Josko nyt sen verran eforttia löytyisi että kokeet kuitenkin kirjoittelisi tänne, niitä kun tulee välillä jopa vilkaistua jälkikäteenkin.
Aamu alkoi herätyksellä 4.30 maissa jonka jälkeen pojat autoon ja nokka kohti Parkanoa ja etsintäkoetta. Vitsi että väsytti matkalla, välillä kyllä mietityttää koko harrastuksen järkevyys. Kun noita pääsisi edes ajelemaan kimpassa jonkun kanssa ...
Ensimmäisenä lajina ajettiin jälki. Jana ihme pyörimistä, lähinnä kyllä ohjaajan kämmi. Ensi kerralla tietänen mitä "takaisin janalle" tarkoittaa ... No, matkaan päästiin kuitenkin. Ja ei kun tröötille heti ekan kulman jälkeen, tuosta näkyy tulevan Frescolle tapa. No, ei sentään janalle tuomarin silmien alle tällä kertaa. Matka jatkui tuon jälkeen suhteellisen varmasti ja keppejä nousi kaikki neljä. :) Pari kertaa tehtiin joku ylimääräinen pyörähdys. Jälki taisi olla about D:n muotoinen, janalta oikealle, kulma ja loppu aika lailla kaarta?
Pisteitä 46/50 janasekoilusta johtuen.
Seuraavaksi haku. Voi elämä, ei uskoisi tuota meidän ukon paraatilajiksi. Eka maalimies löytyi ekalla pistolla oikeasta etukulmasta mutta ilmaisua ei tullut. Ei siis missään vaiheessa. Haistoi maalimiehen jo autolta (joka jätettiin n. 10 metrin päähän maalimiehestä, alue ihan metsätien vieressä.) ja joku hämäsi niin ettei ilmaissut. Musti kyllä toitotti autossa koko suorituksen ajan. Huusin koiraa juuri ekan haukun kohdalla, liekö se hämäsi noin paljon ? En tiedä. Pyöri piilolla pitkään muttei ilmaissut, huusin sitten pois. Laitoin uudestaan pari kertaa mutta ei mennyt enää piilolle, tykkäsi kai että tuo ukko ei kuulu tähän leikkiin.
Toinen maalimies puolenvälin jälkeen vasemmalla, se löytyi ja tuli ilmaistua jotakuinkin normaalisti.
Pisteitä 43/80, työskentelystä lähti kanssa pisteitä kun ei tehnyt nättejä tyhjiä.
Sitten esineruutu. Merkkasi yhden esineen muttei jaksanut tarkentaa vaan jatkoi matkaa. Mentiin enemmän pistottamalla kuin yleensä, yleensähän tuo ei tule takaisin ennen kuin löytää.
Pisteitä 29/30.
Pudotetun noudossa tappoi hanskaa tosi rumasti jo ottaessaan sen, lisäksi lähetettäessä ylimääräinen käsiapu. Pudotti lähellä pari kertaa, olisi leikkinyt ennemmin kuin tuonut käteen. Possu koiraksi.
17/20.
Tarkkuudessa meni pari kertaa yli takarajasta ja pudotti prikan tuodessaan.
17/20.
Eli maasto nippanappa läpi pistein 152. Kallis tössi kyllä tuo maalimies. Kaikkea sitä näkee.
Tottiksessa ei ihmeempiä. Luoksetulo vähän hidas, esteeseen kosketti takaisin tullessaan, eteenmeno aika rauhallinen.
Pisteitä 91 ja ohjaajan toiminnasta voisi kuulema tehdä vaikka opetusvideon. :)
Tuomarina kaikissa osioissa Matti Viljamaa.
Koulari EK1 plakkarissa. Ehkä katsellaan vielä syksyllä kakkosta. Tai sitten ei, saas nähdä.
----
Muuten elämä on mennyt entisellä mallillaan. Treenipuolella pitää kiirettä, joka ilta on joku treeni joko kouluttajan tai koulutettavan tai ties minkä ominaisuudessa. Mustin kanssa käytiin perinteinen keväinen Riitta Korrin tokokurssi Järvenpäässä, oli taas oikein hyödyllistä. Hyviä vinkkejä ja kivoja uusia treenitapoja. AVO alkaa olla jotenkuten kasassa, tosin luoksetulon pysäytys ei vielä toimi kuten haluaisin ja pientä viilaamista löytyy vähän sieltä ja täältä. Ja seuraaminen on valunut eteen taas, argh! Tuo on näköjään ikuinen riesa meillä.
Hakua ollaan treenattu kerta viikkoon. Siitä ei mitään erityisen uutta. Jälkeä ja etsintäkokeen osioita on tehty vähän laiskasti mutta kuitenkin. Mustilla on pikkuisen aloitettu tarkkuutta. Pudotettua ei ole tehty vielä yhtään, pitäisi aloittaa sekin.
Ja agia ollaan tehty sekä kisattu. Tällä hetkellä Mustin SM-nollat ovat kahta irtoaginollaa vaille. Ei tuolla sikäli isoa väliä että SM-päivälle on joka tapauksessa jo muuta aktiviteettiä enkä muutenkaan ihan meitä siellä näkisi.
Pojat tulevat entiseen tapaan toimeen keskenään. Sisällä ovat vielä suurimman osan ajasta erillään. Tuo edelleen ehkä enemmän minun kuin niiden takia. Ahvenanmaalta paluuilta oli tiukkaa mutta vuorokaudessa olivat taas kavereita. Tai ainakin sietivät toisensa, sitä kai tuo enemmänkin kuin varsinaista kaveruutta.
Penni sai Cartrophen-kuurin ajoittaisiin parin askeleen keventämisiin ja on sittemmin liikkunut paremmin. Noita voisi alkaa ottamaan jonkun kerran vuodessa. Tuskin siinä isompaa vikaa, toista etujalkaa vaan vähän keventää isomman riehumisen ja sitä seuranneen levon jälkeen.
Mytty allergoi taas. Oireilu alkoi joskus huhtikuun puolenvälin tietämillä. Ruoka yms on pysynyt täysin samana kuin talvellakin eli eiköhän tuo sitten ole jotain siitepölyallergiaa? Tänä vuonna iho-oireilu on toistaiseksi vähän eri kohdissa kuin viime vuonna eli viime vuotiset pahimmat kaula ja korvanedustat ovat toistaiseksi ihan puhtaat (koputtaa puuta) mutta maha on pikkuhiljaa mennyt aika ärtsyn näköiseksi. Konsultoimme lääkäriä että millä oireilua voisi helpottaa.
Peppi ripuloi edelleen. Nyt kokeilussa menossa kortisoni, ekan viikon jälkeen ei apua. Tosi hankala tilanne jolle eivät lekuritkaan näy voivan mitään. :( Kissimummo itse on kuitenkin pirteä ja ihan hyvävointisen oloinen.
Pii liikkuu nätimmin kuin joku aika sitten. Mummeleiltahan löytyi molemmilta lekurissa spondyloosi, Pepiltä tosi isotkin muutokset. Ovat syöneet Seraquinia ja varsinkin Piillä (joka näkyvästi siis vasemmalla takajalallaan oireilikin) tuntuu auttavan. Peppi ei ole näkyvästi oireillutkaan, liekö selkä jo luutunut kivuttomaksi. Ehkä se aiemmin ilmennyt etujalan ontuminen onkin ollut tuota? Sehän kuvattiin joskus viisi-kuusi vuotta sitten mutta en muista kuvattiinko selkää vai vaan koipi.
Blogi, mikä blogi ?
Eipä tullut lomalla paljon kirjoiteltua. Ihan kamalasti ei kyllä ollut kirjoiteltavaakaan, treenit jäivät kohtuullisen vähiin jo helteidenkin takia. Ei harmita yhtään, hyvää tuo tekee välillä sekä itselle että koirille.
Jotain sentään tehtiin. Mustin kanssa tehtiin kotitokoa jos ei nyt ihan päivittäin niin aika taajaan kuitenkin. Alokasluokan liikkeitä, noudon palautuksen vauhtia pallopalkalla (tulee kyllä lujaa mutta edelleen konflikti kapulan pudotuksen ja palloon vaihtamisen kanssa), kiertämisiä (vauhtia on!), kaukojen alkeita. Tunnariakin kokeiltiin joku kerta mutta se ei ihan vielä ottanut tulta alleen. Pihkura, sekin pitää ihan opettaa. ;)
Agia tehtiin jokuset treenit. Parit kouluttajatta, yhdet Anne Saviojan kouluttamana ja yhdet Jari Suomalaisen. Suomalaisen treenit kulkivat muuten ok mutta Mustin vauhti on kyllä auttamatta hidasta. Tuota pitää ihan itsekin pohtia, näillä vauhdeilla ei kolmosissa juhlita. Ei me siellä kyllä juhlita muutenkaan että sikäli ei tietty mitään uutta.
Hakua ei tehty lomalla yhtään. Ei siis yhtään. Ensin oli liian kuuma ja sitten liian vähän jengiä maisemissa (ja liian kuuma).
Jälkeä käytiin tekemässä muutama kerta viimeisellä viikolla. Mustilla homma edelleen hallussa. Frescolla takkuillaan samassa kuin ennenkin eli janassa. En vaan saa sitä tajuamaan suoraan etenemistä vaikka rautalangasta vääntäisin. Luovutan. Jäljestys ei niin luotettavaa kun Mustin mutta kun piuhaa muistaa pitää tiukalla niin yleensä pysytään jäljellä.
Kesäloman kisasaldo on tasan yksi, tokon sm-kisat Imatralla. Musti kisasi alokasluokassa ATDn joukkueessa. Suoritus oli ok, Musti teki ihan mitä osasi.
Pisteet about näin, voin muistaa jotain väärinkin:
Luoksepäästävyys 10 - ei ihan nauttinut hampaiden katsomisesta mutta istua nakotti paikallaan kuitenkin.
Paikallaanmakuu 9,5 - vähän nuuski lopussa.
Remmiseuraaminen 10 - oikein nättiä tokoseuraamista.
Liikkeestä maahan 9
Luoksetulo 9 - vähän hidas
Vapaana seuraaminen 9,5
Liikkeestä seiso 10
Hyppy 8 - joku ohjaaja nytkäytti olkapäätään tehosteeksi kun koira ei olevinaan ollut ihan kartalla käskyä annettaessa
Kokonaisvaikutelma 9
Liikkeet kolmessa kehässä, tuomareina Vesa Rantaharju, Pirkko Bellaoui ja Timo Pussinen.
Kehien yksi ja kaksi välillä oli yli tunnin odotus mutta vire pysyi ihan kivasti yllä. En vienyt koiraa autoon tai häkkiin koska molemmille oli kehän laidalta aika pitkä matka.
Kokonaispisteet 186,5 p. ja KP. Sijoitus superyllätyksellinen 2. / 73. Huimaa Musti !

Kuva Kimmo P.
Ilma oli varsin viileä, n. +13 koko päivän. Aamulla satoi ihan kunnolla, sen jälkeen onneksi ei. Kisapaikka oli ihan huippu, ihana pohja ja muutenkin tarpeeksi tilaa.
Kisojen jälkeen jäätiin mökille. Ah ihanaa, järvi vieressä ja ilma helteinen. :)
Mustin kanssa kokeiltiin kotikutoista vepeä, se hinasi minut damin kanssa ulapalta kotirantaan. Toimisi poika varmaan tuossakin lajissa jos vaan olisi aikaa harrastaa.

Sorsia oli tosi paljon, enimmillään lahdenpohjukassa ruokaili samaan aikaan lähes parikymmentä yksilöä.

Mökiltä lähdettiin kirjaimellisesti kreivin aikaan eli Asta-myrskyä edeltävänä päivänä. Myrskyn jälkeen näkymä mökkitieltä mökille (mökki tuossa kuvan keskellä, normaalisti ihan nähtävillä) oli tällainen: 
Mökin päällä oli puita mutta vahingot eivät ole onneksi kovin pahat. Vene meni ja auto olisi mennyt jos oltaisi mökillä vielä oltu.

Tässä kuva ensiraivauksen jälkeen, kuva otettu about samasta suunnasta kuin tuo eka: 
Lomaan mahtui myös pennuttelua. Ensin kävin katsomassa koiranpentuja: 
Ja myöhemmin kissanpentuja (ja hyvinvoivaa emoa ;)): 
Nuo jälkimmäiset ovat Nuupin nuorimmaiset lapset Gimmie's-kissalassa. Ihania pieniä Ruusuja !
Tällainen söpöläinen neiti olisi vielä sijoituskotia vailla. Yhteydessä voi olla allekirjoitaneeseen jos kiinnostuu. :)

Ja lopuksi vielä terveysasiaa:
Penniltä operoitiin lapaluun päähän ilmestynyt "patti". Se osoittautui hyvänlaatuiseksi rustokasvaimeksi, ei hätää siis. Penneli toipui tapansa mukaan nopeasti, tosin veli musti valkoinen yritti kovasti avittaa nuolemalla haavaa aina kun silmä vähänkään vältti.
Tessu-pennun toinen palli seilaa huolettavan ylhäällä. Välillä sitä ei tunnu ollenkaan ja parhaimmillaankaan se ei ole paikallaan. Voi Tesu. :(

Kesän ehkä paras uutinen on kuitenkin se että Mytylle löytyi vihdoin sopiva ruoka! Se syö nyt Hill'sin ddtä kuivana eli riistaa ja vihreää hernettä.
Tältä kaula näytti vielä heinäkuun puolessa välissä. Tuolloin siis oltiin syöty vastaavan pöperön purkkiversiota jo hetkenkin. Sen aikana ihovaurioita ei tullut enää lisää mutta entiset eivät silti parantuneet kunnolla.

Hetki kuivaversioon siirtymisen jälkeen kaula näyttää tältä: 
Ei kummoinen kuva yksin kuvattuna mutta ihon tilasta tuosta sentään saa käsityksen. :)
Ja sitten ei kun back to work ja treenaamaan !
Maanantaina olikin poikkeuksellisesti tokopäivä. Niina veti hakutreenit (kiitti Niina!) joten minä pääsin Jessica Svanljungin tokokoulutukseen.
Mustilta katsottiin seuraamista, luoksetuloa, jääviä ja paikallaanoloa.
Seuraamisesta: ajoittain edistää. Voi kokeilla kieltävää äännähdystä kun on huonossa kohdassa ja nopeita stoppeja. Lisäksi paljon käännöksiä vasemmalle ja kehuja kun tekee oikein niin että seuraaminen kuitenkin jatkuu.
Luoksetuloa ihan loppuun asti voi tehdä kierroilla. Musti ei tuota tajunnut ollenkaan, putkiaivouros kun on mutta eiköhän se siitä kun hinkataan. Tuolla saa erilaista treeniä muuten aika suoraviivaiseen liikkeeseen. Liikkurin kanssa olisi treenattava enemmän, Musti nytkähti liikkurin käskystä.
Jäävät kohtalaisia, saisivat olla nopeampia. Paljon toistoja itse peruuttaen ja palkka vaan niistä tarpeeksi nopeista.
Paikallaanolo (makuu) mustimainen, nuuski ja pyöritteli päätä ja vaihteli lonkka-asentoa. En tykkää tuosta, Musti ei "suorita" vaan makailee. Voi kokeilla joko päätä maahan (tykkäävätkö pk-puolella?) tai sitten nami eteen ja koira kyttäämään sitä. Kokeilen varmaan tuolla namilla. Muista sanoa namisana myös kisoissa (esim ei ota tms).
Otettiin myös lyhyt istuminen, meni pari kertaa maahan kun seisoin n. kymmenen metrin päässä sen edessä. Istumistahan ei ole juurikaan tehty.
Musti oli aika kivassa vireessä. Eka seuraamispätkä oli huono, muuten oli hyvää tekemisen makua koko ajan.
---
Tiistaina eläinlääkäri-ilta. Koirat mukana ja toimenpiteissä meni sen verran aikaa että käytiin lenkillä plus katselemassa mahdollista uutta hakutreenipaikkaa sillä välillä.
Mutta Mytty. Iho-oireilu on siis mennyt päivä päivältä radikaalisti huonommaksi alkaen about viime perjantaista. Ab lopetettiin sitä edeltävänä sunnuntaina, maha oli niin sekaisin että sitä ei enää ollut järkeä syöttää. Kortisonin puolittamista (1/2 tabl joka toinen päivä) yritettiin mutta nyt palattiin takaisin jokapäiväiseen kun kutina yltyi selvästi.
Mytystä otettiin lekurissa pari koepalaa ihosta (suljetaan ainakin autoimmuunisairaudet toivon mukaan pois) sekä tehtiin allergiatestit. Noista lisää parin viikon päästä kun saadaan tulokset.
Myös ruokaa muutettiin. Royal Caninia ehdittiin syöttää reilut kolme viikkoa ja nyt luovuttiin siitä koska oireilu paheni yllättäen paljon. Nyt kokeilussa Hill's d/d eli peuraherne. Jos se olisikin ollut rc:n riisi kun allergisoi ? Tiedä häntä mutta nyt kokeillaan tuota. Samalla vaihdettiin kuivasapuskasta purkkiruokaan että saadaan mahdollinen varastopunkkialtistus myös pois.
Edelliskerran tuloksista tuli viimeinen eli sienitesti, oletetusti sieltä ei löytynyt mitään.
Voi Mytty-nyttynen. :( Kyllä tämä on kurjaa.

---
Torstaina agitreeni, koutsaamassa Ville Liukka. Kivat treenipätkät - ainakin paperilla. No, käytännössäkin varmaan mutta jostain syystä minä olin niin huono että meinasi parku tulla. Vakavasti, voisi harkita siirtyvänsä lajien pariin joista osaa edes vähän.
Viikonloppuna agilityn sm-kisat Tikkurilassa. Jouduttiin Mustin kanssa ATD:n joukkueeseen ja joo, ei olisi pitänyt suostua kuten vähän silloin arvelinkin. Rata oli huiman vaikea, etenkin vihreille meille. Hyllytettiin heti alussa ja meno oli muutenkin aika kaoottista. Nauhalta katsellessa näkyy siellä joku paikka onnistuneenkin mutta hyllyjä en kehtaa edes laskea. Ei enempää tuota lajia meille ikinä.
Sunnuntaina paikalle rennommin ilman koiraa. Huippupäivä, paljon hyvää seuraa ja lähes tauotonta agilityn seuraamista. Maksifinaalissa useampikin aussie, onnea kaikille onnistuneille ! :)
Sairaan hieno laji mutta itselle ja omille hermoille voisi tosiaan olla hedelmällisempää pysyä ihan vaan katsomon puolella.
Maanantaina vapaapäivä töistä, toipumista reissusta. Tai sitten ei, riittihän tuossa vilinää ilman palkkatyötäkin.
Aamupäivällä eläinlääkäriin, mukana kissilapset ja Peppi-mummo. Lapsosille rokotukset ja läpitsekkaus, kaikki kunnossa. Käyttäytyivätkin oikein nätisti mutta mitäs noilta muuta odottikaan, sen verran kivaluonteisia ovat koko kööri. :)
Peppi tutkittiin kanssa päällisin puolin läpi. Sydän edelleen ok eikä mahassakaan tuntunut mitään ylimääräistä. Puhuttiin ajoittaisesta suht harvalukuisesta mutta rajusta oksentelusta ja päädyttiin tökkäämään mummoon kortisonipiikki. Lisäksi mukaan Cartrophen-kuuri etujalan ontumista ja uutena löytynyttä vasemman lonkan aristamista parantamaan. Toivottavasti tepsii ja mummolla on vielä monta hyvää vuotta edessä.
Päivä kotihommia (mitä, niitäkin pitää joskus tehdä) ja illalla hakutreeneihin.
Mosabacka, keskilinjaa joku vajaa 150 m ? ja syvyyttä yritettiin ottaa n 70 m. Taidettiin about onnistuakin. Treenin aiheena siis vähän ylisyvät pistot, jokunenkin koira kun tuntuu viime aikoina vähän lyhentäneen pistojaan.
Ensin Musti joka oli ihan super. :) Meni suoraan ja löysi kaikki neljä maalimiestä aina ekalla lähetetyllä pistolla. Ei siis kaikkia samalla kuitenkaan. Paikansi taas tosi kauan useammallakin mutta ei luovuttanut. Kivat ilmaisut, kolmosen koiralle kolmella jaollisia sarjoja. ;) Kuljetuksetkin aika hyvät, koira vähän poikki helteestä eli sikäli hallinta kai helpompaa. Loppupalkaksi lanseerasin taas ruoan jälkeen pallon, nyt se kiinnostikin kunnolla. Pentunahan heti ruoan perään leikkiminen oli tuolle vaikeampaa.
Frescolle sama. Parille ekalle kaksi lähetystä, teki sikasiistit pistot mutta meni vaan vajaa 50 m eikä saanut hajua kaukana olevista maalimiehistä. Lisäksi vasemmassa etukulmassa sen oli vaikea edetä metsästä pellolle. Lopussa koira aika poikki mutta ilmaisut edelleen hienoja.
Hyvä pojat !
Tiistaina toko Järvenpäässä. Toimintapisteinä tehtiin ruutua (ok), kontaktia (ok), paikallaanmakuuta (vähän väänteli itseään hetkittäin, tuohon pitäisi saada enemmän tekemisen makua eikä makoilua).
Sitten hetki lepoa ja yksittäisliikkeet. Tsekattiin seuraamisen tila, paranemassa. Ei edistä enää niin paljoa ja Riitta tykkäsi että kokoaa ja kantaa itsensä nyt paremmin kuin kaksi viikkoa sitten. Pitäisi vaan treenata noita pikkupätkiä nyt enemmän, samoin kun käännöksiä jotka olivat tänään toooosi löysiä. Toisena liikkeenä ruutu. Pallolla meni hyvin, ei vaan yhtä lujaa kun yleensä. Ilman palloa meni etukulman merkille josta korjasi itsenäisesti keskelle, hyvä.
Lopuksi vielä itsenäisesti paikkamakuu ihanaisen cockerin kanssa (pari piippausta, vääntelyä) ja tunnaria. Opettamattomassa tunnarissa hakee edelleen oikeaa väärien kasan takaakin ja palastelee kapulan ihan totaalisesti. Loppuaika opeteltiin pitämistä, Musti oppi ettei koske hampailla vaan pitää kapulaa heilumassa kielen päällä samalla kun läähättää. Great ?
Järvenpäästä siirryttiin Tuusulaan jossa Fresco sai demota BH-liikkeet VAPEn BH-kurssilaisille. Päästiin läpi. ;D
Seuraamisessa alussa intopärskimistä ja vähän keulimista, muuten aika hyvä. Jäävät oikein mutta saisivat olla nopeammat. Luoksetulo Frescoksi ok, perusasento jäi vähän vajaaksi. Ukko oli innoissaan kun pääsi tekemään. :)
Keskiviikkona vapaailta tai siis ei sovittuja treenejä. Lähdettiin kuitenkin vähän metsän puolelle jossa esineruutu. Mitat ehkä 60 x 25 m, molemmille pojille kolme esinettä. Kaksi takakulmissa ja yksi ehkä 15 m takarajalta. Mustille vähän isompaa ja Frescolle vaikeaa pientä.
Ensin Musti. Etsi tosi kivasti, tosin pariin kertaan kävi iiison kaarroksen ruudun ulkopuolella. Ei juurikaan tule takaisin ilman esinettä. Yksi luovutus sikahuono, jäi jäystämään parin metrin päähän. Menin puun taa piiloon :D ja aikansa touhuttuaan Musti älysi luovuttaakin esineen. Kaksi muuta luovutusta parempia.
Frescokin oli pätevä. Kaksi esinettä nousi ihan lennossa, kolmatta etsi muutaman minuutin. Luovutukset hyviä.
Sitten tarkkuusetsintää, eka kerta tähän vuoteen. Fresco toimi hienosti, meni suoraan esineelle ja toi käteen. Mustinkin kanssa kokeiltiin joku kymmenisen toistoa. Hiffasi kyllä nenänkäytön nopsaan mutta treeniä tuohon toki tarvitaan. En oikein tiedä miten sen opettaisi ilmaisemaan. Ottaisi luontaisesti esineen suuhun mutta toistaiseksi käskin maahan. Mustille maahanmeno voisi ainakin nyt sopia paremmin, se kun ei vielä osaa pitää esinettä nätisti.
Kotipihalla vielä tottista. Mustille seuraamispätkiä, paria askelta ja vähän pidempääkin. Enimmäkseen asento ihan kiva, välillä yritti taas edistää. Käännökset ihan sikahuonoja. Pallolla parempia kuin namilla. Lisäksi jäävät (ok), luoksetulo (jäi vähän kauas) ja eteenmeno (edistää hurjana valmistelevassa osuudessa).
Frescolle jäävät ja eteen, ihan normaalisti.
Etsi kuvasta kissa: 
Pieni vinkki, se näyttää tältä: 
Torstaina agitreenit, kouluttajana Timo Liuhto. Kiva pieni radanpätkä joka näytti ja tuntuikin näennäisesti helpolta kunnes alettiin hioa sekunneista kymmenyksiä pois. Voi elämä, kuinka vaikeaa voi olla tajuta mitä tarkoittaa koiran puoleinen käsi ? :D
Perjantaina Mytyn lekuri CatVetissä iho-oireilun takia. Mytyllähän on verestävää kutisevaa rupea korvien alla ja kaulassa sekä pientä näppyä muuallakin kropassa. Tulos se mitä arvelinkin eli mitään varmaa ei voitu sanoa mutta vahva epäily allergiasta. Ruokana kokeillaan jatkossa pelkästään kuivaa Royal Caninin Hypoallergeniciä ja toivotaan että se tepsisi ja iho paranisi. Lisäksi otettiin ainakin sienitesti josta en kyllä kummoista apua odota. Tässä tilanteessa sieni voisikin olla melkein helpottava vastaus. ;)
Mukaan lekuriin pääsi myös Nuupi joka aamulla alkoi yllättäen oksennella paksua limaa eikä mikään pysynyt sisällä. Sillä todettiin nielutulehdus johon ab-kuuri.
Lauantaina ATD:n järkkäämä ylempien luokkien tokokoulutus, kouluttajina Angelica Leiman, Sirke Viitanen ja Mari Leiviskä. Me Mustin kanssa nyt ei olla ylempiä luokkia nähtykään mutta kun sinne kuitenkin joskus tähdätään niin päästiin mukaan.
Alkuun luento, tuttua mutta ah niin tärkeää asiaa. Muistiinpanoja ei sen enempiä tullut tehtyä, sorry. Eli omassa päässä vaan ovat (ja toivon mukaan pysyvätkin) nuo asiat.
Sitten koirain kimppuun. Joka koiralle oli aikaa puolisen tuntia, kymmenisen minuuttia per kouluttaja siis.
Ensin katsottiin Ansun kanssa Mustin seuraamista. Paikka on nyt paljon parempi. Hyvänä huomiona se että sitä omaa vasenta kättä pitäisi alkaa häivyttämään selän takaa. Ennen palkkausta poistu itse seuraamisasennosta. Ja vasemman tassun siirtoon perusasentoihin tulossa voi puuttua jos haluaa, ei paha kuitenkaan.
Marin kanssa katsottiin ruutua. Ongelmia ei tullut eli jatketaan vanhaan malliin. Otettiin myös muutaman kerran liikkeen loppuosa mitä Musti ei vielä osaa. Leluksi vaikka narulelu jonka koira saa alussa napata vasemmasta kädestä. Enemmän apuja !
Sirken kanssa aiheena oli nouto ja pureskelu. Tavan kapulaa Musti ei pure enää niin pahasti kun ollaan luovuttu pitämisrumppauksesta mutta tunnari menee ihan pirstoiksi. Tuota kannattaisi ehkä työstää kuitenkin tavan noudon kautta että saisi ensin siihen määrätietoisemman ja nopeamman palautuksen. Vauhtinoutoja siis. Mustille näkyi olevan tosi vaikeaa pudottaa kapula eli kapulan arvoa pitäisi vähän alentaa ja lelu saada tuossa paremmaksi. Ei kun tekemään.
Koulutus oli ihan loistava, luennosta ja toisten koirien seuraamisestakin sai tosi paljon irti. Ja ajoituskin oli hyvä, päästiin juuri ennen ukkosta alta pois.
Musti teki hommia kohtuukivasti vaikka paikalla oli myös juoksuinen iiiihana Step. Ja ne mitä tuo ei tehnyt, eivät johtuneet Stepistä vaan yleisvireestä joka minusta saisi olla parempi. Pidetään silti mielessä Sirken puheet nuorista uroksista, ehkä se sieltä tulee se täydellinen keskittyminenkin joskus.
Vaikuttikohan tuossa paikkakin ? Tutuissa paikoissa ja porukoissa keskittyy kyllä vähän paremmin.
Sunnuntaina Nummelaan hakukokeeseen kera poikain. Tai Frescohan tuolla vaan osallistui, Musti sai vielä tyytyä nuuskimaan kisatuulia.
Tuomareina Päivi Nietosvaara (ukot) ja Kimmo Simula (esineet ja tottis).
Ilma sateinen, lämpöä joku 15 tai vajaa, tuuli vähän.
Aamu alkoi esineruudulla. Me arvottiin itsellemme numero kolme joka aloitti voittajaluokan koirat eli eipä tarvinnut paljoa odotella. Ruutuun heti tallaajien ja kaatosadekuuron jälkeen.
Työskentely aika normaalia, jostain syystä vaan meni vas. sivulta ja takaa useamman kerran alueen ulkopuolelle. Ja pissi ! Kahteen kertaan, voi kääk ! Tuota F ei ole tehnyt treeneissäkään, saatika sitten kisoissa.
Esineitä nousi kaksi, jotain pehmeitä kankaisia pieniä juttuja. Kolmas (teipillä nippuun vedetty vyö) jäi ruutuun. Pisteitä 20, kiitos kuseskelujen.
Sitten ehkä vajaa vartti taukoa ja ukoille. Rata sama kuin kauden ekassa kokeessa eli kallion päällä sähkölinjojen alla. Eka pisto vasemmalle piikki mutta tarpeeksi syvä. Oikealle ei mennyt syvälle joten laitoin vähän matkan päästä uudestaan. Ja onneksi laitoin, ukkohan se siellä.
Toinen ukko puulaatikossa vasemmalla jossain 150 metrissä ja toinen lähellä kolmeasataa oikealla, ehkä 20 m keskilinjasta. Ilmaisut ok paitsi kakkosella pätki jostain syystä. Pisteet 10 - 9 - 10. Työskentelystä meni pisteitä, risteily oli taas aika onnetonta eikä tyhjien pistojen syvyys alkuunkaan riittävä. Kiva tuomari kuitenkin, keskittyi olennaiseen.
Maastopisteet kaikkiaan 181 eli tottiksesta pitäisi saada 89. Tiukille vetäisi tällä treenimäärällä eli en jaksanut enää oikein jännittääkään.
Tottiksessa parina luotettava vanhempi sakemanniuros jonka kanssa on kisattu usein ennenkin. Ei siis tarvinnut ainakaan jännittää päällekarkauksia tai muita epäasiallisuuksia.
Odoteltiin kentällä jonkun aikaa ja päästiin onneksi suorittamaan sateettomana hetkenä.
Fresco teki liikkeet ensin. Liikkeestä istumisen seisoi. Treenin puutetta lie tuo, Frescollahan on yleensä tosi varmat jäävät. Liikevirheitä ei onneksi muita, itseltä tosin kaksi ylimääräistä (ja vielä ihan turhaa) käskyä seuraamisessa ja eteenmenon maahanmenossa, hyvä ohjaaja. Tuomarikin sanoi että ohjaaja se yrittää vähentää pisteitä ihan tosissaan.
Loppupisteet eivät jännittäneet, tykkäsin itse että mokia tuli sen verran ettei riitä millään. Vaan siitäkös riemu repesi kun tuomari sanoi pisteet 89 !
Eli Frescoa voi jatkossa tituleerata nimellä FI TVA KVA HK3 BH Delta River Buffalo Track. Sikaupeaa. :D Myös tottisparista tuli KVA, hieno koepäivä siis kaikkiaan.
Nyt funtsaillaan varmaan muiden lajejen alempia luokkia noin niinkuin koemielessä. Frescon jalkahan on poikkeuksetta kestänyt hakukoepäivät täysin ongelmitta mutta itseä mietityttää vähän kunnon tekeminen niitä varten ja etenkin fillarointi sen taannoisen parin päivän ontumisen jäljiltä. Taidetaan jatkossa lyhentää fillarilenkkejä ja tehdä niitä vaan sen takia kun se on koiran mielestä niin sikahauskaa.

"Penni"
s. 11.2.2001, narttu
Dancing Skies Coyote Star x Dancing Skies Sunny Horizons
Penni KoiraNetissä

"Musti"
s. 13.3.2008, uros
FI TVA KVA HK3 JK1 BH Delta River Buffalo Track x BH TK2 Ardiente Perrito Bendita
Musti KoiraNetissä