Järvenpäässä Annen kera tokoilemassa.

Pennin kanssa aloitettiin ruudulla. Suurin hankaluus olivat myrskytuulessa lentelevät merkit. Homma toimi kohtalaisesti, pysähdykset voisivat olla vieläkin terävämmät. Intoa oli joten vauhti kohdallaan. Kerran hukkasi homman eli ei merkiltä tiennytkään enää mitä ruutu-käskyllä tehdään. Noitahan tuolle sattuu joskus, mistä lie johtuu ? Lisää treeniä sekä kokonaisuuteen että etenkin pysäytyksiin ja oikean paikan (ruudussa) hahmottamiseen.

Luoksetuloa, toimi hyvin. Pysäytys maahan suullisella käskyllä, treenitauon jälkeen on jäänyt käsimerkistä seisomaan. Suullisella toimii niin hyvin ja napakasti että saa olla nyt noin. Seuraaminen ok, rauhallisempaa kuin ennen. Käännöksiä ja niistä palkkausta selvästi lisää.

Paikallaolo istuen Kiddyn kanssa hyvä.

Frescon kanssa aloitettiin seuraamisella. Sen tapaan alku vähän epätarkkaa, piti huomauttaa että homma parani. Luoksetuloissa eka hyvä ja nopea, sen jälkeen hipsuttelua viimeisellä kolmanneksella. Noutojen palautuksen tavan hitaat, ei pahaa pureskelua kuitenkaan. Vähän kaukokäskyjen seisomisen alkeita, alkaa hiffata homman. Vapaana juoksentelusta seisomista ja maahanmenoa, varsinkin jälkimmäinen erittäin hyvä.

Paikallaolo Maggien kanssa hyvä.

Monen kuukauden treenaamattomuus näkyy kyllä, varsinkin Frescolla. Nyt taas vähän puhtia hommaan ja kisaamaan ensi kesänä. Voittajan liikkeet pitäisi ihan oikeasti aloittaa eikä vaan puhua siitä.