Maanantaina tuttuun tapaan hakutreenit. Maasto risukkoista, vähän hankalaa kulkea, oikealla kohtuullisen avointa ja vasemmalla tiheää taimikkoa. Alkutreenistä tuuli, sitten tyyntyi koko lailla. Lämmintä melkein +20, erittäin kuiva maasto.

Frescolle jatkettiin samaa treeniä kuin on tehty nyt kolme viimeistä, eli näytetään kun maalimies lähtee piilolta etenemään sivulinjaa. Viisi maalimiestä, kaikki löytyivät nätisti. Kerran otin takaisin kun lähti sen verran vinoon, muuten suorat pistot. Ilmaisut pidempiä, osa siihen asti että tulin paikalle, osa vähän lyhyempiä. Haukku pätki vähän kun lähestyin, muuten hyvää. Koira jaksoi muuten hyvin mutta läähätys oli hurjaa, taisi kuumuus ottaa kuitenkin vähän voimille.

Mustille neljä maalimiestä, ei apuja. Haukut luokkaa 20-40. Hienot suorat pistot, kuljetukset ja lähetykset vapaana. Kiva treeni taas kerran pikkupojalta. :)

Tiistaina Sarille agiloimaan, teemana 270-asteen käännös. Musti kävi aika hiljaisella, ei päästy kunnolla juoksemaan niin koiraltakin hyytyi vauhti. Teki kutenkin mitä osasi. Ja näytti taas kerran että aan ylösmenokontakti on ihan toivoton.

Frescon kanssa vähän tokoa pariin otteeseen. Luoksetulo, ruutu (luoksetulomerkki ei häirinnyt), seuraamista, idari (palkkoja vähän siinä jos tässäkin välissä), kaukoja. Illalla myös tunnari jossa oudosti ekalla varmisteli tosi kauan ja toi lopulta väärän ekaan kertaan kuukausiin. Huomautin ja kun jätti väärän, varmisteli edelleen niin kauan että kehuin kun taas kerran otti oikean suuhunsa. Ei palkkaa tuosta. Toisella yrittämällä sujui hienosti. Mikä lie viiraus tuokin.

Keskiviikkona ohjelmassa taas Mustin agility, Maunulassa Villen kouluttamana tällä kertaa.
Tehtiin aika kinkkistä ratapätkää mutta selvittiin jopa siitä Mustin kanssa enemmän tai vähemmän kunnialla loppujen lopuksi. Tosi vahvasti kiertää mielellään aitoja takaa tuo pentu.
Lisäksi itsenäisenä treeninä kahdella aidalla jaakotus, backflap, saksalainen ja niisto joista viimeistä ei ehditty tehdä.

1243088502_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Torstaina aamusta liikenteeseen ja Porvooseen jossa tallasin ensin pojille jäljet ja sitten lähdettiin koko lauma metsälenkille. Josta löytyi ihana mutainen oja jossa Pennin piti vallan maata. Ihanaa, varsinkin kun tuon jälkeen oli ohjelmassa mennä syömään mutsin luo. Kolmen kuraisen koiran kanssa.
Lenkin jälkeen ajettiin poikien jäljet. Frescolle lähinnä janatreeniä, otettiin jälki ylös kolmeen kertaan eri kohdista. Meni kohtalaisen ok, suora eteneminen on vielä vähän hakusessa.
Musti ajoi jälkensä tavan vauhdikkaasti. Muutama kulmakin tuonne oli saatu aikaiseksi. Ensimmäisillä pyörähti ympyrän kunnes löysi jäljen ja jatkoi, viimeisellä kääntyi jo tosi nätisti. Keppejä yhdeksän joista kaikki nousivat. Ilmaisut parempia kuin aikaisemmilla jäljillä tänä vuonna.
Jäljillä ikää vajaa tunti.

Sitten Kuusisaareen jossa ennen karjalanpaistiateriaa tokottiin vielä Frescon kanssa takapellolla. Luoksetulo (valkoiset merkit) ja sen jälkeen ruutu (punaiset merkit). Luoksetulon lähtöpiste ohjaajasta katsottuna ruudun "takana". Fresco meni  pariin kertaan luoksetulon alkumerkille, kielsin ja pysäytin. Laitoin lopulta ruutuun ihan läheltä että hahmotti sen. Kolmannella kerralla suuntasi ensin (paljon näkyvämpää) luoksetulon merkkiä kohden kunnes käänsi itsenäisesti ruutuun. Ehkä tämäkin jotain opetti ?
Lisäksi vielä ohjattu nouto (vasen), hyvin suuntasi oikein vaikkei kapuloita näkynyt ruohikosta merkille yhtään.
Kaukot huonot, lentokone meni juuri yli ja koira teki ties mitä asentoja, teknisesti hyvin kyllä. Eli kai sittenkin kuuntelee ääntä eikä katso pelkkää käsimerkkiä.

Mustin kanssa ei taaskaan tehty yhtään tottista. Se on kyllä päässyt ihan repsahtamaan viime aikoina.

Perjantaiaamusta Lauran kanssa lenkille, tallasin matkalla pojille jäljet. Lenkki meni ennakkohermostumuksesta huolimatta hyvin, kukaan ei hyökännyt kimppuun eikä Penni noteerannut Rallia mitenkään.

Frescon janatreeni suorastaan hyvä. Nostettiin jälki neljä kertaa koko ajan pitenevin janoin ja saatiin jo liinanmitalla suoraa etenemistäkin. :) Hyvä. Kepit nousivat kauniisti.
Mustin treeni sen sijaan meni ihan männikköön. Nosti jäljen huonosti ja pyöri alussa omiaan sen verran että kaksi keppiä jäi sinne. Keskipätkän ajoi hienosti, viisi keppiä nousi. Yksi jäi tuolle pätkälle, merkkasi sitä ihan aavistuksen mutta jatkoi niin vauhdilla etten ehtinyt edes huomauttaa mitään.
Lopussa valitettavasti hukkasi jäljen (eka kerta) totaalisesti. Kun sitä ei kohtuullisesta etsimisestä huolimatta löytynyt, annettiin olla ja lähdettiin kohti Järvenpäätä jossa pääsin moikkaamaan kaverille edellisenä päivänä kotiutunutta kultaisennoutajan pentua. Pentu on kotoisin täältä. Ihana otus !

Iltapäivällä mutsin kanssa puutarhaostoksille. Vähän meillä kesälläkään kukkia laitetaan mutta muutama ruukku ja amppeli nyt sentään.

Täksi kesäksi Keravan vankilalta (suosittelen kukkaostoksissa lämpimästi) löytyi kaunis leijonankita-amppeli:
1243088515_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lauantaina kotihommia. Siivottiin oikein urakalla ja kuurattiin mm. pentuhuone pohjia myöten. Vähän ostostelua vielä ja se oli siinä, ei treenin treeniä tällä päivälle. Joskus näinkin.
Jotain koiriin liittyvää sentään tähänkin eli Ikean keittiöpuolelta löytyi vallan mainiosti ruututreeniin merkeiksi sopivia kippoja väreissä punainen, keltainen ja vihreä. Hintaa huimat 50 senttiä kipale. Meille muutti vihreä viiden kipon sarja.

Viikonloppuisessa Tallinnan kissanäyttelyssä oli kaksi kasvattiani. Lauantaina sertit molemmille eli Lassille ja Siirille. Siiri (Tassulähteen Xinnia) valmistui lisäksi International Championiksi. Onnea koko perheelle !
Sunnuntaina Lassi jatkoi sertilinjalla mutta Siiri ei, tuomari ei tykännyt neidin naamasta.

Sunnuntaina Purinalle tokokokeeseen kera Frescon, taas kerran.

Istuminen 10
Makuu 10 - oli kääntynyt lonkka-asentoon mutta tuo ei tuomaria häirinnyt.
Seuraaminen 9,5 - yksi oikealle käännös väljä, jokunen perusasento ihan aavistuksen vino.
Idari 7 - seisoi istumisen. Annoin käskyt vähän oudosti kun jännitti vielä tuossa vaiheessa, idari kolmas liike.
Luoksetulo 9 - olisi voinut seisahtaa vähän nopeammin, ravasi viimeisen pätkän.
Ruutu 0 - Ruutu merkistä oikealle, koira lähti ylävasemmalle ikäänkuin hakemaan vasenta ohjatun noudon kapulaa. Outo. Tuli takaisin merkille, käskin uudestaan samalla tuloksella. Koiran meno ei ollut päämäärätöntä huuhailua vaan se meni määrätietoisesti ikään kuin olisi tiennyt mitä teki. Ohjattu nouto 0 - haki vasemman vaikka piti hakea oikea, argh ! Eli meni samaan paikkaan mihin "ruudussaan". Tosi outo. Toi kapulan määrätietoisesti eli kuvitteli tekevänsä oikein. Frescosta kyllä näkee jos on epävarma tekemisistään etenkin noudon palautuksissa.
Metallinouto 10
Tunnari 10 - nuuski maata kapuloiden ympäriltäkin. Outo edelleen.
Kaukot 8 - täysin epäansaittua. Vääriä asentoja ja niiden korjaamisia, istumiseen tarvittiin kaksi käskyä kun ei noussut maasta. Aloitus seisomisella. Toka liike hyppynoudon jälkeen, tosi epätarkkaa jostain syystä.

Loppupisteet 227,5 ja kakkostulos again. Liikkeet tehtiin yhteen putkeen. Tuomarina Marita Packalen.

Täytyy sanoa että harvoin on ottanut päähän yhtä paljon kuin tuon kokeen jälkeen.

Ja pakkohan noita oli vielä kotona rumpata. Kaukot pykivät edelleen, teki vääriä asentoja ja kun oma pinna alkoi kiristyä, lakkasi nousemasta kokonaan. Eli jos nuo hajosivat tuohon, ei auta kuin katsoa peiliin.
Ruutu ok. Ei nähnyt kun rakensin, uudet vihreät merkit pihan perällä. Ei ongelmia, lähti suoraan sinne minne osoitettiin. No, pyöri vähän ruudun ympärillä mutta osasi sitten perille kuitenkin.
Ohjatussa tarjosi edelleen koko ajan vasenta. Mikä viiraus tuo nyt on ? Pysäytin pari kertaa väärälle menosta, vein uudestaan merkille ja sitten oikealle. Viimeisellä hetsasin kun oikeaa vietiin ja pidin kontaktin muita viedessä, silloin meni oikein.
Argh. Viisaampi pitäisi kunnon tauon.