Maanantaina ennen agitreenejä Sirkuskentälle. Frescolle lyhyt treeni, näpit jäätyivät pakkasessa. Tehtiin ruutua, merkkiä, ohjattua ja kaukoja. Enimmäkseen ihan ok, pientä vingahtelua siellä täällä ja jostain syystä kaukojen ensimäinen seisomaannousu piiitkältä matkalta pyki urakalla. Höh. Mistä noita uusia ongelmia pitää aina tulla ?

Mustin kanssa agiin. Tehtiin kujakeppejä, ensin suoraan lähettämällä ja sitten putken kautta 180 asteen käännös ja kepeille. Musti älysi homman hienosti. :) tuon jälkeen pientä ratapyöritystä. Vein itse huonosti ja koira meni sinne minne vietiin. Vähän tsemppiä niin alkoihan se kulkemaan.
Puomillemeno yksittäisenä tökki kun tuota ennen oli menty puomin alla olevaan putkeen. Kontaktissa ei huomautettavaa.
Lisäksi tehtiin tokotusta, mm. kaukokäskyjen is-ma -vaihtoa kisamatkalla. Tuo oli Mustille uusi juttu muttei tuottanut ongelmia.

Tiistaina ensin kunnon lenkki Konalassa ja sitten kimppatokoilemaan.
Frescolle ohjattu liikkeenohjaajan avustuksella. Ok, paitsi ettei katsonut yhtään kun liikkuri vei kapulat, piti vaan kontaktia. Muttei vinkunut. Merkki ok, oikealle kapulalle ok. Tuodessa iski epävarmuus ja hidasti yhtäkkiä jolloin kehuin (arvatenkin hidastamisesta). Äh.
Ruutua pari kertaa, ok. Ilman lelua meni sivusta sisään. Kaukoja. Maahanmeno sivulta oli tosi vaikeaa mutta syykin löytyi myöhemmin, lenkiltä oli kainalokarvoihin tarttunut oksa jossa oli sentin mittaisia tosi teräviä piikkejä.
Ja niin, seisominen meni rikki. Istuu jokaisen liikkeestä seisomisen. Samoin tosiaan kaukojen aloitusseisominen pykii. Nythän se onkin hyvä aika alkaa hukata liikkeitä .. Katsotaan kuinka tässä vielä käy.
Lopuksi otettiin porukalla paikallaanolot istuen ja maaten. Aika lyhyet mutta muuten ok.

Lauantaina suunnattiin Harvialaan avaamaan Freson EVL-ura. Koira oli heti kisapaikalla täynnä intoa ja piippikin tuli mukaan oikein urakalla. Onneksi ehdittiin pyöriä siellä tovi jos toinenkin, hiljennyttiin pikkuhiljaa.

Alkuun paikallaanolot. Kovin oli levotonta tähän luokkaan, istumisen jopa uusi pari koiraa ja yksi nollasi molemmat paikallaanolonsa. Frescolla ei ongelmia.
Istuminen 10
Makuu 10

Oltiin viidestä koirasta viimeisenä suoritusvuorossa ja odoteltiin paikallaanolojen jälkeen aika pitkään. En pistänyt koiraa autoon tässä välissä, virtaa ei varsinaisesti kaivattu lisää.
Toisessa stintissä siis:
Tunnari 9 - tarkasti tosi pitkään, merkkasi vähän omaa ja tarkasti vielä ja toi sitten oman. Mikä lie epävarmuus iski lopussa kun sivulle kutsuttaessa oli lähdössä vielä pulikoille hakemaan lisää. Tuli onneksi yhdellä käskyllä sivulle.
Pari piippiä ihan kapuloiden viennin lopuksi.
Ruutu 10 - Haki käskystä katseella ruudun. Merkkiä ei, tuijotti vaan ruutuun koko ajan. Meni kuitenkin nätisti merkille ja siitä suht reippaasti ruutuun. Käskin suoraan maahan ja huomasin että pahus, etujalat ovat nauhan yli. Tuomarikin kävi lähellä tarkastamassa tilanteen. Sivu-käskyllä koira tuli reippaasti - ohjaajan oikealle puolelle. Pysähdyin ja siirtyi ilman eri käskyä sivulle oikealle paikalle.
Tuomari oli tosi puheliaalla päällä ja selitti kehän toisessa nurkassa varmaan viisi minuuttia jotain meidän ruudusta, me odoteltiin esteellä (koko ajan kylmenevä) metallikapula kädessä. Kovin olin ihmeissäni kun tuomari sitten läväytti arvosanaksi kympin. Ilmeisesti koira oli ruutumerkkejen sisällä vaikkei nauhan ? En tiedä. Loppusähellys taisi selostuksen aikana unohtua.
Metallinouto 10 - vähän venyi ja vanui heitettäessä ja piippasi pari kertaa.
Ohjattu 9 - vinkui hiljaa kapuloita viedessä. Nätisti merkille ja vasemmalle kapulalle. Toi turhan lähelle, tykkäsi tuomari. Tulta munille, niin taisi termi kuulua ;)

Sitten koira hetkeksi autoon odottelemaan. Viimeisellä jaksolla tehtiin loput liikkeet tässä järjestyksessä:
Luoksetulo 7 - Hidas seisominen ja kaikkiaan turhan hidas luoksetulo, ravasi viimeisen pätkän. Edelleen taisi tulla tuomarin mielestä liian lähelle eteen.
Idari 6 - työtapaturma. Käskiessäni koiraa istumaan meidän jalat jotenkin kummasti törmäsivät oikein kunnolla toisiinsa jonka johdosta koira meni maahan. Tuo sotki rutiinia sen verran ettei lähtenyt mukaan ekalla käskyllä vaan jouduin antamaan lennossa toisen. Muuten hyvä, seuraaminen hyvää, käännökset terävät ja muut asennot ok.
Kaukkarit 9 - ensin seisomaan, sitten istumaan. Paitsi että se oli Frescon mielestä maahan. Ollaan ilmeisesti treenattu liikaa ma-se-ma eikä ma-se-is kun tuota ei osannut kehän ulkopuolellakaan. Muuten hieno, ei liikkunut tuomarin mukaan yhtään.
Seuraaminen 9 - ylivoimaisesti tähän mennessä päivän paras, sanoi tuomari. :) Yksi piste lähti kun aika-ajoin oltiin taas liian lähekkäin.
Itse olin tyytyväinen paitsi että muutamassa ekassa liikkeellelähdössä piipahti.

Lopputulemana pisteitä 283, ykköstulos, kp, luokkavoitto. Hieno poika Fresco !

Tuomarina Markku Santamäki. Kisapaikkana kylmä siisti ja selkeä maneesi. Hajut yms eivät häirinneet Frescoa yhtään.

Treenattavaa kaiken entisen lisäksi:
* ruudusta kutsu niin että ruutu on selkeästi ohjaajan oikealla puolella. Mieti mihin käännät päätä jos käännät, nyt käänsin oikealle josta syystä ehkä (?) koirakin tuli oikealle. Ei olla taidettu juurikaan treenata näin.
* kaukokäskyt eri järjestykset sarjoissa. Ja pitkä matka.
* merkillä seisominen, pidemmät ajat ennen lähetystä. Ei ongelmia kokeessa mutta ollaan tehty hätäisemmin treeneissä.

Sunnuntaina palauttavat tokotreenit Sirkuskentällä kera Sinin, Lauran ja Hannelen. Oli kivaa johon lähinnä keskityttiinkin. Ruutu ja ohjattu sujuivat hyvin, samoin kaukot ja jäävät. Lisäksi muutama vauhtiluoksetulo, palkka kun tuli lujaa (eli aika alussa).

Mustikin vähän tokotti. Sillä oli vähän vire ja keskittyminen hukassa eli ei tehty paljoa. Pitää vähän pohtia tuota.

Peltolenkin (jonne haettiin Pennikin Ahjosta siivouspuuhista mukaan) jälkeen otin kissoille kauneudenhoitoiltapäivän josta tuli tällaista jälkeä:

Tuossa on sekaisin mustan, valkoisen, mustavalkoisen, sinikilpparin ja sinisen karvaa. Ihmeen samalta näyttää koko kasa valkoista lukuunottamatta noin niinkuin kissasta irroitettuna. ;)

Furminaattori on kyllä näppärä. Näyttelybriteille en sitä käyttäisi kun se nyhtää aika tehokkaasti alusturkinkin irti (vaikka kai tuon pitäisi enimmäkseen irtoturkkia kerätä ?) mutta noille kotikappaleille tuo on kyllä hyvä vehje. Yksi britin rotupiirteitähän on erittäin tiheä turkki joka siis suomeksi tarkoittaa sitä että karvoja per kissa on kappalemääräisesti ihan hemmetin monta. Jonka huomaa parhaiten omista vaatteista ja kodin tekstiilipinnoista.