Torstaina käytiin pidempi remmilenkki ja lenkin jälkeen Fresco näytti taas ensin epäpuhtaalta ja sitten ontuikin muutama askeleen.
Perjantaina vielä arvottiin että päästäänkö sunnuntaina hakukokeeseen vai ei mutta päädyttiin loppujen lopuksi perumaan osallistuminen kun ei koira kuitenkaan täysin kunnossa ollut. Oli oikea ratkaisu, lauantaina käytiin vartin lenkki jossa F hyppäsi parin ojan yli ja epäpuhtaallehan se lykkäsi heti taas. Tuleehan noita kokeita ensi vuonnakin.

Sunnuntaina aloitettiin sitten viikon remmilepo again. Eli tylsää tiedossa itse kullekin.
Jalkavaiva (vasen etujalka tällä kertaa) juontanee juurensa viikon takaisesta puomilta tipahtamisesta. Toivottavasti menee levolla ohi.

Maanantaina tehtiin vähän tottista kotipihalla ja tiellä, lähinnä jääviä liikkeitä (kaikki jopa oikein) ja seuraamista. Nyt on hyvä hinkata perusasentoa ja seuraamista tarkemmin kun ei voi mitään paljon lennokkaampaa tehdä.

Ennen tottista käytiin piiiitkästä aikaa metsässä jälkimässä. Frescolle merkkaamaton jälki n 300 m, neljä keppiä. Mukavaa sammalpäällysteistä aukeaa metsää. Vanhennettiin jälkeä puolisen tuntia jonka aikana käveltiin poluilla Fresco remmissä ja Penni irti. Sivuhuomautuksena voin sanoa että tuo ei ollut niin kovin nautinnollista muiden kuin Pennin mielestä.
Mutta jäljelle. Alussa meno oli melkoista, sain jarrutella ihan tosissaan ja koirakin siksakkasi edestakaisin jäljen päällä. Rauhoittui kuitenkin lopulta ja viimeisen kolmanneksen meni kuin juna liina lähes löysällä. :) Kepit nousivat hienosti. Kerran hukkasi jäljen ja teki ylimääräisen pyörähdyksen mutta löysi itse takaisin jäljelle.

Ai niin, lauantaina käytiin faijan ja broidin perheen kanssa katsomassa Sirkus Finlandiaa. Olikin oikein viihdyttävä esitys hevosineen ja koirineen. Siitä onkin aikaa kun on sirkuksessa tullut käytyä.