Anne kanssa tokoamassa. Pakkasta tälle talvelle huimaksi luokiteltava -9 ja näpit totaalisen jäässä joten fiilis ja motivaatio eivät olleet ihan korkeimmillaan. Pyörittiin kuitenkin parkkiksessa kolmen vartin verran, tulihan tuossa jotain tehtyä.

Pennin kanssa ruutua, välillä palkka ruudussa, välillä pysäytys. OK, kerran merkillä unohti mitä oli tekemässä. Pitää pohtia mistä nuo unohdukset oikein johtuvat. Pysäytykset edelleen löysiä, pitäisi heittää palkkaa enemmän eikä mennä lähemmäs palkkaamaan. Itsellä isoja ongelmia pysäytyksen ajoituksen kanssa. Pennille myös vähän seuraamista ja luoksetulo maahanpysäytyksellä, palkka siitä. Hyvä.

Frescon kanssa ruutua kuten aiemminkin. Palkka ruudussa, lähetys 10-20 metrin päästä. Homma ok, kerran kipitti yhden merkin yli. Pieni keltainen lelu palkkana eli ei nähnytkään sitä kovin kauas. Muutama luoksetulo vinkulelulla, himmaa lopussa. Kunnon kuuri tuohon olisi paikallaan.

Nyt parin viikon tauko maanantaitottiksissa (vaikka tuo nyt tiistaina olikin) joulun ja uudenvuodenjuhlinnan takia.

Poliisikissa röhii taas vähän. Pitää pohtia jos sen ab-kuurittaisi uudestaan. Se on vaan niin työlästä tuon nimenomaisen kanssa.