Frescon agitreenit. Kiva ratapätkä, ei isompia ongelmia. Takaleikkaus kepeillä oli päässyt hetkellisesti unohtumaan ja aiheutti ylimääräisiä pyörähdyksiä kesken keppejen mutta äkkiä tuokin palautui mieleen. Yksi rima tiukassa kurvissa tuppasi tippumaan, lähinnä ohjaajan kiireen vuoksi. Omalla hidastuksella pysyi varsinkin sitten kun koirulillekin oli nätisti huomautettu asiasta. Homma on taas vähän lipsunut rimojen pudottelun kanssa, siihen olisi syytä kiinnittää huomiota. Ei tahdota enää siihen mistä lähdettiin eli tilaan jolloin kuuluttaja kuuluttaa ratamme jälkeen "Ja ratahenkilöt, rakennetaan rata uudestaan". Kontaktit tosi hyvät sekä puomilla että aalla.

Penni päätti taas oma-aloitteisesti jäädä kotiin. Se on kyllä tilannetajuinen koira, tietää mihin ollaan menossa ja milloin ei kannata lähteä mukaan. Kyllähän tuo vieläkin aina yllättää kun aina mukaan pyrkivä koira päättääkin olla lähtemättä mukaan. Jo tuosta näkee kuinka koville autoilu ottaa, siitähän tuo johtuu. No, Pennillä oli kiva ilta kun tekivät Ismon kanssa loput meiltä jääneet lumityöt ja kävivät lenkillä.

Autossa ei ole Pennin kanssa käyty sitten viime perjantain kauppareissun jonka ajan koira oli kovassa stressissä.

Lenkit ovat olleet mukavia, tosin ollaan pysytty ihan kotikonnuilla joten häiriötäkään ei ole juuri ollut. Pennin kanssa ollaan tehty Sinin ehdottamaa namppaväsytystä, on toiminut kivasti. Tosin pakkanen on vähän rajoittanut tuon käyttöä kun oma näpit ovat jäätyneet.

Sorkku viihtyy uudessa kodissaan mainiosti, ovat selvästi uuden emännän kanssa tyytyväisiä toisiinsa. Tosi hieno juttu, tuo oli ehdottomasti oikea ratkaisu vaikka koville ottikin.