Olipa vaan mukava lenkki. Hermo ei edes yrittänyt kiristyä kertaakaan. :) Ärähtää piti koko lenkillä vain kerran kun oltiin juuri vastaantulevan auton valokeilassa ja Penni yritti hyökätä postilaatikon kimppuun. Hmm, kuulostipa tuo kummalliselta. Pennillä on siis tapana purkaa itseään käymällä puraisemassa postilaatikkoa ohikulkiessaan. Kovin usein sen ei kyllä anneta tuota toteuttaa vaikkei ole laatikoihin vielä vaurioita saanutkaan aikaan. Samaa se harrastaisi mielellään paikallaan seisovien autojen renkaiden kanssa, käy ravistelemassa vähän jos annetaan. Liikkuvat autot eivät kiinnosta.

Ei Penni vielä normaali remmikulkija ole mutta näköjään parhaimmillaan homma voidaan vetää kokonaisuudessaan läpi ilman kaaosta. Tosin täytyy sanoa että kaikki lenkin varrella pihoissa haukkuvat koirat sattuivat tällä reissulla olemaan sisällä joka helpotti hommaa suuresti, nuo viimeistään vetävät Pennin kierroksille.

Keli sen sijaan ei ollut kovin kiva. Vettä oli tullut edellisenä yönä sen verran että kaikki tiet olivat peilijäässä. No, nastat alle niin kyllähän siellä pystyssä pysyi kun ei liikaa kiirehtänyt.

Illalla tunnarikapulanpitoharjoitukset sohvalla. Varsinkin Frescon osalta homma meni hienosti, ei purrut yhtään. Nosti myös kapulaa lattialta erittäin siististi. Hieno poika !

Yöllä tuli nukuttua huonosti, Qipri heitti herätyskellona toimivan kännykän alas yöpöydältä kolmen maissa enkä saanut enää sen jälkeen oikein unta. Ihme otus tuokin, viskoo menemään kaiken kelloradioa pienemmän.