Agitreenit molempien (!) kanssa. Halusin kokeilla nyt vielä Fresconkin että kestääkö jalka vai ei. Agia lukuunottamatta ollaan viimeiset kuukaudet liikuttu ja treenattu ihan normaalisti ontumatta.
Kiva treeni, tein radan muutamaan kertaan molempien kanssa ja sitten hinkattiin vielä erikseen muutamaa teknistä kohtaa parilla eri tavalla. Jos ei muuta, ohjaaja taas ainakin oppi lisää.
Pennillä vähän ongelmia keppejen kanssa. Sisääntulokulma oli vaikea, siinä piti ehtiä auttamaan. Lopetti myös muutaman kerran ennen viimeistä keppiä. Tuossa pitää olla tarkkana eikä päästää sitä luistelemaan yhtään.

Illalla ja seuraavana aamuna Fresco ei mielestäni liikkunut ihan täydellisesti, joskaan ei selvästi ontunutkaan. Oliko ranne kipeä vai juoksiko se itsensä vaan maitohapoille ? Jälkimmäinenkään ei ole kaukaa haettu.
Kokeillaan vielä uudelleenkin mutta kuitenkin edelleen eletään siinä ajatuksessa että Frescon enimmät agit on juostu.

Ojangossa myös vähän tokoilua. Fresco on alkanut valumaan paikallaanmakuussa lonkka-asentoon. Nyt ei sentään liikuttanut jalkoja tai mitään muutakaan kun palasin luokse, tuotakin on tupannut vähän tekemään.
Muutama ruutu agin jälkeen, oli selvästi väsynyt mutta meni kuitenkin ok, tosin vähän rauhallisempaa vauhtia kuin yleensä. Ekalla kerralla kaarsi selvästi oikealle, ehkä viereisen esteen suuntaan ? Korjasi kuitenkin itse ennen ruutua, ehkä näki silloin lelun.

Kotimatkalla Frescolle n. 200 m jälki pellolle. Pellolla ei olla ikinä ennen jälkeä tuolle tehtykään. Alku oli vähän haparoivaa seilausta sinne tänne, kova tuulikin varmaan hankaloitti kun en jaksanut edes vanhentaa jälkeä yhtään. Loppuun kuitenkin päästiin ihan kunnialla, jarruttaa sai kyllä aika lailla koko matkan. Kepit (vaivaiset kaksi) nousivat varmasti.

Keskiviikkona oltiin talvikauden viimeisissä hallitreeneissä. Sikälihän tuo ei tee meille isoa muutosta kun kesälläkin jatketaan hallissa.
Tehtiin rataa, saatiin ratapiirros etukäteen ja kehitettiin sen pohjalta radat itse. Mukavaa ! Ja Pennin kanssa vallan onnistuttiin ja tehtiin ensiyrittämällä nolla. Tuo ei ole meille valitettavasti kovin tavallista treeneissäkään. Mutta nyt sujui hyvin kaikki keppejä myöten. Isoja kaarroksiakaan ei tullut mihinkään. Seuraavilla yrittämillä Penni oli vähän kisamoodissa ja keppejen suorituksessa oli ongelmia, tuli liian kovaa ja yritti lintsailla keskellä. Teki kuitenkin kun vähän keskusteltiin asiasta nätisti.
Ehdottoman kiva kaudenlopetustreeni, kiitti Anna ! Muutenkin kiitos koulutuksesta, viihdyin ryhmässä erinomaisen hyvin.

Musti-riiviö kiusaa isoja koiria (ja vähän ihmisiäkin) Kiteellä. Oli jo saanut vähän enemmänkin palautetta mm. siitä että aikuisen uroksen palleja ei ihan välttämättä kannattaisi purra. Vaan uskoiko tuo mitään ?

Kuvissa kasvattini Fanni (Tassulähteen Frieda). Väri on sinikilpikonna harlekiini (BRI g 02) ja ikää tulee marraskuussa 10 v.