Alkuviikosta ei tehty mitään merkittävää, maanantaina säästeltiin vielä Frescon jalkaa ja jätettiin hakutreenit väliin, tiistaina käytiin jo remmilenkillä. Ja tänään koiruus liikkui koko päivän vapaasti ja normaalisti, ei epäpuhtauksia tai mitään. Eli kai se nyt kunnossa on. :)

Tiistaina tehtiin vähän tottista, sujui vallan erinomaisesti. Luoksetulotkin olivat erittäin nopeita, tosin palkkasin lelulla vauhdista ilman perusasentoa.

Ja tänään siis rauniotreenit. Iso porukka paikalla, kivat treenit taas. Frescolle valmiiksi kolme maalimiestä, palkkana iltaruoka viimeisellä. Lähdettiin vasenta laitaa kontrolloidusti, kuunteli kivasti ja meni mihin käskettiin kunhan sitä ei päästänyt huitelemaan liikaa omiaan. Eka maalimies keskialueen kelassa. Tavalliseen tapaan koira kelaan ilmaisemaan, ei ongelmia mihinkään suuntaan. Ilmaisun jälkeen lähti kivasti mukaan eikä jäänyt kuikuilemaan maalimiehen tai palkan perään.
Seuraava maalimies oikeassa takanurkassa kaivon pohjalla. Otti selkeästi hajun n 15 metrin päässä kaivosta, makuulle kaivon päälle ja ilmaisemaan. Erittäin hyvä ilmaisu.
Kolmas maalimies pitkän sivun puolessavälissä kelakaivossa ja pohjalla. Tarkensi kohtuupitkään (hyvä) mutta ilmaisu vähän katkonaista kun vaihtoi paikkaa kelan päälle ja taas alas. Haju tuli selvästi vahvimpana maanrajasta. Jossain vaiheessa jopa seisoskeli kelan päällä ja ihmetteli jotain ilmaisematta.

Ai niin, Fresco oli taas pitkästä aikaa syönyt kissojen kuivaruoat pöydältä työpäivän aikana. Aikoinaanhan se teki tuota säännöllisesti joka päivä jonkun aikaa. Sain sen joskus itse teosta kiinni (seisomasta pöydältä) eikä homma loppunut siihenkään ripitykseen. Sitten vaan eräänä päivänä reilu vuosi sitten (?) lopetti kunnes taas nyt aloitti.
Nyt tuo voi johtua siitäkin että saikun ajaksi pienensin vähän ruoka-annosta ja koira vaikuttaa aika nälkäiseltä.
Huomenna laitan ruoat kissanboksin perälle ja boksin pöydälle, katsotaan vieläkö Fresco raksut sieltä itselleen askartelee.
Tuo on sikäli jännä homma että muuten meillä koira eivät ota mitään luvatta pöydiltä, tuoleilta tai mistään muualtakaan lattiaa ehkä lukuunottamatta. Koirien omat ruokapöntötkin voi jättää päiväksi vaikka auki, siellä ei kuonoja käy. Ja nyt kun sanon näin niin tietysti ne tänään syövät kotona kaiken mahdollisen. :D