KoiraNetissä