Ykkösten iltakisat Porvoon Kokonniemessä, tuomarina Anne Savioja.

Kivannäköinen rata jo ensikatsomalta. Lähtöön vein koiran vapaana, jätin ensin istumaan. Käännyin katsomaan parin metrin päästä, nyki sen näköisenä että käskin vielä maahan. Taas jokunen metri eteenpäin, tarkistus ja kehu. Vielä vähän eteen, odotin hetken ja kutsuin. Eli pysyi selkeästi kutsuun asti. :)

Kaikkiaan kivan sujuva rata, kerran vekkasi minun linjani yli ja yritti muurin sijasta putkeen mutta sain kutsuttua takaisin. Hyvät kepit ja kontaktit. Kaikkiaan jäi kerrankin radasta oikein hallittu yleisfiiis. :) eikä turhaan, tuloksena nopsa nolla jolla luokkavoitto ja siirto kakkosiin. Jossa sitten varmaan viivytäänkin tovi.

Frescon agiura pähkinänkuoressa:
Ensimmäinen startti ykkösissä oli Kouvolassa 12.3.2005. Sillä erää kisattiin reilut kymmenen starttia joista about puolesta hylly ja puolesta tulos luokkaa 10-30. Elokuussa tuota vuotta älyttiin jäädä vuoden treenitauolle jonka aikana pyrittiin kertomaan koiralle että esteistä mennään yli, ei läpi. Homma onnistui jotenkuten ja eka nolla tuli toisesta startista tauon jälkeen eli 26.8.2006 Järvenpäästä. Toinen nolla saatiin Kirkkikseltä kuukautta myöhemmin 16.9.2006 ja viimeinen siis nyt lähes vuosi ensimmäisestä. Yhteensä startteja ykkösissä kertyi n. 41 jos en ihan väärin laske. Ei ihan vähän mutta ei tuolla nyt lähelle ennätyksiäkään pääse.