Maanantaina piti olla hakutreenit mutta muutaman peruutuksen ja muun sotkun jälkeen päädyttiinkin Niinan kanssa jäljelle. Tallattiin jäljet toistemme koirille. Lämmintä ehkä vajaa parikymppiä, päivällä oli satanut eli metsä oli märkä.
Frescolla ajettiin noin tunnin vanha pitkä (kuvittelisin että oli ainakin sen puoli kilsaa, tosin voi olla että tuossa maastossa ei ihan arviointi pelannut) jälki jossa seitsemän keppiä. Nosti jäljen kohtuullisen kivasti, tosin ajoi ensin pari metriä takajälkeä. Maasto oli hyvin vaihtelevaa. Muutama pätkä oli ihan älyttömän tiheää matalaa kuusikkoa jossa oma eteneminen oli tajuttoman hankalaa. Koira kyllä painalsi normaaliin reippaaseen tahtiin. Lisäksi matkalla oli ojanylitystä ja suomaista maastoa.
Fresco ajoi nätisti, paljon ylimääräistä pyörimistä ei tullut. Kepeistä jäi yksi. Maaston takia jouduin pysäyttelemään sitä useasti, onneksi kestää tuon hyvin ja jatkaa jäljellä kun saa luvan.

Mustille kanssa noin tunnin vanha jälki, pituus ehkä 300 m ? Maasto helppoa avointa sammalmetsää. Alussa purkki, sitten kolme keppiä ja taas lopussa purkki. Annoin sen ajaa melkein koko jäljen liian löysällä liinalla joka ilmeisesti aiheutti sivuttaista pomppimista sinne tänne. Lopussa otin liinalla reilun tuen jolloin pentu eteni kuin juna. Jotain tuli siis taas opittua.
Rasiat Musti ilmaisi nätisti, kepeillä kävi kyllä maahan mutta ei taida vielä tajuta varsinaisesti miksi vaan menee maahan kun jarrutan ja pentu haistaa jotain.

Kiitti Niina, hyvät jäljet. :) Erityisesti Frescon, itse laiskana ei tule tallattua noin vaikeaan maastoon kun tietää että siellä pitää vielä koiran perässäkin roikkua. :D

Tiistaina yllätys yllätys, jälkeä ! Terhin kanssa tällä kertaa ja Mosabackassa. Ilma hiostava, ei tuulta, lämmintä parikymppiä. Paikkavalinta oli sikäli epäonnistunut että yhdellä metsäkaistaleella oli käynnissä ilmeisesti suunnistuskisa ja muutenkin paikalla oli väkeä kuin pipoa. Ja jokainen jälkeä harrastanut tietää että tästä voi seurata ongelmia. Tällä kertaa ongelmat kohdistuivat lähinnä alueelle jossa oli Terhin koirien jäljet, Frescon ja Mustin säilyivät kai sotkemattomina.
Frescolle reilun tunnin (?) vanha jälki, pituutta ehkä reilu 300 m. Maasto vähän soista, suopursut haisivat jonkun verran. Seitsemän keppiä. Ei nostettu jälkeä janamaisesti vaan lähdettiin menemään suoraan kun koira sen melkein autolta bongasi. Ekalla kolmanneksella tuli yksi hukka, koira ajoi useamman kymmenen metriä väärään suuntaan ekan kepin jälkeen. Tuohon pitää kiinnittää huomiota ja jarruttaa entisestään kepiltä lähdettäessä ja katsoa että koira varmasti ottaa jäljen. Etsittiin jälkeä hetki hukan jälkeen ja koira löysi sen itse. Loppu sujui erinomaisen hyvin ja kaikki kepitkin nousivat.

Mustille vajaa parisataametrinen pätkä kahdella purkilla ja kolmella kepillä. Alku aikamoista poukkoilua kireästä liinasta huolimatta. Pitää alkaa hidastamaan entisestään ja katsomaan myös että pää pysyy alhaalla, nyt se nousi välillä turhan paljon. Purkki-ilmaisut ok. Kepeistä kaksi ilmaisi jarruttamalla hienosti (siis minä jarrutan menoa n 10 metriä ennen keppiä entisestään, koira menee maahan kepin kohdalle), meni maahan niin että keppi jäi etujalkojen väliin / alle. Kolmannen kepin jälkeen oli tiukka kulma jossa pentu pääsi oikaisemaan ja bongasi kepin jälkeen jatkuvan jäljen. Annoin jatkaa enkä vienyt takaisin kepille.

Eli vieraan tekemä jälki ja vieraan hajuiset kepit eivät näytä vaikuttavan kumpaankaan mitenkään, hyvä juttu. Mustin vauhtiin ja tarkkuuteen täytyy alkaa kiinnittämään tosissaan huomiota. Ja se kumipäällysteinen liina pitää hommata, nykyinen on siihen verrattuna aika kökkö.

Keskiviikkona Mustin 5 kk synttärit ! Katsaus erillisenä postina. Illalla Riitta Jantunen-Korrin pentukurssille. Meidän ryhmässä on mukana kolme kolmikuista pentua (tolleri, aussie ja porokoira) sekä kolme viisikuista pentua (Musti ja kaksi valkoistapaimenkoiraa). Mukavan tuntuinen porukka, eiköhän tuolla päästä kivasti hommissa alkuun. Tänään katsastettiin lähinnä kontaktia, perusasentoa ja pennun kanssa leikkimistä. Tuo kurssi tehnee Mustille ihan hyvää, oppii keskittymään hommiin vaikka kavereitakin on paikalla. Mehän treenataan tottista ryhmässä luvattoman vähän muuten. No, jos vaikka ensi talveksi saisi vähän muutosta asiaan.

Kurssin jälkeen Musti pääsi vähäksi aikaa painimaan valkkarisisarusten kanssa. Fresco näki suuren rakkautensa Zulin usean kymmenen metrin päästä ja heti alkoi julmettu piippaus ja flirttaus. Se kyllä sekoaa tuosta neidistä ihan käsittämättömästi. Kuka käskee nimetä koiransa valkoisen voodoon hedelmällisyyden jumalattaren mukaan ? Semmoinenhan sekoittaa koko planeetan uroot. Muistakaa ihmiset, ei ole ihan sama mitä eläimelleen nimeksi antaa, nimi voi poikia vielä vaikka mitä.

Kotona sen sijaan painivat nuoret pojat Musti ja Tenkanen:

Hups, nyt se tippui !

Torstaina Pennin agitreenit, kouluttajana taas Terhi Kaitila. Pennin kanssa homma sujui oikeastaan ihan kivasti. Isoja kaarroksia siellä välillä tuli mutta enimmäkseen pysyttiin yhdessä samalla radalla. Joku rima tuli alas ja 90 asteen keppikulmat olivat meille tosi vaikeita mutta nekin saatiin toimimaan. Varsinkin jälkimmäisillä kepeillä huomasi tosi selvästi sen minkä merkitys omalla vientilinjalla on. Muista tuo tilanne ja vienti jatkossa.

Mustin HSF4-kaihigeenitestivastaus saapui ja suureksi iloksemme Mustin status on normaali eli se ei kanna yhtään mutaatiota sairastuttavasta geenistä. :) Vai miten lie tuo nyt hienosti ja oikein sanotaan. Kulkevat nyt samalla statuksella kaikki kolme meidän perheen koiraa. Mustillahan oli 50/50 prosentin mahdollisuus molempiin tuloksiin koska sen emä Bisse kantaa yhden mutaation geenistä.
Lisää tietoa geenistä ja testistä 12.2.2008 kirjoituksessani.

Perjantaina hoidettiin pitkästä aikaa kotihommia. Tasan viikko on mennyt niin että olen ollut kotosalla hereillä korkeintaan tunnin illassa. Ottaa jo vähän voimille. Isäntä lähti mökkijuhliin koko viikonlopuksi eli ollaan koirain ja kissain kanssa ihan keskenämme. Siis vain kaikki me yksitoista. :D
Illalla vähän tokottelua. Frescon kanssa ensin jääviä liikkeitä. Muistaa näköjään vain istumisen jota on tankattu tokon voittajaa varten viimeinen kuukausi. Nyt pitää kaivaa taas muutkin naftaliinistä, niitä tarvitaan vielä tänä syksynä jos kaikki menee suunnitellusti. Sitten kaukkareita. Into alkaa olla kohdallaan, nyt pitää hioa tekniikkaa ja sitä että tuo malttaa katsoa mitä asentoa pyydän eikä vaan singahda pystyyn.
Lopuksi vielä ruutua ja merkkiä, erillään kyllä vielä. Ensin vein seisomaan merkille ja lähetin ruutuun. Menee hienosti ja lujaa.:) Sitten muutama merkille lähetys. Muistaa tuon jotenkuten pelastuspuolelta jossa tuontapaista on tehty. Eiköhän sekin siitä.
Mustin kanssa sivulletuloa, maahanmenoa ja noutokapulan nostelua.

Lauantaina aamusta lenkille koiraköörin kanssa ja samalla linjojen päähän peltojäljelle.
Mustille parisataametrinen jälki, ajettiin tuoreena. Jäljennostoa ei vielä oikein tajua. Kun pääsee jäljelle, ajaa (liian) vauhdilla. Tarkkuutta pitää tehdä lisää. Ajoi nyt kivasti pää alhaalla. Jäljellä viisi keppiä, ei purkkeja. Ilmaisi kaikki kepit ilman sen enempiä jarrutuksia (mitä nyt tasaisesti jarrutetaan ihan koko ajan) tai muita apuja menemällä maahan. Hienoa, tuo oli tähänastisista ehdottomasti paras keppisuoritus ! Alkaa näemmä tajuta nekin. Aletaan luopua purkeista jatkossa, mitä nyt ehkä välillä jokunen ihan mielenvirkistykseksi. Yritin palkata Mustin taskussa olleesta purkista lusikalla mutta tuo tunki suoraan purkkiin ja söi 4/5 ruoasta ennen kuin sain sen pois sieltä. Sai siis kuivaruokaa välikepeiltä ja loput purkista viimeiseltä.
Frescolle n. 300-metrinen jälki, kulmia ja kaarteita. Nosti jäljen hyvin, ajoi kivan tarkasti ja melkein rauhallisesti ainakin Mustiin verrattuna. Palkkaus suoraan purkistakin onnistui, tuo kun syö poikaansa maltillisemmin. Yksi kuudesta kepistä jäi, olisiko taas kerran ollut se eka? Ekalla suoralla kuitenkin.

Jälkien ja loppulenkin jälkeen vanhemmat koirat kotiin ja Mustin kanssa Keravalle jossa Valkosipulifestivaalit. Musti pääsi nuuskimaan valkosipulin tuoksua vain hetkeksi kun käytiin kellosepällä. Ei ollut millänsäkään valtavasta tungoksesta tai sateenvarjollisista ihmisistä tai mistään muustakaan. Kivaa oli, paljon hyviä hajuja ja maassa kaikenlaista poimittavaa. Musti keräsi taas paljon hymyileviä katseita. Ei ihmekään, lähipiirinkin mielestä tuo näyttää tällä hetkellä aika huvittavalta.
Ostettiin markkinoilta mm. churroja joita Serranon perhe syö aamiaiseksi. Hyviä, joskin enemmän jälkiruoka tai teenseurakamaa kuin aamiaista minusta.

Minitokoa pitkin päivää, Musti unohti maahanmenon hetkellisesti kokonaan.

Frescon sisko Simba (Delta River Prairie Rose) sen sijaan ei, hurjasti onnea kolmannesta evl-ykkösestä ja tottelevaisuusvalion arvosta. :D Mahtavaa !

Sunnuntaina lenkillä tottelevaisen siskolikan ja perheensä kanssa. Kelpasi taas koirain kirmata, Mustikin sai tytöistä hyvää painiseuraa.
Lenkin jälkeen Tuusulaan tokostelemaan. Ensin Frescon kanssa liikkeestä jääviä sekä eteenmenoa. Eteenmeno tuntuu olevan hyvin muistissa vaikka viime kuukauden ollaan panostettu ruutuun.
Sitten liikkeenohjaajan kera ruutu (vein merkille), meni hyvin. Vähän väisti tuulessa lepattavia reunanaruja. Ohjattu nouto samaan tyyliin hyvä, tosin toisella kerralla lähti kapulalle jo katseesta. On siis ainakin älynnyt katseavun merkityksen. Meni ja toi hienosti laukalla. Luovutusasentoa täytyy suoristaa erikseen, jää vähän vinoon ohjattua tuodessaan.
Seuraaminen ok. Olisi voinut olla vähän intensiivisempääkin mutta ei huonoa kuitenkaan. Tunnarissa toi ensin väärän, sitten jokusen kerran oikeaa. Meni nätisti laukalla, muuten ei erityisen vakuuttavaa.

Musti teki pikkupentuhommia, maahanmenoa ja sivulletuloa. Paikallaoloa on alettu tehdä ruokakupilla, makaa jo jopa muutaman sekunnin ilman lupaa. Tajusi tuon hienosti vaikka kuppi on sille tosi iso houkute.

Illalla Frescon kanssa kotona kertaalleen ihan kokonainen evl-ruutu tosin vähän vajailla matkoilla. Vähän mietti merkille menoa mutta teki kuitenkin loppujen lopuksi hyvin.

Päivätreenissä tuntui seuratessa ettei Fresco liiku ihan puhtaasti. Ontumista ei kuitenkaan ole näkynyt, tosin illalla vielä liikkui pikkuisen epäpuhtaasti. Tottiksessa on nyt palkattu reippaasti frisbeellä, toivottavasti tuo ei aiheuta ongelmia.