Musta Pii (s. 17.11.2000) tuli meille Tanskasta vuoden ikäisenä. Se asteli sisään ja oli heti kuin kotonaan. Aikuisen sopeuttaminen kissalaumaan ei välttämättä aina ole helppoa mutta Piin kaltaisen itsevarman kissan kanssa ei tullut mitään ongelmia. Pii ei ole sylikissa tai erityisen seurallinenkaan. Se tulee rapsuteltavaksi kun haluaa muttei varmasti syliin eikä tahdo itseään nostettavan yhtään.
Näyttelyissä käytiin Championiksi asti, sen jälkeen ei olla käyty. Kastraattiura piti polkaista käyntiin viimeisen pennun jälkeen mutta Pii otti ja lihoi välittömästi leikkauksen jälkeen sellaisiin mittoihin että näyttelyistä voidaan nykyään vaan haaveilla. Laihdutusta yritellään pikkuhiljaa mutta vähän hankalaa tuo tuntuu olevan.

Piillä on ollut peräti viisi pentuetta, enemmän kuin meillä kenelläkään muulla. Tuohon perusteena on ollut se että se on ollut täysin terve ja erinomaisen hyväluontonen sekä hoitanut pentunsa aina moitteetta. Tuollaista sukua kannattaa jatkaa.
Ensimmäinen oli Tassulähteen J-pentue, valkoinen Igor (T Joonatan) ja musta Pimu (T Joutsenlaulu). Igorin jälkikasvusta puhuttiin jo Pepin kohdalla eli "Igor (Tassulähteen Joonatan, BRI w 63) on jatkanut sukua neljän pentueen verran joista meille kotiin muutti Simppa (CH Moonface's Donna, BRI w 62) sekä sijoitukseen oma kasvatti Siiri (IC Tassulähteen Xinnia, BRI a 23).
Edellisistä Simppa sai kaksi pentuetta, 2+2 pentua. Noista sukuaan jatkoivat Helmi (IC Tassulähteen Pilkkumi, BRI a) Ruusutarhan kissalassa ja Valo (Tassulähteen Valo, BRI ns 24 62) meillä Tassulähteen B2-pentueen verran. Meillä suku katkesi lukuisten FIP-menetysten takia harkitusti tähän.
Siiri-Sinitiikeri (T Xinnia) synnytti pari viikkoa sitten ainoan pentueensa, kolme sinistä tyttöä. :)"
J-pentueen Pimu meni sijoitukseen Sinisilkin kissalaan ja astutettiin Suomessa lainassa olleella hienolla lilalla Ikula van Safraenbergillä. Valitettavasti Pimu synnytti etuaikaiseksi sillä seurauksella että kaikki pennut kuolivat. Parin päivän päästä kuoli myös Pimu. Syyksi tuohon selvisi myöhemmissä tutkimuksissa FIP. :(
Pentu-Pimu: 
Piin toinen pentue oli Tassulähteen M-pentue. Pentueen kaksi mustaa ja kaksi sinistä pentua menivät lemmikeiksi kaikki. Pentueen isällä Ruusutarhan Dono Nerolla todettiin myöhemmin HCM jonka kanssa Mr. Nickson on onneksi ansiokkaasti elänyt nyt jo liki yhdeksänvuotiaaksi. Pennuilla ei ole todettu vaivoja sydämen suhteen.
Kolmas pentue oli Tassulähteen Oot, hienon hieno pentue niin luonteellisesti kuin ulkonäöllisestikin. :) Jatkoon valikoitui sininen naaras Lilli (T Okariina), joka meni sijoitukseen Sinisilkin kissalaan. Lillillä on tähän mennessä kaksi pentuetta, yksi Sinisilkillä ja yksi meillä. Meidän pentueessamme eli Tassulähteen ÄÖ-pentueessa on kaksi pentua, joista valitettavasti Armilla (T Öinen Armi) on knikki hännässä. Sukua jatkaa tuosta huolimatta velipoika Mörkö (T Ähäkutti) jolle syntyi meille kaksi pentuetta marraskuussa 2010. Näistä odotetaan paljon, Mörkö on melkein täyden kympin kissa kuten emänsä ja isoisänsäkin. :)
Lillille on toivottavasti vielä jälkikasvua odotettavissa, ainakin näin haaveilen.
Kuvankaunis Lilli: 
kuva: Heikki Siltala
Neljäs pentue oli edellisen toisinto, Tassulähteen Q-pentue. Kolmesta pennusta sijoitukseen meni musta Qipri (T Qipri) joka myöhemmin sai pentueensa (Tassulähteen T) punavalkoisen Ludden (DK*Paludan's Ludvig) kanssa. Valitettavasti pentueen naaraalla oli lattarinta jonka takia poistin myös sen veljen jalostusajatuksista.
Piin viimeinen pentu oli Sorkku (T Sydänsiru). Sorkku oli tarkoitus jättää omaan kasvatukseen mutta loppujen lopuksi se ei viihtynyt laumassa ja muutti ainokaiseksi Helsinkiin.

Mutta Piin linja elää vahvasti Igorin ja Lillin lasten kautta. Tassulähteen D2-pentueessa uskaltauduin jopa pistämään nuo linjat yhteen, katsotaan mitä pennuista kehittyy. :)
Meidän brittikasvatus on lähtöisin Ruotsintuonti Pepistä joka siis edelleen löytyy suurimman osan Tassulähteen pentujen takaa. Peppi itsessään on hyväluoteinen, rauhallinen ja sosiaalinen kissa. Ollut terve koko ikänsä yhtä maksatulehdusta lukuunottamatta. Nykyään luonnollisesti nukkuu paljon mutta on edelleen ihan terävässä kunnossa. :) Nivelet vaivaavat vähän ja lihakset ovat jo aika kuihtuneet mutta toivottavasti mummo potkii tuossa vielä pitkään. Vähän omilla oikeuksillaan Peppi jo menee, meillä kun ei normaalisti kissoja passata mutta tuolle kannetaan eteen ihan mitä se vaan haluaa. Vähän ronkeliksi kun on ruvennut tämän vuoden aikana.
Tassulähteen brittejen kantavanhemmat Peppi (CH S*Kotofej's Butterfly BRI n 02) ja Onni (Jumiskon Talismani BRI d 03) pentuina: 
Näyttelyissä Peppi kävi Championiksi asti. Se ei itse ole mikään varsinainen esimerkkibritti varsinkaan päästään josta löytyy melkein kaikki mahdolliset virheet jossain mittakaavassa. Muuten Peppi on kohtuullisen rotutyypillinen, iso ja vahva naaras. Ja siis julmetun täysipäinen kissa. :)
Pepillä on kaksi pentuetta, Tassulähteen E- ja F-pennut. Yhteensä kahdeksan pentua. Molemmissa pentueissa joku pentu kalastettiin maailman leikkauksella eli Peppi steriloitiin toisen leikkauksen yhteydessä.
Peppi hoitaa omat ja varastetut: 
Pepin pennuista kotiin jäi valkokirjokilppari Fendi (CH Tassulähteen Fendi) joka ei valitettavasti sukuaan jatkanut vaikka kollin kanssa useamman vuoden elelikin. Fendi kuoli vatsan kasvaimiin v. 2006.
Sijoituksessa Pepin tytöistä olivat Essi (IC Tassulähteen Esmeralda BRI f) ja Fanni (Tassulähteen Frieda BRI g 02). Essi sai kohtutulehduksen pian astutuksen jälkeen ja steriloitiin. Fanni sentään synnytti seitsikkonsa marraskuussa 1999.
Peppi ja Fendi: 
Tästä Tassulähteen G-pentueesta jatkoon valikoitui valkoinen oranssisilmäinen Siiri (CH Tassulähteen Ginny).
Siiri jätti maailmaan kaksi pentuetta, Tassulähteen H-pojat sekä Tassulähteen N-pentueen.
Tassulähteen G-pennut: 
H-pojat jatkoivat molemmat sukuaan, Hiski teki Pirren (Tassulähteen Kukka, BRI a) ja Halla Tassulähteen J-pennut joista Pimu (Tassulähteen Joutsenlaulu, BRI n) meni sijoitukseen ja kuoli FIPiin ennenaikaisina syntyneine pentuineen. Pimun veli Igor (Tassulähteen Joonatan, BRI w 63) on jatkanut sukua neljän pentueen verran joista meille kotiin muutti Simppa (CH Moonface's Donna, BRI w 62) sekä sijoitukseen oma kasvatti Siiri (IC Tassulähteen Xinnia, BRI a 23).
Nuori Tassulähteen Joonatan:
Edellisistä Simppa sai kaksi pentuetta, 2+2 pentua. Noista sukuaan jatkoivat Helmi (IC Tassulähteen Pilkkumi, BRI a) Ruusutarhan kissalassa ja Valo (Tassulähteen Valo, BRI ns 24 62) meillä Tassulähteen B2-pentueen verran. Meillä suku katkesi lukuisten FIP-menetysten takia harkitusti tähän.
Siiri-Sinitiikeri (T Xinnia) odottaa ensimmäistä pentuettaan maailmaan ensi viikolla. :)
Mutta vähän takaisin päin. Siirin (T Ginny, älkää menkö Siireissä sekaisin) N-pentueesta Nova (CH Tassulähteen Nova, BRI a 03) meni sijoitukseen ja synnytti sekä Tassulähteen R-pentueen että kolme Sinisilkin pentuetta.
R-pentueen Milli (Tassulähteen Revontuli, BRI f 03) meni sijoitukseen ja synnytti Tassulähteen U-pojat joista Linus (Tassulähteen Uusi Kuu, BRI e 02) lähti Ruotsiin. Vastineeksi Linuksesta Suomeen palautui myöhemmin sen tytär Fia (British Dream's Lapponia, BRI g 02) joka meni sijoitukseen ja synnytti Tassulähteen C2-pennut joista sukuaan tulevat aikanaan jatkamaan Nella (Tassulähteen Citronella, BRI g) ja Minttu (Tassulähteen Cissinminttu, BRI a 03)
Milli (Tassulähteen Revontuli):
Lisäksi Tassulähteen sijoituskissaksi valikoitui Novan tyttärentyttärentytär Hetty (Sinisilkin Heinähattu, BRI f) joka oli emänä Tassulähteen A2-pentueelle josta kotiin jäänyt Minssu (Tassulähteen Alkulempi, BRI f) synnyttää esikoisensa marraskuussa. :)
Toivottavasti tuossa meni edes suurinpiirtein kaikki oikein eikä ketään unohtunut joukosta.

"Penni"
s. 11.2.2001, narttu
Dancing Skies Coyote Star x Dancing Skies Sunny Horizons
Penni KoiraNetissä

"Musti"
s. 13.3.2008, uros
FI TVA KVA HK3 JK1 BH Delta River Buffalo Track x BH TK2 Ardiente Perrito Bendita
Musti KoiraNetissä