Ja ihan kirjaimellisesti. Se nimittäin nieli 50 sentin kolikon tarkkuusetsintäharjoituksissa. Olen tähän asti ottanut luovutukset itse sohvalla istuen mutta nyt edettiin sen verran että nousin seisomaan. Koira tuli hienosti eteen, nosti kuonoa ja - gulp, sinne meni esine.
Pitänee jatkossa tehdä pienemmillä kolikoilla ettei tule turhan kallis koira. ;)
Periaatteessa tuosta ei kuulema pitäisi tulla ongelmia mutta täytyy sanoa että oma olo on rauhallisempi kunhan kolikko on tulostunut ulos.

Illalla agitreenit Pennin kanssa. Pidin autossa radan rakentamisen ajan. Oli aika kuumana kun toin sen halliin ja kyttäsi muita. Oltiin ja rauhoituttiin hetki ja tehtiin sitten valvomatonta treeniä. Muuten hyvin mutta ekan kerran jäi aalta kyttäämään hetkeksi vieressä olevia koiria. Harmittaa tuo hallin pieni koko, siellä odottavat koira ovat väkisinkin lähellä jotain estettä ja tuo häiritsee Penniä alkutunnista. Ja minua koko ajan, luotto on nyt niin vähissä.
Valvottu treeni muuri, puomi, irtoaminen putkeen, valssi --> hyppy hyppy hyppy ja 180 astetta ja kepeille. Sitten vielä putki hyppy. Sujui hyvin, tehtiin pätkä viisi kuusi kertaa. Pari rimaa tippui ja kerran vein kepeille väärin, muuten oikein hienoa. :)

Milan pentuset kasvavat kivasti. :) Sinitäplikäs Nami muuttaa aikanaan todennäköisesti äitinsä mukana Korsoon ja valkoinen herra saattaa matkata Hämeenlinnaan. Siniselle tytölle olisi ottajia useampiakin ja viisaampi varmaan tuosta luopuisikin. Vaan saas nähdä.
Pennut näyttävät kivan pönöiltä. Valkoisella pojalla on aivan ihana pää eikä sinisenkään päästä kamalasti sanomista löydä.