Ennen agiin lähtöä tunnaria pihalla. Penni taas vauhdittamassa luovutusta eli ensin sillä pari noutoa ja hirveät kehut. Muisti taas tunnarinkin idean.
Sitten Fresco. Noudatin pari kertaa ruohikolta ja väärien kasan liepeeltä. Toi nätisti. Yhdellä kerralla jopa oli ottamassa väärää, nuuski, löysi ja toi oikean ! Kehuin ja aloin ojentaa palkkaa jolloin koiralle tuli joku ajatusvirhe ja se lotaisi koko käden suuhun voimalla. Hampaat kalahtivat luuhun niin kipeästi että ärähdin joka todennäköisesti vaikuttaa pehmopoikaan taas pitkään. Argh ! Noudatin vielä pari pulikkaa, toimi tosi varovaisesti ja hitaasti.

Illalla agiin. Treeniratana kohtuuhankala pätkä, kuljetuksia ja tiukkoja estevälejä muunmuassa. Pennin kanssa homma toimi sen tason mukaisesti. Nätit nopeahkot kepit kunhan sisällä päästiin. Hienot kontaktit, keinulta tosin tahtoi tulla ilman lupia pois. Kunnollisia pysähdyksiähän sille ei ole oikeasti opetettukaan. Yhdessä vaiheessa hyppäsi tassu edellä siivekettä päin ja satutti hetkeksi koipensa, kuntoutui kyllä nopsaan jolloin vielä jatkettiin vähän hommia.

Ja Fresco. Menihän se taas ihan lujaa. Hyvät kontaktit ja kepit, sisäänmeno tosin vaikea, sitä sai hinkata vähän. Kesti hyvin kepeillä minun etenemiseni. Tiukat estevälit vähän niin ja näin, kuljetukset jopa enimmäkseen onnistuivat.
Haltuunottoa täytyy ihan oikeasti alkaa parantaa, se ei toimi. Tulee kyllä kun en itse liiku ja vaadin tulemista, muuten ei.
Muutenkin tuntuu että Frescon kanssa on vähän löysäilty viime aikoina hommassa jos toisessakin. Pitäisi alkaa kasvattamaan vaatimustasoa ja katsoa että se oikeasti kuuntelee ja tekee kun jotain sanotaan.