Raunioporukan kanssa Vantaalla teollisuusalueella kaupunkietsintätreeneissä. Kaikille koirille kolme maalimiestä, samat piilot. Lisäksi jalkakäytävillä kaksi esinettä.

Käveltiin koirien kanssa yksitellen "rata" (n 600 m ?) läpi koira liinassa ja valjaissa ja katsottiin miten ne reagoivat ihmisten ja esineiden hajuihin. Esineisiin toiset eivät reagoineet lainkaan, toiset ottivat suuhun ja toivat omistajalle. Maalimiehet löytyivät hienosti kaikilta. :) Tämä on mielenkiintoista treeniä, koira etsii valjaissa eikä sille välttämättä anneta alussa minkäänlaista käskyä. Silti nuo lähes poikkeuksetta älyävät mitä tehdään ja reagoivat maalimiesten hajuihin. Nytkin oli mukana koira jonka kanssa ei ole harrastettu etsintään juuri lainkaan, vaan muutamia näkölähtöjä raunioradalla. Mutta niinpä vaan tämäkin napsi kaikki maalimiehet ylös. :)

Frescon vuoro oli viimeisenä. Kävi tosi kuumana, alkumatkasta sain komentaa sen hiljaiseksi kun alkoi ihan räksyttämään. Painoi menemään liina soiden mutta malttoi kovassakin vauhdissa käyttää nenäänsä. Eka maalimies kallion päällä, tuuli meidän tulosuunnasta selän takaa. Fresco otti hajun kallion ohitettuaan ja alkoi haukkua jo tässä vaiheessa. En päästänyt kallion kohdalta ylös jalan takia vaan kierrettiin vähän takaisin päin ja noustiin sieltä.
Ilmaisun ja palkkauksen jälkeen jatkettiin matkaa. Otti nätisti esineen ja toi luokse. Seuraava maalimies mäntypuskassa tien oikealla puolella. Nousi hyvin tuokin. Samoin seuraava esine ja viimeinen maalimies joka makasi rakennuksen seinustan heinikossa vähän tien laidasta vasemmalle.

Kiva treeni, vaihtelua sekä koirille että omistajille. Ja tosiaan hienosti toimivat kaikki !