Ja helteet jatkuvat. :) En valita.

Ohjatut treenit ovat kertakaikkisen vähissä tällä viikolla. Maanantain hakutreeninkin peruin, turhan kuuma istuttaa koiria autossa ja porukkaakin oli tulossa kohtuuvähän.

Alkuviikosta siis vaan lenkkeiltiin ja tehtiin kotipihatreeniä. Mustille keppejä, itsenäistä pujottelua ja sisäänmenoja. Samalla treeniä ohjaajalle että miltäs puolelta sitä taas koira sisään menikään, heh. Kerrankos sitä tulee väärin treenattua .. Kun olisi vaan ollutkin kerran.
Pientä tokon poikasta myös. Tolpankiertoja ja alokasluokka-asiaa Mustille. Seuraamista Frescolle ja kaikkea kivaa Pennille. Joka muuten osaa edelleen erinomaisen hyvin ja tekee vauhdilla, huomattavasti lujempaa kuin pojat. Seuraaminen on ainoa joka on ihan rikki, Penni painaa ja seuraa häntä ohjaajan jalan kohdalla. :D Vaan ei tuolla enää mitään väliä, pääasia että sillä on kivaa.

1278500346_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
kuva: Jukka Pätynen

Torstaina jäi agitreenitkin väliin kun juuri samaan aikaan piti olla lentokentällä vastaanottamassa uutta perheenjäsentä Tessua. Nimestä huolimatta Tessunen on kissa, britti ja creme sellainen. Kuvia tulee kun ehdin kuvailla, tässä kuitenkin esimakua kasvattajan kuvaamana:
1278582774_img-d41d8cd98f00b204e9800998e