Maanantaihin tuttuun tapaan tokotusta. Ensin Sirken ja Marin treenit. Sirken kanssa katsottiin Mustin ruutua ja tarkennettiin oikeaa paikkaa yrityksenä saada koira menemään vähän pidemmälle ruutuun. Jatkossa muistettava tehdä noita ja vaatia, ei saa auttaa liian helposti.

Marin kanssa tunnaria. Ensin pari pelkän heitetyn kapulan tuontia, toi nätisti. Sitten piilotettiin yhtä, etsii nenällä kuten kuuluukin. Lisättiin kuvioon vielä iso kasa pulikoita matkalle. Vilkaisi niitä mennessään ja jatkoi matkaa piilotetulle. Harmi kyllä ei jostain syystä saanut siitä hajua pitkään aikaan vaikka etsi pontevasti. Noilla jatketaan.

Lopputunniksi otin Frescon mukaan pyörimään halliin. Tehtiin seuraamista ja muuta pienen tilan treeniä, F oli tapansa mukaan ratkeamassa nahoistaan. :D

Tuon jälkeen koulutin vielä alo/avot. Oltaisi voitu kyllä tehdä tuo kotinurkillakin kun koko pieni ryhmä koostui sipoolaisista ja keravalaisesta. Mutta halli on sentään halli.

Tiistaina BATille agiloimaan. Jotenkin vähän ponneton treeni. Ei kummempia ongelmakohtia paitsi edelleen hitaat kontaktit jos ei namia ole. Tein naksulla jokusen toiston. Lopetettiin reilusti etuajassa kun koko porukka kävi yhtä vajaalla teholla.

Keskiviikkona kouluttajakokousteltiin eli poijaat saivat viettää laatuaikaa pihalla. Kiva kun on taas niin leudot ilmat että nuo tarkenevat olla pitkiäkin pätkiä.

Torstaina Saviojan Annen treeni Agitokolassa. Kamalaa sähellystä alkuilta ja ajatukset jossian ihan muualla kuin treenissä. Kikkurainen alku meni kuitenkin ihan hyvin mutta ongelmiin jouduttiin takalaidan putkeen viennissä, oletin että koira hakisi sen aika itsellään. Mutta eihän se hakenut vaan hyppäsi esteen jota kohden ohjasin koko ajan. Muutenkin vähän kökköä ohjausta, monesta kohdasta olisi saanut paremmankin. Mutta koira kulki kyllä kivasti, ei auta taas kun katsoa peiliin.

Päivällä kotona kaukoja. Läheltä nousee taas paremmin ryhdikkäästi istumaan, kauempaa jää vajaaksi. Jos tuo sieltäkin paranisi kun tulee varmuutta. Matkaa saatiin taas vähän lisää.

Ja lunta riittää.

1294051271_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Perjantaina lähti viimeinen Siirin lapsista uuteen kotiinsa. Vähän haikeaahan tuo aina on, etenkin nyt kun miettii että onko tämä viimeisiä kertoja kun papereita plärää kuntoon ja lapsia laittaa maailmalle. No, katsotaan mitä tuleva tuo.

Lauantaina koulutuspäivä. Koulutin tokoa pariinkin otteeseen eri paikoissa. Noiden jälkeen lähdettiin poikain kanssa lenkille ihmisten ilmoille. Käveltiinkin samalla Purinalle katsomaan kakkosten kisoja ja lukuisia aussiesuorituksia. Pojat saivat samalla osallistua ab-resistenssitutkimukseen. Frescon mielestä tuo(kin) oli järisyttävän hauskaa, Mustin mielestä ei. Taisi tulla Mustille eturauhastutkimukset mieleen.

Sunnuntaina pyörittiin omassa pihassa ja lähimetsässä. Vähän lenkkiä, lumien pudotusta katolta (osallistuin katsojan roolissa) ja tokotusta. Mustin kanssa tunnarissa edettiin siihen että oma kapula on piilotettuna väärien kasan viereen. Tuo ok purematta ja etsii nenällään mutta jostain syystä etsiminen kestää turkasen kauan, ei meinaa saada hajua lumen alta helposti.