Äh, kirjoitusfiilikset jostain syystä vähän vähissä.

Lyhyesti kuitenkin. Maanantaina ATD:n vuosikokous jossa Fresco pokkasi itselleen vuoden tokokoiran arvonimen ja sijoittui pk-kisassakin kakkoseksi heti viestin suomenmestarin jälkeen. Hieno vuosi siis viime vuosi kaikkiaan, ainakin tulosten valossa. :)

Tiistaina tokoa. Ei kai mitään erikoista kun ei oikein mitään mieleen jäänyt. Mustille enimmäkseen pallopalkkaa. Paikallaolo ei hyvä, tuijotteli sivulle jossa vähän vieraampi koira teki hommia. Tuo vaan makailee paikallaanolossa, siihen pitäisi saada vähän enemmän suorittamisen makua.

Ke-to agia. Keskiviikkona aloitettiin agikin pallopalkalla. Hetsasin muutenkin enemmän, satsattiin enemmän vauhtiin kuin tekniseen puoleen. Tuntui toimivan jopa Sporttikoirahallilla jossa Musti eniten dieselöi. To agitokolassa kouluttajana Timo Liuhto. Vähän hifistellen viety ratapätkä, kiva nähdä että muutkin kuin perusviennit ovat edelleen (koiran) muistissa.

Lauantaina kuuntelemassa erinomaisen hyvää koiran ensiapuluentoa. Toivottavasti kuulemaa ei joudu ikinä toteuttamaan käytännössä. Silti, hyvä tietää.

1269001438_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kissilapsilla kaikki hyvin. Kasvavat hienosti ja kotiajatuksetkin alkavat ihan pikkuisen ainakin aueta.