Maanantaina vapaapäivä töistä, toipumista reissusta. Tai sitten ei, riittihän tuossa vilinää ilman palkkatyötäkin.

Aamupäivällä eläinlääkäriin, mukana kissilapset ja Peppi-mummo. Lapsosille rokotukset ja läpitsekkaus, kaikki kunnossa. Käyttäytyivätkin oikein nätisti mutta mitäs noilta muuta odottikaan, sen verran kivaluonteisia ovat koko kööri. :)
Peppi tutkittiin kanssa päällisin puolin läpi. Sydän edelleen ok eikä mahassakaan tuntunut mitään ylimääräistä. Puhuttiin ajoittaisesta suht harvalukuisesta mutta rajusta oksentelusta ja päädyttiin tökkäämään mummoon kortisonipiikki. Lisäksi mukaan Cartrophen-kuuri etujalan ontumista ja uutena löytynyttä vasemman lonkan aristamista parantamaan. Toivottavasti tepsii ja mummolla on vielä monta hyvää vuotta edessä.

Päivä kotihommia (mitä, niitäkin pitää joskus tehdä) ja illalla hakutreeneihin.
Mosabacka, keskilinjaa joku vajaa 150 m ? ja syvyyttä yritettiin ottaa n 70 m. Taidettiin about onnistuakin. Treenin aiheena siis vähän ylisyvät pistot, jokunenkin koira kun tuntuu viime aikoina vähän lyhentäneen pistojaan.

Ensin Musti joka oli ihan super. :) Meni suoraan ja löysi kaikki neljä maalimiestä aina ekalla lähetetyllä pistolla. Ei siis kaikkia samalla kuitenkaan. Paikansi taas tosi kauan useammallakin mutta ei luovuttanut. Kivat ilmaisut, kolmosen koiralle kolmella jaollisia sarjoja. ;) Kuljetuksetkin aika hyvät, koira vähän poikki helteestä eli sikäli hallinta kai helpompaa. Loppupalkaksi lanseerasin taas ruoan jälkeen pallon, nyt se kiinnostikin kunnolla. Pentunahan heti ruoan perään leikkiminen oli tuolle vaikeampaa.

Frescolle sama. Parille ekalle kaksi lähetystä, teki sikasiistit pistot mutta meni vaan vajaa 50 m eikä saanut hajua kaukana olevista maalimiehistä. Lisäksi vasemmassa etukulmassa sen oli vaikea edetä metsästä pellolle. Lopussa koira aika poikki mutta ilmaisut edelleen hienoja.

Hyvä pojat !

Tiistaina toko Järvenpäässä. Toimintapisteinä tehtiin ruutua (ok), kontaktia (ok), paikallaanmakuuta (vähän väänteli itseään hetkittäin, tuohon pitäisi saada enemmän tekemisen makua eikä makoilua).
Sitten hetki lepoa ja yksittäisliikkeet. Tsekattiin seuraamisen tila, paranemassa. Ei edistä enää niin paljoa ja Riitta tykkäsi että kokoaa ja kantaa itsensä nyt paremmin kuin kaksi viikkoa sitten. Pitäisi vaan treenata noita pikkupätkiä nyt enemmän, samoin kun käännöksiä jotka olivat tänään toooosi löysiä. Toisena liikkeenä ruutu. Pallolla meni hyvin, ei vaan yhtä lujaa kun yleensä. Ilman palloa meni etukulman merkille josta korjasi itsenäisesti keskelle, hyvä.
Lopuksi vielä itsenäisesti paikkamakuu ihanaisen cockerin kanssa (pari piippausta, vääntelyä) ja tunnaria. Opettamattomassa tunnarissa hakee edelleen oikeaa väärien kasan takaakin ja palastelee kapulan ihan totaalisesti. Loppuaika opeteltiin pitämistä, Musti oppi ettei koske hampailla vaan pitää kapulaa heilumassa kielen päällä samalla kun läähättää. Great ?

Järvenpäästä siirryttiin Tuusulaan jossa Fresco sai demota BH-liikkeet VAPEn BH-kurssilaisille. Päästiin läpi. ;D
Seuraamisessa alussa intopärskimistä ja vähän keulimista, muuten aika hyvä. Jäävät oikein mutta saisivat olla nopeammat. Luoksetulo Frescoksi ok, perusasento jäi vähän vajaaksi. Ukko oli innoissaan kun pääsi tekemään. :)

Keskiviikkona vapaailta tai siis ei sovittuja treenejä. Lähdettiin kuitenkin vähän metsän puolelle jossa esineruutu. Mitat ehkä 60 x 25 m, molemmille pojille kolme esinettä. Kaksi takakulmissa ja yksi ehkä 15 m takarajalta. Mustille vähän isompaa ja Frescolle vaikeaa pientä.

Ensin Musti. Etsi tosi kivasti, tosin pariin kertaan kävi iiison kaarroksen ruudun ulkopuolella. Ei juurikaan tule takaisin ilman esinettä. Yksi luovutus sikahuono, jäi jäystämään parin metrin päähän. Menin puun taa piiloon :D ja aikansa touhuttuaan Musti älysi luovuttaakin esineen. Kaksi muuta luovutusta parempia.
Frescokin oli pätevä. Kaksi esinettä nousi ihan lennossa, kolmatta etsi muutaman minuutin. Luovutukset hyviä.

Sitten tarkkuusetsintää, eka kerta tähän vuoteen. Fresco toimi hienosti, meni suoraan esineelle ja toi käteen. Mustinkin kanssa kokeiltiin joku kymmenisen toistoa. Hiffasi kyllä nenänkäytön nopsaan mutta treeniä tuohon toki tarvitaan. En oikein tiedä miten sen opettaisi ilmaisemaan. Ottaisi luontaisesti esineen suuhun mutta toistaiseksi käskin maahan. Mustille maahanmeno voisi ainakin nyt sopia paremmin, se kun ei vielä osaa pitää esinettä nätisti.

Kotipihalla vielä tottista. Mustille seuraamispätkiä, paria askelta ja vähän pidempääkin. Enimmäkseen asento ihan kiva, välillä yritti taas edistää. Käännökset ihan sikahuonoja. Pallolla parempia kuin namilla. Lisäksi jäävät (ok), luoksetulo (jäi vähän kauas) ja eteenmeno (edistää hurjana valmistelevassa osuudessa).
Frescolle jäävät ja eteen, ihan normaalisti.

Etsi kuvasta kissa:
1274458182_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pieni vinkki, se näyttää tältä:
1274458172_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Torstaina agitreenit, kouluttajana Timo Liuhto. Kiva pieni radanpätkä joka näytti ja tuntuikin näennäisesti helpolta kunnes alettiin hioa sekunneista kymmenyksiä pois. Voi elämä, kuinka vaikeaa voi olla tajuta mitä tarkoittaa koiran puoleinen käsi ? :D

Perjantaina Mytyn lekuri CatVetissä iho-oireilun takia. Mytyllähän on verestävää kutisevaa rupea korvien alla ja kaulassa sekä pientä näppyä muuallakin kropassa. Tulos se mitä arvelinkin eli mitään varmaa ei voitu sanoa mutta vahva epäily allergiasta. Ruokana kokeillaan jatkossa pelkästään kuivaa Royal Caninin Hypoallergeniciä ja toivotaan että se tepsisi ja iho paranisi. Lisäksi otettiin ainakin sienitesti josta en kyllä kummoista apua odota. Tässä tilanteessa sieni voisikin olla melkein helpottava vastaus. ;)

Mukaan lekuriin pääsi myös Nuupi joka aamulla alkoi yllättäen oksennella paksua limaa eikä mikään pysynyt sisällä. Sillä todettiin nielutulehdus johon ab-kuuri.

Lauantaina ATD:n järkkäämä ylempien luokkien tokokoulutus, kouluttajina Angelica Leiman, Sirke Viitanen ja Mari Leiviskä. Me Mustin kanssa nyt ei olla ylempiä luokkia nähtykään mutta kun sinne kuitenkin joskus tähdätään niin päästiin mukaan.
Alkuun luento, tuttua mutta ah niin tärkeää asiaa. Muistiinpanoja ei sen enempiä tullut tehtyä, sorry. Eli omassa päässä vaan ovat (ja toivon mukaan pysyvätkin) nuo asiat.

Sitten koirain kimppuun. Joka koiralle oli aikaa puolisen tuntia, kymmenisen minuuttia per kouluttaja siis.
Ensin katsottiin Ansun kanssa Mustin seuraamista. Paikka on nyt paljon parempi. Hyvänä huomiona se että sitä omaa vasenta kättä pitäisi alkaa häivyttämään selän takaa. Ennen palkkausta poistu itse seuraamisasennosta. Ja vasemman tassun siirtoon perusasentoihin tulossa voi puuttua jos haluaa, ei paha kuitenkaan.
Marin kanssa katsottiin ruutua. Ongelmia ei tullut eli jatketaan vanhaan malliin. Otettiin myös muutaman kerran liikkeen loppuosa mitä Musti ei vielä osaa. Leluksi vaikka narulelu jonka koira saa alussa napata vasemmasta kädestä. Enemmän apuja !
Sirken kanssa aiheena oli nouto ja pureskelu. Tavan kapulaa Musti ei pure enää niin pahasti kun ollaan luovuttu pitämisrumppauksesta mutta tunnari menee ihan pirstoiksi. Tuota kannattaisi ehkä työstää kuitenkin tavan noudon kautta että saisi ensin siihen määrätietoisemman ja nopeamman palautuksen. Vauhtinoutoja siis. Mustille näkyi olevan tosi vaikeaa pudottaa kapula eli kapulan arvoa pitäisi vähän alentaa ja lelu saada tuossa paremmaksi. Ei kun tekemään.

Koulutus oli ihan loistava, luennosta ja toisten koirien seuraamisestakin sai tosi paljon irti. Ja ajoituskin oli hyvä, päästiin juuri ennen ukkosta alta pois.
Musti teki hommia kohtuukivasti vaikka paikalla oli myös juoksuinen iiiihana Step. Ja ne mitä tuo ei tehnyt, eivät johtuneet Stepistä vaan yleisvireestä joka minusta saisi olla parempi. Pidetään silti mielessä Sirken puheet nuorista uroksista, ehkä se sieltä tulee se täydellinen keskittyminenkin joskus.
Vaikuttikohan tuossa paikkakin ? Tutuissa paikoissa ja porukoissa keskittyy kyllä vähän paremmin.

Sunnuntaina Nummelaan hakukokeeseen kera poikain. Tai Frescohan tuolla vaan osallistui, Musti sai vielä tyytyä nuuskimaan kisatuulia.
Tuomareina Päivi Nietosvaara (ukot) ja Kimmo Simula (esineet ja tottis).
Ilma sateinen, lämpöä joku 15 tai vajaa, tuuli vähän.

Aamu alkoi esineruudulla. Me arvottiin itsellemme numero kolme joka aloitti voittajaluokan koirat eli eipä tarvinnut paljoa odotella. Ruutuun heti tallaajien ja kaatosadekuuron jälkeen.
Työskentely aika normaalia, jostain syystä vaan meni vas. sivulta ja takaa useamman kerran alueen ulkopuolelle. Ja pissi ! Kahteen kertaan, voi kääk ! Tuota F ei ole tehnyt treeneissäkään, saatika sitten kisoissa.
Esineitä nousi kaksi, jotain pehmeitä kankaisia pieniä juttuja. Kolmas (teipillä nippuun vedetty vyö) jäi ruutuun. Pisteitä 20, kiitos kuseskelujen.

Sitten ehkä vajaa vartti taukoa ja ukoille. Rata sama kuin kauden ekassa kokeessa eli kallion päällä sähkölinjojen alla. Eka pisto vasemmalle piikki mutta tarpeeksi syvä. Oikealle ei mennyt syvälle joten laitoin vähän matkan päästä uudestaan. Ja onneksi laitoin, ukkohan se siellä.
Toinen ukko puulaatikossa vasemmalla jossain 150 metrissä ja toinen lähellä kolmeasataa oikealla, ehkä 20 m keskilinjasta. Ilmaisut ok paitsi kakkosella pätki jostain syystä. Pisteet 10 - 9 - 10.  Työskentelystä meni pisteitä, risteily oli taas aika onnetonta eikä tyhjien pistojen syvyys alkuunkaan riittävä. Kiva tuomari kuitenkin, keskittyi olennaiseen.

Maastopisteet kaikkiaan 181 eli tottiksesta pitäisi saada 89. Tiukille vetäisi tällä treenimäärällä eli en jaksanut enää oikein jännittääkään.

Tottiksessa parina luotettava vanhempi sakemanniuros jonka kanssa on kisattu usein ennenkin. Ei siis tarvinnut ainakaan jännittää päällekarkauksia tai muita epäasiallisuuksia. 
Odoteltiin kentällä jonkun aikaa ja päästiin onneksi suorittamaan sateettomana hetkenä. 
Fresco teki liikkeet ensin. Liikkeestä istumisen seisoi. Treenin puutetta lie tuo, Frescollahan on yleensä tosi varmat jäävät. Liikevirheitä ei onneksi muita, itseltä tosin kaksi ylimääräistä (ja vielä ihan turhaa) käskyä seuraamisessa ja eteenmenon maahanmenossa, hyvä ohjaaja. Tuomarikin sanoi että ohjaaja se yrittää vähentää pisteitä ihan tosissaan. 
Loppupisteet eivät jännittäneet, tykkäsin itse että mokia tuli sen verran ettei riitä millään. Vaan siitäkös riemu repesi kun tuomari sanoi pisteet 89 !

Eli Frescoa voi jatkossa tituleerata nimellä FI TVA KVA HK3 BH Delta River Buffalo Track. Sikaupeaa. :D Myös tottisparista tuli KVA, hieno koepäivä siis kaikkiaan.

Nyt funtsaillaan varmaan muiden lajejen alempia luokkia noin niinkuin koemielessä. Frescon jalkahan on poikkeuksetta kestänyt hakukoepäivät täysin ongelmitta mutta itseä mietityttää vähän kunnon tekeminen niitä varten ja etenkin fillarointi sen taannoisen parin päivän ontumisen jäljiltä. Taidetaan jatkossa lyhentää fillarilenkkejä ja tehdä niitä vaan sen takia kun se on koiran mielestä niin sikahauskaa.