Ei kovin briljantti treeni. Frescon kanssa liikenteeseen vasemmasta reunasta, koko vasen puoli ja oikean pääty tyhjää, oikean pitkässä "etukasassa" neljä maalimiestä suht lähekkäin. Haukutus 2-5 haukkua ja palkka.

Ensin lähetys vasenta reunaa aitaa pitkin. Koira meni ovellisille puumökeille, nuuskaisi ja alkoi huutaa. Edelliselle koiralle oli ollut maalimies tuolla ja ovi oli tarkoituksella jätetty kiinni. Ovi auki, koira huutaa. Toinen ovi, ei lakkaa. Yrittää hypätä piilon päälle, jatkaa haukkua. Mennään pois, tullaan takaisin, jatkaa haukkua. Pari kertaa noin. En halunnut jättää piiloa kun koira vielä kuvittelee että siellä on joku. Loppujen lopuksi päädyin kieltämään haukusta kaksi kertaa. Hiljeni eikä aloittanut uudestaan kun palattiin piilolle poismenon jälkeen.

Tyhjän etsintä meni hyvin, tarkasti paikat vaikka kävi välillä vähän turhan kaukana. Ensimmäinen piilo kaivossa, homma ok, löysi ja ilmaisi hyvin vaikka vähän mietin että miten lie kun haukusta on juuri kielletty. Toinen piilo puskassa aidan lähellä, meni ohi kun sai jo hajun seuraavasta. Ilmaisi seuraavan, palattiin vähän takaisin (minä selvästi takalaitaan kohden, koira nappasi hajun oikealta ja lähti sinne), homma ok. Viimeinen piilo päädyssä ok.

Maalimiehillä oli aika innokas, ainakin yksi joutui kieltämään tökkimisestä. Muista jatkossa sanoa että namit maahan etteivät sormet mene tai vaihda purkkeja sellaisiin josta koira saa namit paremmin. Vai innostaako pikkupurkista kaivaminen entisestään, hyvä asia ?

Lopuksi lähetin sen vielä valeilmaisupiilolle, meni nätisti ohi. Koira piiloon ja maalimies tuonne piiloon, lähetys ja nätti ilmaisu. :) Hyvä loppu.

Ilmeisesti haju piilossa oli ekalla kerralla vielä niin voimakas että koira innoissaan ilmaisi, oli ihan alussa ja lähetin suoraan sinne. Myös Justukselle tuli yksi valeilmaisu kaivolla. Mitä lie ilmassa. ;)