Aamulla hammaslääkäriin, sitten taas koneelle. Muutama ohjelma suostui asentumaan loppuun asti eti eli homma etenee. Vanha konekin käynnistyi edelleen nätisti, sain sieltä talteen kaiken tarvittavan. Huh helpostusta, hetken luulin jo sunnuntaina että kaikki olivat mennyttä.

Tein Frescolle takapihan nurmikolle jäljen. Pituutta ehkä n 100 m, paljon erilaisia kulmia ja kaaria. Ei namia, lyhyet askelvälit. Neljä keppiä jotka kaikki nousivat hienosti ilman ylimääräisiä apuja. Muutenkin jäljestys sujui kivasti, koira ei rynninyt eikä hukannut jälkeä. Selvästi alkaa kärsivällisyyttä löytyä tuohonkin. :)

Tunnariakin alettiin vähän harjoitella etsimällä omaa kapulaa pidemmän ruohon seasta. Toi nätisti pureskelematta, vauhtia olisi kyllä saanut olla enemmän. Käytti kivasti nenäänsä.

Illalla Ojankoon raunioryhmän treeneihin. Joihin pääsi paikalle yksi ainoa ihminen. No, tehtiin telineitä minkä koira jaksoi, lämmintä on edelleen vallan riittämiin.
Fresco pääsi ennen tuota tottistamaan. Tottispuoli on ollut tauolla melkein koko kesän mutta ei näytä paljon menoon vaikuttaneen. Seuraaminen ok, kaikki jäävät asennot moitteetta. Luoksetulo hidas kuten yleensä. Eteenmeno hyvä, vauhtia voisi olla aavistus lisää. Hyppynoudot ok.