Ennen agilitya pikaiseen Ojankoon, Frescon kanssa kertaalleen pöydät ja pari kertaa merkille. Tehtiin entiseen malliin ja toimi hyvin, tosin kerran lähetettäessä merkiltä kauimmalle pöydälle lähti oikealle. Ei katso käsimerkkiä tarkkaan, lähtee kun käsi alkaa nousta ja käsky tulee. Olisi pitänyt opettaa niin että käsi nousee ja näyttää suunnan hetkeä ennen suullista käskyä ja koira saa lähteä vasta suullisesta.

Muutaman kerran myös jyrkkää aata. Vähän samaa ongelmaa kuin viimeksi, koira jäi kontaktilla liian ylös tai tuli ihan alas. Jatketaan harjoituksia. Aan jyrkkyyshän ilmeisesti muuttuu loivemmaksi joskus ensi vuonna joten kannattaako tuohon nyt kamalasti energiaa tuhlata ?

Ja seitsemältä sitten syksyn ensimmäinen halliagilitytunti, kouluttajana Tammisen Pekka. Fresco osalta suoratreeni oli helppo. Pari rimaa tippui vedättämällä, muuten meni hyvin. Toivottavasti saadaan vähän vaativampaa jatkossa. Treeniryhmästä reilu puolet suoraan alkeiskurssilta -06 joten toivottavasti kouluttajat löytävät radat jotka ovat kaikille sekä tehtävissä että haasteellisia. Täytyy kyllä sanoa että vähintäänkin mielenkiintoinen tuo ryhmäjako, mitä lie siinä haettu ?

Tehtiin itsekseen keppejä (toimi hyvin) ja aan kontaktia. Aalla meinasi tulla yli pysähtymättä mutta aina maahan asti, ei loikkia. Itse radalla puomin alasmenokontakti joka kerran hieno, ylösmenon loikkaisi jonkun kerran. Vaan tuohan meillä menee kategoriaan herran haltuun, osuu kun sattuu, ei varsinaisesti tee kontaktia tai tiedä edes sen olemassaoloa. Ei siis ole opetettu.

Pennin ja Brunon lenkki, meni kohtalaisesti. Hallilla oli aika rauhallinenkin vaikka ulkona oli jokunen koira mutta lenkillä kiihtyi pariin otteeseen ja pörisi vastaantulevalle koiralle. Muista panta mukaan noille reissuille !