Hakutreenit Jusslassa. Sopivankokoinen pieni porukka paikalla.

Frescolla eka maalimies vasemmassa etukulmassa josta myös tuuli jonkun verran. Lähti nätisti, puolessa välissä pistoa tosin alkoi risteillä poikittain. Hyvin kuitenkin piilolle, hyvä ilmaisu.

Seuraava maalimies toisessa etukulmassa jossa paljon kaatuneita kuusia ja aikamoinen ryteikkö. Kahdella ekalla lähti kiertämään rytöä ja ajautui liian pitkälle keskilinjan suuntaisesti eikä saanut hajua. Kolmannella laitoin viereisen tehtaan aidanvierustaa pitkin. Pää kääntyi juurakoiden kohdalla kunnes bongasi oikean välin jonne meni. Tuli vielä takaisin hiekka-alueelle ja kiersi toista kautta maalimiehelle. Hyvä ilmaisu.

Seuraavaksi tyhjä, hyvä pisto. Vähän kesti että tuli takaisin vaikka huutelin. Seuraava myös tyhjä, kävi ekalla yrityksellä taas keskilinjan suuntaisesti joten laitoin uudestaan.

Lopuksi vielä maalimiehet molemmilla puolilla. Vasen tosi hyvä suora pisto, oikealla kaarsi taas eteenpäin joten löytäminen kesti, ei kuitenkaan otettu välillä keskilinjalle uuteen lähetykseen. Viimeisellä ruokapalkan lisäksi lelu.

Hyvä perustreeni kaikkiaan tauon päätteeksi.

Treenejen jälkeen hain Jussilta kameran lainaksi pentujen kuvausta varten. Samalla pääsin näkemään Jonne-vauvan joka tapansa mukaan nukkui.

Koko iltapäiväksi mutsille jossa koirat juoksivat pihalla Jimin, Vilin ja Valtterin kanssa. Jimi siis veljen lapsi ja nuo muut mutsin naapurin. Ikää kolmikolla 3-6 v. Penni vähän väisteli vieraita lapsia, Fresco ei yhtään. Suhtautui tosi kivasti.