Maanantaina hakutreenit. Oli ihan sikakivaa, kaikki koirat, ohjaajat ja maalimiehet olivat kaikin tavoin ihan loistavia ! On meillä hieno ja mukava porukka. :)

Tallattiin aika pitkä rata, olisiko tuo ollut jotain 200-300 m ? Pojille molemille kolme maalimiestä joista eka oikeassa etukulmassa, toka oikealla loppupuolella rataa ja kolmas vasemmalla takakulmassa. Tai Frescolle kaksi viimeistä toisin päin. ;)
Ei ongelmia, nättiä kohtuusuoraa pistoa ja eteenpäin työskentelyä. Tosin Mustin tyhjät kaikkiaan olivat aika avaria, levisivät sekä syvyydessä että leveydessä. No, tulipa juoksutettua Pumppa-poikaakin oikein kunnolla. Ja sillä oli kivaa !

Tiistaina tottistettiin. Otettiin kaikille koirille henkilöryhmä sekä paikallaanmakuuu ryhmäliikkeenä, sen jälkeen omatoimitreeniä. Musti toimi ok, paikkamakuu suht vieraan uroksen eli Echon vieressä ei tuottanut ongelmia. Vähän nuuski maata makuun jossain vaiheessa, muuten ihan hyvä. Maahanmenoa pitää taas suoristaa, vääntää etujalkoja oikealle mennessään maahan.
Frescon kanssa myös henkilöryhmä ja muuta pientä hössötystä. On näköjään vihdoin ja viimein oppinut vaihtamaan noutokapula leluun lennosta. Tuota voisi hyödyntää noudon vauhdittamiseen.

Treenin jälkeen vielä Ojankoon josta saatiin parin mutkan kautta käytettyjä noutokapuloita hra Majavan eli Mustin pureksittaviksi. Isot kiitokset asianosaisille.

Ja niin, tehtiinhän me vielä ihan hyötytreenikin alkuillasta. Ismo hukkasi lauantaina lompakkonsa pihalle (antoi Pennille kannettavaksi ja unohti ottaa pois ...). Ja kun ei sitä tähän päivään asti etsinnöistä huolimatta löytynyt, sain vihdoin aikaiseksi laittaa pojat hommiin. Liivit päälle ja etsimään yksitellen. Ensin nousi kasakaupalla palloja mutta sitten toisella kierroksella Fresco tuli puskasta lompakon kanssa. :) Hienoa, kerrankin noista lukuisista metsässä vietetyistä tunneista (päivistä? viikoista? vuosista?) on ihan käytännön hyötyä. Hieno Rekku!

1281255799_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
CH Tassulähteen Anselmi Apila (BRI b)

Torstaina agility, kouluttajana Kim Kurkinen. Kiva rata joka saatiin toimimaan muutaman yrityksen jälkeen oikein kivasti. Vauhtia olisi toki voinut olla lisää, siinä ei päästy eteenpäin.

Agitreenin jälkeen jatkettiin vielä Maunulaan tokottamaan.
Joukkopaikallaanmakuu, piilossa vaihteen vuoksi. Kerran yritti nuuskia maata, jonkun kerran pyöritteli päätään ja ihmetteli ihanaista heeleriurosta vieressään.
Kentälle oli rakennettu ruutu jotenkin tehtiin sitäkin. Ensin pallolle. Meni lujaa ja melkein odotti virityksen jälkeen käskyäkin. Toinen kerta ilman palkkaa, käskin seisomaan ja maahan. Hienosti meni, eka kerta kun tehdään noita pidemmältä etäisyydeltä. Jäi ihan takanurkkaan mutta ruutuun kuitenkin.
Lopputreenistä kyttäili ihan huolella ruutua eikä tekemisestä meinannut tulla mitään. Seuraaminen aukesi ihan ihmeellisesti ja luoksetulossa ei melkein voinut tulla sivulle kun ihanainen ruutu jäi selän taa. Treeniä merkkikentillä siis.

Frescollekin pikkutreeni. Jäävät jostain syystä vähän sekaisin, mikähän tuossa nyt ? Ja eteenmenossa kaarsi sivulle, tosin kentällä oli häiriötä ja tötteröitä ja vaikka mitä, ehkä nuo hämäsivät.

Vkl agikisaa pitkästä aikaa. Mustille neljä starttia joissa ei tosiaankaan tuloksilla juhlittu. Kolmesta hylly ja yhdeltä vitonen + yliaikaa keppejen korjauksesta. Tuolla tulosradalla Musti kävi kyllä muutenkin tosi hitaalla eli yliaika ihan oikeutettua. Pahin hyllyrata oli ensimmäinen joka meni muuten aika nätisti mutta yhden putken jälkeen koiruus erehtyi luulemaan siivekkeiden väliin viritettyä kehänauhaa aidaksi ja hyppäsi sen. Tuomari armahti koiria vielä tuon verran mutta kun tuo meidän hyväkäs hyppäsi suoraan iiiihanan nartun luo niin eihän se sieltä edes kutsumalla tullut pois. Great.

Joskus sitä vakavasti miettii keskittymistä niihin lajeihin joita itse osaa edes vähän. Mutta ehkä me jatketaan pään hakkaamista seinään edelleen, talvelle on jo luvassa kaksi hallivuoroa per viikko.

Lauantaina kävin lisäksi moikkaamassa Keravalla vieraillutta Hongkongin serkkua ja matkalla tallasin pikaiseen Frescolle pari janaa. Eka ylämäkeen, jälki lähti oikealle. Meni vähän yli jäljestä, muuten ok. Toinen vasemmalle. Lähti alussa laukkaloikalla eli otin takaisin. Meni hienosti suoraan mutta lähti takajäljelle, jouduin itse kääntämään kun ei tuolla ollut oirettakaan kääntää suuntaa. Eli välillä sujuu, välillä ei. Nuo olivat kohtuulyhyitä janoja, pituus varmaan n. 20 m kummassakin.