Meidän raunioryhmän aussie Vili omistajineen oli tehnyt viime yönä todellisen uroteon ja mahdollisesti pelastanut miehen hengen.
Vilin omistajien seurueen tuttavamies oli humalassa hävinnyt illanvietosta ja sammunut metsään. Vili hänet oli sitten sieltä löytänyt ja ilmaissut. Ilman Viliä olisi voinut käydä hullusti, yöllä oli kuitenkin pakkasta. Tuolla juttu aussiepalstalla omistajan kertomana.

Koirahan on loistava eläin ja opetettuna osaa kyllä etsiä ja ilmaista. Nyt kun oli vielä treenattu syksyllä raunioryhmän kanssa kaupunkietsintää eli ihan samanlaista mitä Vili yöllä teki, saatiin omistajalle eväät kertoa koiralle mitä tehdään. Tämä johti tällä kertaa hienon hienoon lopputulokseen.
Hyvä Vikke ja Vili ! 

Itse kävin taas ihastelemassa kultaisennoutajan pentuja jotka olivat jo seitsemänviikkoisia ja menoa täynnä. Ihania kaikki kymmenen. :D

Omien koirien kanssa edelleen hiljaiseloa, aamulla käytiin metsässä Fresco remmissä ja muuten lähinnä oltiin. Lenkin pituus reilut puoli tuntia, jalka kesti kivasti. Vähän hierottiin, harjattiin ja leikeltiin kynsiä.