Ojangossa raunioporukan kanssa. Mehän treenataan toisen keskiviikon ryhmän kanssa vuorotellen joka toinen viikko Korson raunioradalla ja joka toinen sitten Ojangossa tottista tai telineitä tai jotain muuta, mitä nyt tarvetta milloinkin on. Nyt tehtiin tottista, meidän ryhmästähän Nemo, Yoko ja Java ovat menossa oman yhdistyksen BH-kokeeseen 12.5.

Frescon kanssa tehtiin puolen tunnin treeni ennen ryhmän tuloa. Telineet ok pöytiä lukuunottamatta. Pöydillä tahtoi taas lähteä ihan vääriin suuntiin selkeistä käskyistä huolimatta. Ei jotenkin hahmottanut eri paikkoihin siirrettyjä pöytiä. Vaan nuohan meille ovat jostain syystä aina olleetkin vaikeat.

Lisäksi tehtiin vähän eteenmenoa (ei ongelmia) ja hyppynoutoja. Hyppynoudoissa ongelmana oli emäntä joka oli jostain saanut päähänsä että kapula pitäisi heittää 10 metrin päästä esteestä. No ei onneksi oikeasti tarvitse kun eihän siitä tullut yhtään mitään, koirakin oli niin pihalla että kiersi aan takaisintullessaan. Pystyeste hyvä, ei edes hipaissut. Pieni vinkaisu tuli muutamalla kerralla kun lähti noutoon.

Muiden koirien treenin jälkeen vielä koirallinen henkilöryhmä Frescolle, paljon parempi kuin kaksi viikkoa sitten.

Ja sitten äkkiä kotiin, ilma oli ihan kamala. +2 lämmintä, älytön tuuli ja vettä tuli vaakatasossa.