Koko viime viikon loppu ja vielä maanantaikin meni koirain kannalta täysin levon kannalta kun itse olin kissanäyttelyssä ja pukuostoksilla. Eipä tuo tuntunut niitä vaivaavan, pihalla viihtyivät muidenkin aktiviteettien edestä.

Tiistaina sitten startattiinkin kohti Kausalaa johon Frescon kasvattaja oli järjestänyt paimennusmahdollisuuden. Mukana oli Frescon emä Java ja puoliveljet Echo ja Ice sekä ei-sukulainen Wanda, australianpaimenkoiria siis kaikki.

Fresco on nähnyt lampaita muutaman kerran nuorempana, nyt pariin vuoteen ei ole tehty tuolla saralla mitään. Taitavasti poika silti homman hoiti tumpelosta ohjaajasta huolimatta. Se tekee intensiivisesti töitä, pitää luontaisesti suht kivan etäisyyden lampaisiin eikä pyri puremaan tai pöläyttelemään lainkaan. Hyvä Rekku !

Lisää kuvia tulossa johonkin päin nettiä jossain vaiheessa kunhan ehdin noita siirtämään, tuossa yksi maistiaiseksi.

Illalla vielä Maunulaan Sarin pitämälle tunnille agiloimaan, mukana molemmat koirat. Penniltä taas kohtuukelposuoritus treenimäärään nähden, kepit pykivät. Sisään itseasiassa meni jopa oikein mutta lopetti sitten kesken.

Frescolla oli väsyttävän päivän jälkeen vauhti ennallaan mutta kuuntelukyky tavallistakin huonompi eli siellä sitten pyörittiin mitenkuten. Vaan kai tuo olisi voinut pahempikin olla, rimoi kohtuuvähän. Keinun meni lentona kerran, jatkossa jo pysähtyikin.