Tai oikeastaan nuo ovat kyllä Pikku-Rikuja. :) Eli kaksi creme van -väritteistä pikkukissaa syntyi aamulla. Synnytys oli tosi rankka ja vähän erikoinenkin. Avautumisvaihe alkoi näkyvästi eilen illalla ja jatkui yhdeksän tuntia ennen ensimmäisen pennun syntymää. Kissa oli niin tosissaan olevan oloinen koko tuon vaiheen ajan että en oikein tiennyt onko varsinainen synnytys jo käynnissä vai ei. Illalla tuli myös veristä vuotoa. Noin se luonto osaa yllättää näin 20 synnytyskokemuksen jälkeenkin.

Kohdussa oli poikien lisäksi kaksi kuollutta pentua. :(  Toinen ei ollut kehittynyt normaalisti joten verinen vuoto saattoi johtua siitä.

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Milli on kovin ponteva emo, vahtii pentusiaan viimeisen päälle. Ja sietää noita vahtiakin, ovat ihan syötävän söpöjä. Tyttöä toivoin mutta eiköhän se suku jatku noillakin. Pääasia on että koko perhe on kunnossa ja pennut syntyivät omin voimin ilman eläinlääkäriä. Meillä kun on ollut synnytysongelmia ihan liikaa. Miksi, en tiedä. Erilinjaisia naaraita, erilaisia ongelmia. Huonoa tuuria ?

Kamera reistailee joten kuvia söpötyksistä ei ole luvassa vähään aikaan. Tässä sen sijaan Anna Lydigin ottama kuva komeasta Riku-isästä. Pennut ovat siis kohtalaisen saman värisiä, tosin vielä vähän enemmällä valkoisella.

456601.jpg