Maanantaina tokotettiin pienellä hakuporukalla Tuusulassa. Lunta oli ja aika viileääkin eli ei tehty kovin kauaa.

Mustille ekalla stintillä vähän seuraamista (on aavistuksen turhan edessä taas), jäävät (hyvät!) ja luoksetulo (ok). Lisäksi noutoa vauhtinoutokaavalla, tuli ja meni lujaa ja pureksimatta.
Loppuun otettiin vielä vähän tunnarin pitoa ja hakua parin metrin päästä. Vähän turhan vaikea tilanne, pari kertaa joutui kieltämään pureskelusta.

Frescolle seuraamista (on tavan edessä), jääviä (ok), luoksetulo (voisi aina olla nopeampi) ja eteenmeno (hyvä).
Miksei me muuten ikinä Frescon kanssa tehdä noutoa ?

Mustille toisella stintillä tunnarikapulapeliä (vähän parempi) ja vähän seuraamista.

Tiistaina BAT-agit, oltiin kahdestaan Sarin kanssa. Ei jaettu hallia vaan tehtiin pidempää rataa, esteetkin olivat valmiina paikallaan. Teemana välistävedot, neljä estettä linjassa ja otettiin aina välistä. Alun sähläyksen jälkeen sain tuon toimimaan tosi hyvin painokkaalla tässä-käskyllä. Musti teki hienoa linjaa, ei kierrellyt yhtään turhia.
Pari kertaa kokeilin myös takaatyönnöillä, ei toiminut niin hyvin. Toisesta suunnasta (koira oikealla) molemmat selvästi vaikeammat.
Tulihan taas juostua. Tunti ja kaksi ihmistä on kyllä aika voimia koetteleva yhdistelmä.

Penni näytti koko illan about tuolta:
1292493185_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja meillähän eivät siis koirat tule sohvalla vaan näkyy mummo alkavan ottaa omia vapauksia.

Keskiviikkona kävin töiden jälkeen pikaiseen "pikkukorjauksessa" hammaslääkärissä. Oli kyllä pienoinen järkytys kuulla lekurin toteavan että voi voi, ei tälle enää mitään voi tehdä vaan pitää vetää pois. No, veti hampaan pois ja sitä sitten podettiinkin pitkään ja hartaasti. Vähemmän tuo vaivasi ennen poistoa ... Vaan lopussa kiitos seisonee ?

Eli tuon takia torstaina ei agia vaan piparin ja tortun leipomusta. Syömistä ei niinkään.

Perjantaina jouluaatto eli ei treenilöisen poikastakaan koirille. Tai no, kai joulupukkikohtaamisen voi jonain treeninä ottaa ? Pennin mielestä pukki oli kamala, ei sitä uskaltanut edes haukkua. Pojat eivät tapansa mukaan huomanneet vieraassa mitään outoa. Musti sai erikoismainnna, pukki sanoi että "yleensä nämä aina pelkäävät minua mutta tämähän voisi lähteä Korvatunturille apulaiseksi". Joo, niin varmaan voisi. :D

1293902846_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1293902906_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jouluaattona tapahtui kummallinen episodi poikain kesken. Tultiin broidin ja isännän kanssa perinteiseltä joulupukkikierrokselta (ajellaan autolla ympäri Keravaa ja bongataan joulupukkeja. Kun sellainen löytyy, seurataan sitä ja hihitellään niin että ikää luulisi olevan parikymmentä vuotta vähemmän.) ja kun päästin koirat sisään mutsille, Musti rähähti Frescolle ahtaalla käytävällä. Sen jälkeen ahdistui Frescosta ja väisteli ja murisi sille koko illan. Kotiin lähdettäessä mahtui kuitenkin hyvin samaan autoon.

Jatkoa tuolle seurasi päivittäin. Joka päivä (yleensä illalla) Musti alkoi murista Frescolle jossain vaiheessa, täysin oudoissa tilanteissa minusta ilman syytä. Tapaninpäivänä nukkuivat eri puolilla sohvapöytää kun yhtäkkiä Musti alkoi murista ja poistui paikalta. Fresco ei ollut liikahtanutkaan.
Tuossa vaiheessa aloin miettiä että onkohan pärinä sittenkään vaan aikuistumista ja ärtymistä Frescosta vai onko Mustilla kipuja ?
Lenkkeilti oltiin normaalisti, tosin aika paljon pellolla umpihangessa. Ontumisia tai mitään muuta oireilua ei ole ollut.