Aamulla Haminaan. Tätä luokkaa on kokeiltu kauan ja hartaasti ilman tulosta (Fresco kolme kertaa ja Mustillakin tämä jo toinen yritys) joten toiveet eivät olleet kamalan korkealla vaikka Musti on ajanut jälkeä hienosti viime syksyn ja tämän vuoden treenit.

Aamulla kokoontuminen Haminan raunioradalla jossa koirien tarkastus ja sitten maastoon. Mukana oli kolme alo- ja kolme avokoirakkoa. Järjestävän yhdistyksen toiminta oli erinomaisen hienoa, turhia ei odoteltu vaan koko ajan oli toimintaa.

Meille arpa antoi numeron viisi eli keskimmäinen avojälki. Odoteltiin hetki auton kanssa kallion päällä, sitten siirryttiin jäljen alkuun. Jana lähti vähän viistoon vasemmalle, minusta se oli alussa vähän hankala hahmottaa kuten ilmeisesti myös koirasta joka eteni vähän ponnettomasti eikä ihan tavanomaisen suoraan. Nappasi kuitenkin jäljen ihan janan lopusta vasemmalle.

Musti jäljesti ihan ok, mukavaa tahtia hosumatta tai hukkailematta. Välikeppejä kuitenkin jäi kaksi plus yksi jonka itse poimin. Viimeisen kepin kanssa jännitettiin loppuun saakka, sitä ei löytynyt siihen mennessä kun päästiin metsässä istuvan keppejen vastaanottajan luo. Juuri kun olin palauttamassa löytyneitä keppejä, koira kuitenkin nosti viimeisen noin reilun viiden metrin päästä (!). Heija, janalta kun saatiin 37 pistettä niin pisteitä oli tarpeeksi jäljeltä. Vihdoin!

Sitten esineruutuun. Esineitä nousi kaksi, toinen aika keskeltä ja toinen vasemmasta etureunasta ison kiven takaa. Vähän olen kyllä eri mieltä tuomarin kanssa siitä milloin koiraa saa ruudussa kehua. Mutta olkoon, pisteitä kuitenkin 27.

Ja tottikseen. Lämmintä oli tässä vaiheessa +26 ja koira aika hyytyneen oloinen. Tottis tehtiin raunioradan vieressä pusikkoisella hiekkarantamaisella kentällä. Kuuma oli. Ja suoritus oli kerrassaan kamala. Seuraamisessa ei voinut melkein edes puhua seuraamisesta, kunhan koira kulki nippanappa mukana. Kamalaa.
Jäävät ok, luoksetulon lopussa ei istunut eteen vaan jäi seisomaan. Sama tasamaanoudossa.
Pystyesteellä törmäsi kunnolla mennessä joka sai elikon vähän skarppaamaan. Aa ok.
Eteenmenossa hidasti vähän sillä kohdalla millä viimeksi pysähtyi. Nyt päätti jatkaa, ekalla käskyllä hitaahkosti maahan. Tuli kyllä väärä käskykin.

Pisteitä 77 ja valtava hävetys. Mutta JK2 vähän lohduttaa.

Tuomarina Tiina Raukko.