Köhät toivon mukaan köhitty tältä osin, Pennikin on ollut perjantaista asti yskimättä. Sillä pöpö oli onneksi vielä helpompi selättää kuin Frescolla. Viikonloppu tehtiin jo ihan normaalia metsälenkkiä jossa tunnetusti vauhtia riittää. Ihan oman porukan kera kyllä vielä ettei vaan tartuteta ketään muita. Kivat ilmat kun oli vähän pakkasta ja paikat jäässä, pysyivät koiratkin puhtaampina. Vaan su iltana palattiin taas arkeen vesisateen myötä.

Tilkku-pentu on ihana, iso persoona. :) Jäisi taatusti kotiin jos ei olisi jo luvattu muualle. Vaan hyvä noin, kastraattimummoja kotona on jo sellainen läjä että seuraava tulokas saisi kernaasti olla ihan kasvatuskissa.

Sorkun "allergia"oireet näkyvät hävinneen. Ruokaa tms ei ole muutettu.