Maanantaina ilmaisutreenit. Pimeys tulee sen verran aikaisin että hakua ei enää oikein ehdi tehdä eli tehtiin nyt ilmaisua ja tästä eteenpäin siirrytään treenaamaan lauantaisin.

Mutta ilmaisua vielä siis. Paikalla vain minä ja Niina mutta toisaalta eipä sitä ilmaisuun enempää tarvitakaan.
Ihan simppeleitä maalimiehiä näkyvissä n. 10 metrin matkan päässä.
Mustille neljä ilmaisua. Eri pituisia. Aloitti hyvin ja nopeasti ja haukkuu tapansa mukaan hienosti ja tauotta. Vähän tuo alkaa olla turhan lähellä maalimiestä, pitää pohtia puututaanko tuohon.

Frescolle viisi ilmaisua. Yhdellä palkka aloituksesta, yhdellä otin hallintaan ja nostin maalimiehen ylös. Tuli hyvin sivulle ja pysyi. :) Noita pitää nyt treenata säännöllisesti että tuokin pysyy yllä.

Maanantaina tuli myös sinitabby Emil Ruotsista. Tämän tuonnin kanssa onni loppui kerrassaan eikä kaikki mennyt ollenkaan niinkuin toivottiin. Eli täällä olisi yksi Emil todennäköisesti lemmikkikotia vailla.

Tiistai ja keskiviikko menivät vähän ei-koiraillessa kerrankin. Keskiviikkona sentään Mustille vähän jääviä. Seisominen nyt parempi, maahanmeno ei toiminut juuri ollenkaan. Liekö kuurainen ruohikko potutti ?

Laitettiin linnuille jo talviruoat tarjolle. Tai miten niin jo, olisi nuo voinut aiemminkin laittaa. Pakkasaamuja on kuitenkin ollut jo ihan reilusti. Ostettiin 25 kg säkki auringonkukkaa, saapa nähdä kauanko kestää. Pennikin olisi halunnut osansa etenkin talitangosta. Ripustettiin se korkealle, toivottavasti pysyvät karvakorvat maan tasolla.

Lempi on ihan mahdoton. Meillä ei pysty enää pitää vessapaperirullaakaan telineessä ilman että tuo pöllii siitä kaikki paperit. Samoin talouspaperit lähtevät vaikka sylistä jos ollaan syömässä.

Jaa minä ? En ole ikinä mitään paperia nähnytkään.
1255596281_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Busted!
1255596288_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Torstaina metsälenkkeilyä ja illalla Frescon silmäpeili. Kaikki kunnossa edelleen ! Pojat kävivät myös puntarilla, Fresco 25 ja risat ja Musti 23,5 kg.

Perjantaina suunnattiin viikonlopuksi mökille. Viikonloppuna lähinnä oltiin (paljon) ja laitettiin mökkiä talvikuntoon (hyvin vähän). Tarpeeseen tuli lököviikonloppu, sen verran on ollut menoa ja meininkiä viime aikoina.
Koirat pyörivät pihalla ja olivat luonnollisesti mukana suolla kun käytiin poimimassa karpaloita, sen enempää aktiviteettia noillekaan ei ollut tarjolla.